Ammattiliitto Pro: Telia jatkaa yhteistoiminnan järjestelmällistä heikentämistä

Telian Retail Services -yksikön yt-neuvotteluissa on ilmennyt vakavia ongelmia: Henkilöstön edustajille ei anneta tarvittavia tietoja, perusteluita ei esitetä eikä henkilöstöä kohdella yhdenvertaisesti. Ammattiliitto Pro vaatii Teliaa lopettamaan yhteistoimintakulttuurin tietoisen rapauttamisen ja sitoutumaan yhdenvertaisiin pelisääntöihin.

Telialla käydään toistuvasti yhteistoimintaneuvotteluita ja toimihenkilöiden jaksaminen jatkuvassa muutoksessa on koetuksella. Tälläkin hetkellä yhtiössä on käynnissä useat yhteistoimintaneuvottelut.  

– Henkilöstö kokee, että organisaatio ei ehdi toipua edellisestä muutoksesta ennen kuin seuraava aloitetaan, Telian varapääluottamusmies Erkko Énden toteaa.  

Parhaillaan käytävissä Telian Retail Servicen yt-neuvotteluissa työnantaja on päättämässä yli 400 tehtävää.  

Luottamusmiesten mielestä työnantaja ei ole esitellyt sellaisia perusteita, jotka oikeuttaisivat irtisanomaan suurimman osan henkilöstön työsopimuksista. Luottamusmiesten mukaan muutokset tehtävänkuvissa ovat enimmäkseen niin vähäisiä, että työnantaja olisi voinut käsitellä ne tehtävämuutoksina.  

Yhteistoiminta edellyttää luottamusta  

Meneillään olevien yt-neuvotteluiden keskeiseksi ongelmaksi on noussut Telian haluttomuus luovuttaa luottamusmiehille tarpeellisia tietoja yt-neuvotteluiden piirissä olevista henkilöistä. Ilman näitä tietoja luottamushenkilöt eivät voi valvoa esimerkiksi syrjintään liittyviä asioita. Aiemmin tiedot on luovutettu yt-neuvotteluissa.

– On erikoista, ettei työnantaja suostu neuvottelemaan asiallisesti ja antamaan tarvittavia tietoja neuvotteluissa. Telia pyrkii toteuttamaan yhteistoimintansa henkilöstön kanssa lain minimitasolla. Se ei ole järkevää näin ison konsernin yhteistoiminnan järjestämiseksi, Telian pääluottamusmies Eva-Marie Penttilä toteaa.

Luottamusmiehet pyysivät myös lisäaikaa neuvotteluille, jotta ne voitaisiin käydä asianmukaisella tavalla, mutta Telia ei suostunut tähänkään.

– Ammattiliitto Pro on huolestunut Telian tavasta toimia yhteistoimintaneuvotteluissa. Yhteistyön työnantajan ja henkilöstön välillä tulee perustua molemminpuoliseen luottamukseen, eikä vakiintuneiden toimintatapojen yksipuoliseen muuttamiseen, Ammattiliitto Pron ICT-alan sopimusalavastaava Mika Mäkelä toteaa.

Koko henkilöstöä on kohdeltava yhdenvertaisesti

Telia on näissä neuvotteluissa valinnut myös aiemmasta toimintatavasta poikkeavan linjan tukipaketteihin, joita tarjotaan irtisanottaville työntekijöille. Aiemmin työnantaja on tarjonnut tukipaketteja myös niille työntekijöille, jotka eivät ole voineet tai halunneet ottaa uutta tehtävää vastaan. Nyt paketteja ei tarjota, jos työntekijä ei syystä tai toisesta pysty uutta tehtävää vastaanottamaan.  

 – Telian tulee noudattaa yhdenvertaisia pelisääntöjä koko henkilöstöään kohtaan, Énden ja Penttilä vaativat. 

Lisätietoja:
Pääluottamusmies Eva-Marie Penttilä, p. 040 5770 814
Ammattiliitto Pron sopimusalavastaava Mika Mäkelä, p. 050 592 5177

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.

Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue