Tehy ja SuPer hylkäsivät sovintoehdotuksen, joukkoirtisanoutuminen uhkaa uusia hyvinvointialueita

Tehyn ja SuPerin hallinnot päättivät yksimielisesti hylätä sovittelulautakunnan sovintoehdotuksen. Ehdotus ei sisältänyt uskottavaa hoitajapulan ratkaisua. Esitetty palkkaohjelma on tasoltaan täysin riittämätön. Viiden vuoden palkkaohjelmana markkinoitu esitys on käytännössä kolmen vuoden mittainen palkkausjärjestelmän kehittämistyö, joka sisältää kolme työantajan päätösvallassa olevaa vaatimatonta paikallista palkankorotuserää.  Hoitajapulaa se ei tule lieventämään mitenkään. Myöskään työoloihin ei ollut luvassa edistystä. Ainoa hoitajajärjestöjen tavoite, joka eteni toivotusti, oli perhevapaamääräysten uudistaminen.

– Lautakunta ei ymmärtänyt hoitajapulan vakavuutta ja vaikutuksia. Toistan, että emme tee huonoa sopimusta. Meillä ei ole kiire. Tärkeintä on saada hoitajapulaan ratkaisu, joka palauttaa hoitajille tulevaisuuden uskon, houkuttelee nuoria kouluttautumaan alalle ja varmistaa kansalaisten perusoikeuden terveydenhuoltoon kohti 2030-lukua, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Kuntien sote-palvelut siirtyvät hyvinvointialueille reilun puolen vuoden päästä, jolloin myös sote-henkilöstö siirtyy pois kuntien palveluksesta. Kunta- ja hyvinvointialueiden työnantajat KT:n nykyiset päättäjät edustavat kuntia, jolloin heillä ei hoitajajärjestöjen mukaan ymmärrettävästi ole intressiä ratkaista hoitajapulaa vuosiksi eteenpäin.

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan hoitajien luottamus päättäjiin ja työnantajiin on rikkoutunut pahasti vanhuspalvelukriisin, koronan ja tämän kevään seurauksena.

– Tilannetta ei voi korjata ilman uskottavaa pelastusohjelmaa hoitoalalle. Tällaista kokonaisuutta lautakunnan ehdotus ei sisältänyt, vaan oli jopa yllättävän heikko hoitajien kannalta. Ehdotuksesta välittyy hoitajien aliarvostus, sanoo Paavola.

Järjestöjen hallinnot päättivät kokouksissaan samalla joukkoirtisanoutumisen toteuttamisesta aikaisintaan, kun kuntasektorin muut työehtosopimukset on sovittu, kuitenkin viimeistään 1.1.2023 hyvinvointialueille siirtyvää sote-henkilöstöä koskevan liikkeenluovutuksen jälkeen, ellei asiassa saavuteta sovintoratkaisua. Tehyläisten joukkoirtisanoutuminen tulee kohdistumaan ensi vaiheessa erikoissairaanhoitoon ja superilaisten kotihoitoon.

Joukkoirtisanoutuminen ajoitetaan siten, että työtaistelutoimenpiteen painostusvaikutus on suurin mahdollinen.

– Taistelemme hoitajien puolesta ja hoitajapulan ratkaisemiseksi – tämä on koko yhteiskunnan toimintaan vaikuttava alakohtainen ongelma, eikä koske koko kuntasektoria, sanovat Rytkönen ja Paavola. 

Joukkoirtisanoutuminen ei toteudu kesällä, koska jäsenten kesälomia ei haluta vaarantaa. Lisäksi opiskelijoiden työharjoittelu halutaan turvata. Hallitus tullee säätämään myös joukkoirtisanoutumisen toteutumisen varalta potilasturvallisuuslain, joka merkitsisi pakkotyötä hoitajille kesällä. Tuleva kesä on jo hoitajapulan vuoksi ennennäkemättömän vaikea.

Rytkönen ja Paavola muistuttavat kevään 2023 eduskuntavaaleista.

– Mitä lähempänä vaalit ovat, sitä painavammin mahdollisesti edelleen ratkaisematon hoitajapula ja työmarkkinakriisi kaatuvat myös päättäjien syliin – nykyisten ja tulevien.

Tehyn ja SuPerin ylityö- ja vuoronvaihtokielto on voimassa koko kuntasektorilla toistaiseksi.

Lisätietoja:
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 527 5085
Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847  SuPerin edunvalvontajohtaja Anne Sainila-Vaarno, p. 050 310 1492

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue