Tehyn kysely: Suojautumisessa selviä puutteita

Tehyn kysely: Suojautumisessa selviä puutteita – työturvallisuus tärkeämpää kuin koskaan

Kaikissa yliopistosairaaloissa on ollut puutteita suojainten saatavuudessa koronakriisin aikana. Eniten pulaa on ollut hengityssuojista ja kasvovisiireistä.

Tehy toteutti pikakyselyn yliopistosairaalojen sekä keskussairaaloiden tehyläisille päätoimisille pääluottamusmiehille ja päätoimisille työsuojeluvaltuutetuille.

Vastaajista 70 prosenttia sanoo, että suojautumisessa on ollut puutteita. Pulaa on ollut lähinnä yksittäisinä päivinä. Tilanteen kuitenkin arvioidaan paranevan, sillä 95 prosenttia vastaajista kertoo, että suojaimia on tulossa lisää.

– Työturvallisuus on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Kukaan ei saa tehdä töitä ilman asianmukaisia suojaimia ja liian vähällä perehdytyksellä, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
Työturvallisuuden puutteita on ohjeistuksessa, suojavälineissä, riskiryhmiin kuuluvien sijoittelussa ja työrajoitteiden huomiotta jättämisessä.

– Henkilöstön suojaaminen, pysyminen terveenä ja riittävä perehdytys on ehdoton edellytys sille, että epidemiaa voidaan Suomessa ylipäänsä hoitaa. Myös työturvallisuuslainsäädäntö edellyttää tätä.
Puutteellisista henkilöstöresursseista ilmoittaa 41 prosenttia vastaajista. Varautumista tehdään kuitenkin kaikkialla. Kaikkien vastaajien organisaatioissa henkilöstöä on siirretty uusiin tehtäviin, mutta perehdytyksessä on ollut ongelmia.

– Paikoissa, joissa normaalitilanteessakin on ollut vaikeuksia löytää osaavaa henkilöstöä, on nähtävästi jouduttu oikaisemaan perehdytyksessä, työympäristöasiantuntija Kaija Ojanperä sanoo.

Parhaiten on onnistunut perehdytys, jossa perehdytettävät ovat pystyneet keskittymään uuden työn opetteluun. Perehtyminen uusiin tehtäviin oman työn ohella on koettu hankalaksi.
– Tehohoitoon perehtyminen on vaativaa työtä, joka ei onnistu oman työn ohella.
Organisaatioissa on laajasti otettu käyttöön valmiuslain mahdollistamat erityistoimet, jotka liittyvät vuosilomiin, työaikaan ja oikeuteen irtisanoutua.

Työturvallisuuslain edellyttämää työsuojelun yhteistoimintaa on laiminlyöty työpaikoilla. Yhteistoiminta mahdollistaa esimerkiksi selkeät käytännöt, yhteisen näkemyksen ohjeistuksissa sekä molemminpuolisen tiedonkulun.

Kysely selvitti suojainten ja henkilöstön riittävyyttä, työturvallisuutta sekä valmiuslain käyttöä. Kysely lähetettiin 67 henkilöstön edustajalle, ja vastauksia saatiin 28 yhteensä 13 eri sairaalasta. Vastaukset ovat suuntaa antavia. Kysely on tarkoitus toistaa kahden viikon kuluttua.

Katso Tehyn kyselyn yhteenveto tuloksista tästä.

Lisätietoja:
Työympäristöasiantuntija Kaija Ojanperä, p. 040 596 9171

Ajankohtaista

18.6.2025

Hallitus on lisännyt suomalaisten eriarvoisuutta ja heikentänyt arjen turvallisuutta

Lue
17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue