Jyty: Kunta-alan sopimusratkaisuesitys kaatui

Valtakunnansovittelijan kunta-alalle esittämä sopimusesitys kunnallisesta yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta (KVTES) on kaatunut. Sote ry eli Tehyn ja SuPerin muodostama neuvottelujärjestö kaatoi valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen.

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala jätti sopimusratkaisuesityksen maanantaina 27.4. Hän oli edellyttänyt, että toteutuakseen kaikkien neuvotteluosapuolten olisi pitänyt sen hallinnoissaan hyväksyä 30.4. puoleen päivään mennessä.

Jyty olisi omalta osaltaan ollut valmis hyväksymään sopimuksen. Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki pitää valitettavana, että sopimusta ei syntynyt. Päätöksiä siitä, koska neuvottelupöytään mahdollisesti palataan vai jatkuvatko neuvottelut vasta kesälomien jälkeen, odotetaan lähiaikoina. Jyty toivoo KT Kuntatyönantajan palaamista neuvottelupöytään niiden järjestöjen kanssa, jotka ovat valmiita etsimään ratkaisua.

Työehtosopimuksesta ovat neuvotelleet KT Kuntatyönantajat ja palkansaajajärjestöistä Jytyn ja JHL:n muodostama Julkisen alan unioni JAU ry, akavalainen JUKO ry ja Tehyn, SuPerin ja Spal:n muodostama Sote ry.

Jytyn edustamilla aloilla on saavutettu neuvottelutulos kaikkiaan noin puolessa sopimuksista. Neuvottelutulosta ei ole vielä saavutettu kunta-alan KVTES:n ja TS:n lisäksi seuraavissa työehtosopimuksissa, jotka ovat ns. sopimuksettomassa tilassa: Avainta ry:n AVAINTES, Yksityisen terveyspalvelualan TES, Yksityisen sosiaalipalvelualan TES, Kirkon KirVESTES, Kevan TES, Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n TES ja Työterveyslaitoksen TES.

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Lisätietoja: Jytyn pj. Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

Ajankohtaista

5.12.2025

Ammattiliitto Pro: SASKin rahoitusleikkaukset täysin poliittisia

Lue
5.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Yrittäjien eläkkeiden alivakuuttamisen ongelma on kitkettävä

Lue
5.12.2025

Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön

Lue
3.12.2025

SPAL: Säästöt vaarantavat pelastuspalvelujen kehittämisen Keski-Suomessa

Lue
3.12.2025

SuPer: Yksityisen varhaiskasvatuksen elinehto on kilpailukykyiset työehdot

Lue
2.12.2025

Tehy vie Kätilöopiston sairaalan vahingonkorvausjutun korkeimpaan oikeuteen

Lue
2.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla

Lue
2.12.2025

Tehyn talouspulssi –blogisarjassa ekonomisti Anni Marttinen kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä otettuja reunaehtoja ja totuuksia  

Lue