Kesäduunari-päivystäjä: Työvuorolista ei voi olla aurinkoon kirjoitettu

Aurinko ja säätilan vaihtelut eivät voi määrätä, koska työntekijä saa palkkaa työstään, muistuttaa Kesäduunari-infon päivystäjä Rina Knape.

SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteiseen Kesäduunari-infoon on tullut alkukesän aikana kyselyitä, miten toimia tilanteessa, jossa kesätyöntekijälle on tarjolla työtä ainoastaan auringon paistaessa. Pilvisellä säällä työvuoroja perutaan pari tuntia ennen niiden alkua.

– Työvuorolista pitää olla kirjallisessa muodossa, eikä se voi olla vain aurinkoon ja pilviin kirjoitettu. Lain mukaan työvuorolista pitää antaa työntekijälle viikkoa ennen jakson alkua, ja joissain työehtosopimuksissa aika voi olla jopa kaksi viikkoa, minkä jälkeen muutoksia voidaan tehdä vain yhdessä. Jos siis haluaa, että työntekijällä on työvuoroja vain aurinkoisella säällä, niin säätilojen vaihtelut pitäisi olla tiedossa vähintään viikkoa ennen, Rina Knape huomauttaa.

Hän muistuttaa, että palkanmaksuvelvollisuus ei poistu työnantajalta, vaikka työnantaja päättäisi yksinään vapauttaa työntekijän työntekovelvoitteesta joinakin päivinä.

– Työlainsäädäntö ja alalla noudatettavat työehtosopimukset koskevat aivan samoin nuoria kesätyöläisiä kuin varttuneita työntekijöitä riippumatta siitä, mitä työsopimuksessa on sovittu. Kesätyöntekijöille kuuluvat pyhä- ja lomakorvaukset sekä työehtosopimuksen mukaiset lisät.

Työntekijän tulisi aina muistaa tehdä kirjallinen työsopimus työsuhteestaan, painottaa Kesäduunari-infon päivystäjä. Osa soittaneista on tehnyt vain suullisen sopimuksen, jolloin on esimerkiksi vaikea osoittaa edes koko työsuhdetta toteen ongelmatilanteessa.

– Muutamat ovat ottaneet minuun yhteyttä tilanteessa, jossa oli suullisesti sovittu, että on kesätöitä. Heille oli kuitenkin ilmoitettu paria päivää ennen töiden alkua, ettei töitä olekaan. Ilman kirjallista sopimusta tälle asialle on lähes mahdotonta tehdä mitään. Kummankin osapuolen on vaikea todistaa tai edes muistaa jälkikäteen, mitä on sovittu, jos kirjallinen työsopimus puuttuu.

Joillekin palkansaajakeskusjärjestöjen yhteiseen neuvontapuhelimeen soittaneista on myös ollut epäselvää, millaisia sitoumuksia on määräaikaisessa työsopimuksessa.

– Määräaikainen työsopimus sitoo molempia osapuolia koko sopimuksen ajan, ellei sopimukseen ole kirjattu erikseen irtisanomis– tai koeaikaehtoa. Mieti siis tarkkaan, oletko valmis sitoutumaan tehtävään koko määräajaksi, ennen kuin allekirjoitat määräaikaisen työsopimuksen, Rina Knape selventää.

Kesäduunari-info auttaa työhön liittyvissä juridisissa pulmissa. Puhelinpalvelu on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–15 elokuun loppuun saakka.

Neuvoja voi kysyä numerosta 0800 179 279 ja osoitteesta www.kesaduunari.fi. Keskustelua käydään myös Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/kesaduunari ja Twitterissä https://twitter.com/kesaduunari.

Päivystävä lakimies neuvoo suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Palveluun voi soittaa nimettömänä.

Kesäduunarineuvojan pressikuvat voi ladata osoitteesta: https://www.dropbox.com/sh/f4mr82irm1kpps6/AACQFc-3vBXH0D7FzloeNpDKa?dl=0

Kesäduunari-infon logo on ladattavissa osoitteessa www.kesaduunari.fi.

Ajankohtaista

2.12.2025

Erityisraskausraha

Lue
1.12.2025

Työterveyshuolto nyt – mistä on kyse?

Lue
28.11.2025

Hanna Pakarinen teki naisille voimabiisin– mukana Tehy!

Lue
27.11.2025

Pelastustoimen uusi palvelutasopäätös uhkaa heikentää kokonaisturvallisuutta Satakunnassa – Aluevaltuustolla vielä mahdollisuus vaikuttaa

Lue
26.11.2025

SPAL: Pohjois-Savon pelastustoimi kriittisessä tilanteessa – lisähenkilöstöä tarvitaan heti

Lue
24.11.2025

BASTUN-kokous STTK:ssa: ammattiliitoilla keskeinen rooli kriisien aikana

Lue
24.11.2025

SuPerin Inberg: Teknologia ei saa murentaa hoivan minimitasoa

Lue
21.11.2025

Tehyn uusi yhteiskuntasuhteiden päällikkö on Ira Hietanen-Tanskanen

Lue