Jyty ja 4H-järjestö ilmastoyhteistyöhön

Jyty ja Suomen 4H-liitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen 4H-liiton Taimiteko-toiminnan kanssa vuoden 2021 loppuun asti. Taimiteko-toiminnan tavoitteena on istuttaa uutta metsää 10 000 hehtaaria Suomeen vuoteen 2030 mennessä.

4H-liiton toimitusjohtajan Tomi Alakosken mukaan kestävä kehitys ja toimet niiden edistämiseksi ovat 4H-toiminnan arkipäivää.

“Nuoret tekevät päivittäin töitä 4H -harrastuksessaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. 4H-järjestön nuorisotoiminnassa istutetaan jo nyt vuosittain satojatuhansia puun taimia. Yleensä taimet istutetaan metsänuudistusaloille osana normaalia metsänhoitoa”, Alakoski painottaa.

Taimiteko on myös työllistämisteko, sillä sen kautta varsinkin alle 18-vuotiaat nuoret saavat kesätöitä. Taimien istuttamisella työllistetään suomalaisia, pääasiassa yläkoulun päättäviä nuoria, jotka ovat vielä työmarkkinoiden ulkopuolella.

Alakosken mukaan nuorille annettavien ansiomahdollisuuksien tarjoamisen lisäksi tavoitteena on hyvien työelämätaitojen edistäminen ja niiden opettaminen sekä muutoinkin myönteisten työkokemusten tarjoaminen.

Jytyn puheenjohtajan Maija Pihlajamäen mukaan yhteistyö 4H-liiton ja sen yhdistysten kanssa eri puolilla Suomea on esimerkki hyvästä yhdessä tekemisen muodosta 4H:n kaltaisen kolmannen sektorin toimijan ja ammattijärjestön välillä.

“4H:n henkilöstöähän on myös Jytyn jäsenenä Jytyn valtakunnallisen yhdistyksen 4H-toimihenkilöliitto 4H-THL ry:n kautta, joka on 4H-järjestön palveluksessa olevien toimihenkilöiden ammattiliitto. Jyty edustaa näin ollen myös sopimusneuvottelutoiminnassaan 4H:n toimihenkilöitä”, Pihlajamäki huomauttaa.

Eri puolilla Suomea toimivat paikalliset 4H-yhdistykset avustavat nuorten rekrytoinneissa ja nuorille järjestetään työtehtäviin liittyvää istutuskoulutusta sekä lisäksi hyvä perehdytys työhön.

Alakoski korostaa, että 4H-yhdistys toimii aina vastuullisena työnantajana. “Koska nuoret ovat 4H-tehtävissä usein ensimmäisessä työpaikassaan, asettaa se työnantajalle vielä tavanomaistakin suurempia vaatimuksia perehdytyksen ja ohjaamisen osalta. Tähän kuuluu olennaisena osana myös se, että nuorten työturvallisuudesta huolehditaan hyvin vaihtelevissa työtehtävissä.“

Kaikkien nuorten kanssa tehdään Alakosken mukaan kirjallinen työsopimus ja noudatetaan aina alan työehtosopimusta. “Lyhytaikaisissakin työsuhteissa työskentelevät kuuluvat tasavertaisina työsuojelulainsäädännön ja työterveyshuoltoa koskevan lainsäädännön piiriin.”

Nuorisojärjestönä 4H-liitto on ottanut Alakosken mukaan 4H-yhdistysten työnantajavakuutusten lisäksi harrastustoimintaan sekä työpalveluun valtakunnalliset vakuutukset; toiminnan- ja työpalvelunvastuuturvan sekä nuorisojäsenten ja -ohjaajien tapaturmavakuutukset. Kaikki nuoret saavat työstään työtodistuksen.

Lisätietoja: 4h-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski, puh. 0405015307 ja Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537756

Suomen 4H-liitto on 4H-yhdistysten valtakunnallinen keskustoimisto. Paikallisia 4H-yhdistyksiä on yli 200 eri puolella Suomea. 4H:ssa on yli 50 000 jäsentä.

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien, kolmannen sektorin ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue