Samapalkkaisuusohjelman jatkaminen tärkeää, muitakin toimia tarvitaan

Vihdoin on varmistettu, että jo vuonna 2006 aloitettu kolmikantainen samapalkkaisuusohjelma jatkuu. Työmarkkinakeskusjärjestöt ja hallitus ovat sopineet uudesta kaudesta vuosille 2020 – 2023.

Uuden ohjelmakauden sisällöstä on neuvoteltu pitkään ja välillä neuvottelut keskeytyivätkin, kun yhteinen lopputulos tuntui saavuttamattomalta.

— Sitkeys palkittiin, neuvottelupöytään palattiin ja sopu saatiin aikaan. Kolmikantainen samapalkkaisuusohjelma on eurooppalaisittain harvinaisuus. Voimme olla ylpeitä, että Suomessa kaikki kolmikannan osapuolet ovat sitoutuneet naisten ja miesten välisen keskimääräisen palkkaeron kaventamiseen. Tasa-arvon edistämiseen tarvitaan kaikkien yhteistä tahtoa sekä konkreettisia toimia yhdessä ja erikseen, STTK:n asiantuntija Anja Lahermaa iloitsee.

Pitkä ohjelmakauden valmisteluprosessi on harmillisesti jarruttanut toimenpiteiden edistymistä.

— Nyt on tartuttava ripeästi toimeen ja ohjelmaan kirjattujen toimenpiteiden toteuttaminen saatava heti konkreettisesti vauhtiin. Ohjelman tämän kauden toimet liittyvät muun muassa palkka- ja sopimuspolitiikkaan, palkkausjärjestelmien kehittämiseen, työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen sekä työelämän sukupuolten eriytymisen (segregaatio) poistamiseen, Lahermaa listaa.

STTK korostaa, että sukupuolten välinen perusteeton palkkaero on monen tekijän summa ja siksi eron poistaminenkin vaatii useita eri keinoja samanaikaisesti.

— Kolmikantainen samapalkkaisuusohjelma on yksi tärkeimmistä.
Samapalkkaisuustavoitteen edistämisessä keskeinen keino on palkka-avoimuuden lisääminen. Tehtävään asetetun työryhmän toimeksianto on hallitusohjelman mukaan valmistella tasa-arvolakiin säännökset palkka-avoimuuden lisäämisestä ja tehokkaammasta puuttumisesta palkkasyrjintään.

— Ilman tietoja ei ole mahdollisuutta löytää, saati korjata perusteettomia palkkaeroja. Työryhmän työn loppuun saattaminen aikataulussa ja lainsäädännön muutosehdotusten vieminen lopullisesti voimassa olevaksi lainsäädännöksi on varmistettava. Myös perhevapaauudistusta valmistelevan työn loppuun saattaminen aikataulussa on välttämätöntä. Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen vanhempien kesken on merkittävä keino edistää samapalkkaisuutta, Anja Lahermaa toteaa.

Lisätietoja STTK:ssa: juristi Anja Lahermaa, puhelin 040 828 6845.

Ajankohtaista

3.12.2025

SPAL: Säästöt vaarantavat pelastuspalvelujen kehittämisen Keski-Suomessa

Lue
3.12.2025

SuPer: Yksityisen varhaiskasvatuksen elinehto on kilpailukykyiset työehdot

Lue
2.12.2025

Tehy vie Kätilöopiston sairaalan vahingonkorvausjutun korkeimpaan oikeuteen

Lue
2.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla

Lue
2.12.2025

Tehyn talouspulssi –blogisarjassa ekonomisti Anni Marttinen kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä otettuja reunaehtoja ja totuuksia  

Lue
2.12.2025

Erityisraskausraha

Lue
1.12.2025

Työterveyshuolto nyt – mistä on kyse?

Lue
28.11.2025

Hanna Pakarinen teki naisille voimabiisin– mukana Tehy!

Lue