RIA, RIL ja RKL: Suomesta 2020-luvun rakentamisen mallimaa

Kolme 25 000 rakennusalan ammattilaista edustavaa järjestöä julkaisi tänään yhteisen kannanottonsa tulevaan hallitusohjelmaan. Näkemykset liittyvät rakentamisen sääntelyyn, digitalisoitumiseen, kaupunkipolitiikkaan, alan koulutukseen ja vähähiiliseen rakentamiseen.

– Muuttoliike, kaupungistumiskehitys ja väestön ikääntyminen jatkuvat voimakkaana 2020-luvulla. Rakentamisen toimiala kehittää suomalaista yhteiskuntaa aina alueiden suunnittelusta itse rakennustuotantoon. Alalle ja sen palveluksessa työskenteleville on tärkeää, että tulevaisuudennäkymät ovat selkeät ja tulevaisuuteen suuntaavat, toteaa rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIAn toimitusjohtaja Kimmo Sandberg.

Rakennusalan sääntelyn uudistamista jatkettava seuraavalla hallituskaudella

Järjestöistä on tärkeää, että rakennusalan sääntelyn uudistamista jatketaan seuraavalla hallituskaudella. Maankäyttö- ja rakennuslain uudistamistyö on toteutettava suunnitellusti. Lisäksi uudistuksen yhteydessä on nopeutettava ja selkeytettävä kaavoitusta sekä sujuvoitettava lupakäytäntöä.

– Kaikkien rakennettuun ympäristöön liittyvien tahojen on edistettävä digitalisaatiota. Erilaisia digitaalisia ratkaisuita on hyödynnettävä suunnittelusta ja rakennuslupavaiheesta aina käyttöön ja ylläpitoon saakka. Digitalisaatio mahdollistaa koko elinkaaren aikaisen tiedon hyödyntämisen ja tämän myötä myös rakennetun ympäristön laadun parantamisen, sanoo Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin toimitusjohtaja Miimu Airaksinen.

Kaupunkipolitiikan täytyy olla vahvasti esillä seuraavassa hallitusohjelmassa. Julkisten rakennusten korjausvelkaa on vähennettävä määrätietoisella korjausrakentamisella. Hallitusohjelmassa on lisäksi varmistettava liikenneinfran ylläpidon ja korjaamisen vaatima rahoitustaso.

– Rakennusalan koulutukseen on panostettava enemmän. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutuksen laadun turvaaminen edellyttää perusrahoituksen lisäämistä. Rakennusalan korkeakoulujen aloituspaikkamääriä on arvioitava uudelleen. Erityisesti työnjohtajien (rakennusmestari AMK) kohdalla työelämästä poistuvien määrä on korkea, sanoo rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKLn toimitusjohtaja Hannu Järveläinen.

Järjestöjen esitykset löytyvät kokonaisuudessaan oheisesta liitteestä

Lisätietoja:

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry, toimitusjohtaja Kimmo Sandberg, p. 0400 411 332

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, toimitusjohtaja Miimu Airaksinen, 040 770 4832

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry, toimitusjohtaja Hannu Järveläinen, 0400 210 747

Ajankohtaista

5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue
5.12.2023

Työtaisteluoikeuksien rajoittamiselle ei ole oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, toteaa Ammattiliitto Jyty lausunnossaan

Lue
4.12.2023

Vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää

Lue
4.12.2023

Tehy: Hallituksen esitysluonnos työrauhalainsäädännön muutoksista viittaa kintaalla perusoikeuksille

Lue
2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue