Ylityö- ja vuoronvaihtokielto yksityiselle sosiaalipalvelualalle – Vaikutuksia hoivayrityksiin, kotipalveluun ja varhaiskasvatukseen

SuPer, Tehy ja ERTO ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon sosiaalipalvelualalle. Se koskee koko sopimusalaa, muun muassa yksityisiä hoiva-alan yrityksiä, kotipalvelua ja varhaiskasvatusta.

Kielto alkaa torstaina 18.6.2020 klo 09:00. Toimenpiteellä halutaan vauhdittaa neuvotteluja Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa, sillä neuvottelut eivät ole edenneet toivotusti. Kielto päättyy perjantaina 3.7.2020 klo 23.59.

SuPer, Tehy ja ERTO kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn. Sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 60 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. Neuvottelut jatkuvat, mutta Sote ry:n keskeiset tavoitteet liittyen palkankorotuksiin, palkkausjärjestelmään ja henkilöstön edustajien toimintaedellytyksiin eivät ole edenneet.

– Olemme pöyristyneitä, että työnantaja ei halua pitää sovitusta kiinni, SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola kertoo.

– Olemme sopineet jo vuonna 2018, että yhdessä työnantajaliiton kanssa tavoittelemme kannustavaa palkkausjärjestelmää, joka huomioi tehtävien vaativuuden. Tästä jo sovitusta emme ole valmiita luopumaan.

– Saavutimme myös vuonna 2018 valtakunnansovittelijan johdolla ratkaisun, jonka mukaan perusteettomat palkkaerot kuntasektoriin nähden pitää kuroa. Sosiaalipalvelualla maksetaan esimerkiksi hoitajille alempaa palkkaa kuin kuntapuolella ja useat muut ehdot ovat heikompia. Työehtoihin on saatava selkeä parannus, Tehyn lakimies Mirja Kinnunen sanoo.

Hoivakriisi nosti viime vuonna julkisuuteen alan katastrofaalisen tilanteen. Nyt neuvotellaan myös yksityisten hoivakotien työntekijöiden palkoista ja työoloista. Moni hoitaja on jättänyt alan, koska parannusta alan työehtoihin ei ole tullut.

Kuntapuolen sote-sektorilla on ymmärretty työn vaativuuteen perustuvan palkkauksen merkitys jo vuosia sitten. Liitot harmittelevat, että yksityinen hoiva-ala ei halua huolehtia työntekijöistä ja alan vetovoimasta vaan jarruttaa alan kehitystä. Raha pitää nyt investoida henkilöstöön ja varmistaa alan tulevaisuus myös jatkossa.

– Voitontavoittelu ei saa tapahtua työntekijöiden toimeentulon eikä hyvinvoinnin kustannuksella, ERTOn edunvalvontajohtaja Saara Arola toteaa.

Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana järjestöjen jäsenet tekevät töitä normaalisti ennalta suunniteltujen työvuorolistojen mukaisesti, jolloin ylityötä ei tehdä eikä vuoroja muuteta.

Lisätietoja:
SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola, p. 050 5698710
Tehyn lakimies Mirja Kinnunen, p. 040 681 5308
ERTOn edunvalvontajohtaja Saara Arola, p. 040 631 6521

Ajankohtaista

14.11.2025

Muutosneuvottelut Metsä Groupilla, UPM:llä ja Stora Ensolla

Lue
14.11.2025

STTK-Opiskelijat hakee kahta varapuheenjohtajaa vuodelle 2026

Lue
14.11.2025

Tehy vaikuttaa valkokankaalla Syke 3 – Kipinöitä yössä -elokuvassa

Lue
14.11.2025

Hyvinvointialueiden kriisiin luvattu korjaus – SuPer kannattaa parlamentaarista yhteistyötä

Lue
14.11.2025

Paikallisen erän siirto korvataan täysmittaisesti – tehyläisenä et menetä mitään

Lue
13.11.2025

KthLiitto toivoo uutta alkua kelalaiselle yhteistoiminnalle

Lue
13.11.2025

Avunsaantia ei saa hidastaa – hätäkeskuspäivystäjien määrä on turvattava

Lue
13.11.2025

Vihreän siirtymän investointeja odotetaan edelleen

Lue