Tehyn varapuheenjohtaja Anna-Leena Brax: Palkkatasa-arvo on myös valtiovallan vastuulla

Tasa-arvoinen palkkas

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön Tehyn 1. varapuheenjohtaja Anna-Leena Brax sanoo, että jos sosiaali- ja terveysalan palkkatasoa ei nosteta, ei etene palkkatasa-arvokaan. Brax vaatii, että samapalkkaisuuden edistämisen on näyttävä hallitusohjelmassa.

Sosiaali- ja terveysala on suurin naisvaltainen ala ja pääosin julkista sektoria. Alan palkkataso ei voi olla pelkästään työmarkkinoiden asia, koska julkisen sektorin rahoituksesta vastaa viime kädessä valtio.

– Valtiovallan on osallistuttava yhteiskunnallisesti tärkeään ja tunnustettuun tavoitteeseen, naisvaltaisten alojen palkkatason nostamiseen. ”Naisen eurosta” hymistään ja juhlapuheissa asia on päättäjien puheissa merkittävä, mutta vastuu korjaamisesta työnnetään aina jollekin toiselle taholle eikä koskaan ole oikea aika, Brax sanoo.

Naisvaltaisten matalapalkkaisten alojen palkkataso ei korjaannu ilman rahaa

– Naisvaltaisten matalapalkkaisten alojen palkkataso ei korjaannu ilman riihikuivaa rahaa. Liittokierroksilla on jatkossa löydettävä jokin malli, jolla naisvaltaisen alan palkkausta voitaisiin edistää pitkäjänteisesti.

Ensi hallituskaudella uudistetaan hyvin todennäköisesti myös perhevapaita. Meillä isien osuus perhevapaista on pieni esimerkiksi Ruotsiin verrattuna.

Hyvin konkreettinen tausta isien vähäiseen osuuteen perhevapaiden käytössä on se, että naisten palkkataso on alempi.

-Tehyssä kuulemme jäseniltämme, että perheen talous ei vain kestä, jos enemmän tienaava isä jää kotiin, Brax sanoo.

-Naisvaltaisten alojen palkkauksen parantaminen on siis tarpeen tästäkin näkökulmasta. Isien osuuden lisääminen ei toteudu käytännössä, jos perheen toimeentulo on vaarassa. Näin ollen perhevapaauudistuksessa tulee ottaa huomioon tämä realiteetti ja ymmärtää myös se, että aitoa uudistusta on vaikea tehdä kustannusneutraalisti.

Erittäin painava näkökulma naisvaltaisen alan palkkauksen parantamiseen on sosiaali- ja terveysalan osaavan työvoiman riittävyys.

– Maailmalla on monessa maassa vakava pula hoitajista. Sama on meillä näköpiirissä, jos hoitohenkilökunnalle ei makseta asianmukaista palkkaa.

Anna-Leena Brax ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko keskustelivat tänään keskustan vaaliristeilyllä työelämän ja perhe-elämän haasteista ja tulevaisuuden ratkaisuista.

Tehy kampanjoi eduskuntavaaleissa avainsanoilla eduskuntavaali- ja hallitusohjelmatavoitteistaan. Tavoitteet on kiteytetty viiteen, päättäjille suunnattuihin avainsanoihin, jotka ovat resurssit, laatu, osaaminen, johtaminen ja tasa-arvo. Lisätietoja Tehy.fi/avainsanat.

Lisätietoja: Tehyn 1. varapuheenjohtaja Anna-Leena Brax, gsm 0400 920 729

***

STTK: Perhevapaauudistus käyntiin tasa-arvo ja joustavuus edellä

STTK Naisten palkkapäivänä: Palkkaero kapenee perhevapaauudistuksella ja palkka-avoimuudella

Palkkatasa-arvo ja sen saavuttamisen vaikeus

Ajankohtaista

19.6.2025

ILO:n konferenssissa etsittiin keinoja epävirallisen talouden torjumiseen

Lue
18.6.2025

Hallitus on lisännyt suomalaisten eriarvoisuutta ja heikentänyt arjen turvallisuutta

Lue
17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue