Monityön sosiaaliturva yhdessä paikassa

Itsensätyöllistäjä

Itsensä työllistäjiä edustavat ammattijärjestöt julkistivat tänään Keikkatyöläisen sosiaaliturvaoppaan. Oppaaseen on koottu pätkä-, silppu, freelance- ja yrittäjätyötä tekeville sosiaali- ja eläketurvan perusteet selkosuomella.

– Työelämän suurin megatrendi on yksinyrittäjien määrän kasvaminen. Heitä on nyt lähes 200 000 eli 7 prosenttia työllisistä. EU:ssa itsensä työllistäjien osuus on noin 12 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että yksinyrittäjien määrä voi jopa tuplaantua hyvin lyhyessä ajassa, toteaa Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.

– Itsensä työllistämisen ja työsuhteisen työn sekamelska eli monityö lisääntyy. Uusi tilanne edellyttää tiedon keräämistä helposti saataville. Tätä varten on julkaistu uusi opas ja sivusto itset.fi, Aaltonen kertoo.

Työelämän muutoksen vuoksi tarvitsemme sosiaaliturvan uudistamista

– Työelämän muutoksen takia tarvitsemme sosiaaliturvan uudistamista. Esimerkiksi työttömyysturvan pitää toimia niin, että jokainen saa reilun sosiaaliturvan työnteon muodosta huolimatta. Minimiedellytys on, että päätoimisen ja sivutoimisen yrittäjyyden rajanvetoa selkeytetään ripeästi, Aaltonen korostaa.

Tänään julkaistua opasta ovat olleet tekemässä itsensä työllistäjien asemaan perehtyneet ammattiliitot sekä Maatalousyrittäjien eläkekeskus MELA ja Eläketurvakeskus ETK.

Tänään avautui myös verkkosivusto itset.fi, johon Ammattiliittojen itsensätyöllistäjien yhteistyöryhmä ITSET kokoaa jatkossa alaan liittyvää tietoa, tutkimuksia ja raportteja. Ryhmässä ovat mukana Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Suomen freelance-journalistit, Suomen Journalistiliitto, Tieteentekijöiden liitto, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry, sekä keskusjärjestöt SAK, AKAVA ja STTK.

Keikkatyöläisen sosiaaliturvaopas löytyy osoitteesta www.itset.fi.

Lisätietoja: puheenjohtaja Juri Aaltonen, Toimihenkilöliitto ERTO, p. 040 553 8536, juri.aaltonen@erto.fi

***

STTK: Itsensä työllistäjien asemaa parannettava

Ajankohtaista

21.9.2023

Ammattiliitto Pro: Orpon hallitus ottaa työntekijöiltä ja antaa työnantajille

Lue
20.9.2023

Ammattiliitto Jyty on pettynyt budjettiriihen lopputulokseen – ”Historiallisen epäoikeudenmukainen budjettiesitys”

Lue
19.9.2023

STTK: Budjetin talouden sopeuttamiskeinot epäoikeudenmukaisia ja tehottomia

Lue
19.9.2023

SPAL jatkaa itsenäisenä ammattiliittona

Lue
19.9.2023

Sote ry. erotti Spal ry:n

Lue
19.9.2023

Yleinen asumistuki

Lue
18.9.2023

Suomalaisilta vankka tuki ay-liikkeen ihmisoikeustyölle kehittyvissä maissa

Lue
18.9.2023

STTK-Opiskelijat hakee puheenjohtajistoa

Lue