Tehyn kysely: Pula suojavarusteista jatkuu – nyt vähissä suojatakit

Tehy toteutti 17.-20.4. kyselyn koronakriisin aikaisista suojavarusteista yliopistosairaalojen sekä keskussairaaloiden tehyläisille päätoimisille pääluottamusmiehille ja päätoimisille työsuojeluvaltuutetuille. Ensimmäinen vastaava kysely tehtiin huhtikuun alussa. Tulokset ovat suuntaa antavia.

Vastaajista 72 % ilmoittaa, että suojaimista on edelleen puutetta. Puute on jopa hieman pahentunut edellisestä kyselystä, jossa 70 % kertoi pulasta.

Kaksi viikkoa sitten suurin puute oli hengityssuojista ja kasvovisiireistä. Nyt esimerkiksi visiiritilanne on hieman parempi, mutta puutetta on edelleen hengityssuojista ja lisäksi puute suojatakeista on noussut selvästi. Kaksi viikkoa sitten suojatakkien vähyydestä ilmoitti 21 % vastaajista, nyt peräti 72 %.

Suojatakkien pula on näkynyt myös Tehyyn tulleissa yhteydenotoissa ja sitä on yritetty korjata mm. kertakäyttösadetakeilla.

– Suojatakkien tarpeeseen ei ilmeisesti ole varauduttu riittävästi, kun niistä on nyt yllättäen tullut näinkin suuri puute, kertoo Tehyn työympäristöasiantuntija Kaija Ojanperä.

Uusintakyselyssä tiedusteltiin lisäksi, miten puutteita on korjattu. Vastaajista 28 % kertoo, että on käytetty muuta kuin sairaalakäyttöön tarkoitettuja tarvikkeita. Valtaosa (83 %) vastaa, että puutteisiin on reagoitu kohdentamalla suojainten käyttöä tiettyihin toimintoihin.

Ojanperän mukaan kokonaistilanne ei näytä juuri parantuneen.
– Terveydenhuollossa käytettävät suojaimet on tarkoitettu luokiteltu lääkinnällisiksi laitteiksi, joille on asetettu terveyttä ja turvallisuutta koskevat vaatimukset. Sadetakkien ja muiden korvaavien välineiden käyttö on hyvin huolestuttavaa. Suojainten käyttöä on kohdennettu, mutta kyselyssä ei tule esiin millä tavoin. On hyvä, jos se tarkoittaa esimerkiksi riskiryhmäläisten siirtoa muihin tehtäviin.

Ojanperä korostaa, että työturvallisuus ja suojautuminen on aivan yksiselitteisesti työantajan vastuulla.

Kyselyn mukaan 78 % ilmoitti, että suojaimia on vastaajan tietojen mukaan tulossa lisää. Reilun kahden viikon takaisessa kyselyssä näin vastasi 95 %.
– Tämä herättää kysymyksen joko saatavuuden heikentymisestä, tarpeen kasvusta tai siitä, että työantaja ei ole aktiivisesti tiedottanut suojaintilanteesta.

Samassa kyselyssä tiedusteltiin myös, mitä valmiuslain mahdollistamia poikkeamia on käytetty. Vastaajista 60 % ilmoittaa, että vuosilomia on siirretty tai peruttu ja 56 % kertoo irtisanomisajan pidentämisestä. Erityisesti irtisanomisajan pidentäminen on käytössä nyt selvästi useamman vastaajan organisaatiossa kuin reilut kaksi viikkoa sitten, jolloin siitä ilmoitti 30 % vastaajista.

Lisätietoja:
Tehyn työympäristöasiantuntija Kaija Ojanperä, p. 09 542 271 64

Katso kyselyn yhteenveto tästä.

Ajankohtaista

12.9.2025

Tehyn johto soteministeri Grahn-Laasoselle: Raskaussyrjintä riivaa sote-alaa jo nyt, ja lakimuutos lisäisi sitä entisestään

Lue
12.9.2025

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen huolissaan Suomen mediakentästä ja toimittajien jaksamisesta – ”STT:n, MTV:n, Ylen ja HS:n uutisointi on turvattava ja journalisteista pidettävä huolta”

Lue
11.9.2025

Laadukasta varhaiskasvatusta tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan

Lue
11.9.2025

Hyvinvointialueiden rahapula ei oikeuta lakien rikkomiseen

Lue
11.9.2025

Sodat leimasivat von der Leyenin puhetta

Lue
10.9.2025

Selvitys: Maahanmuuttaja-naiset kokevat Suomen yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen

Lue
10.9.2025

Töitä maahanmuuttajanaisille – STTK:n esityksiä maahanmuuttajanaisten työllisyyden tukemiseksi

Lue
9.9.2025

Velkajarru pohjassa talouskasvu hyytyy

Lue