Kansainvälisessä vertailussa väestön koulutustaso Suomessa laahaa kärkimaiden perässä.

– Kun työn murros kiihtyy, digitalisaatio ja tekoäly etenevät ja vihreä siirtymä rakentuu uuden teknologian varaan, Suomi ei voi sivuuttaa osaamiseen ja koulutukseen vaadittavia resursseja. Kun leikataan koulutuksesta, leikataan tulevaisuudesta, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
Huoli koulutustasomme madaltumisesta nousi esiin myös Risto Murron johtamassa kasvutyöryhmässä. Se esittääkin, että vähintään puolet nuorista aikuisista suorittaisi korkea-asteen tutkinnon, ulkomaalaisten opiskelijoiden lukumäärää Suomessa lisätään, suomalaisten asiantuntijoiden kansainvälistymistä edistetään ja tekoälyosaamista vahvistetaan kaikilla sektoreilla.
– Samanaikaisesti Orpon hallitus on toteuttanut satojen miljoonien eurojen koulutusleikkaukset. Pääministerin olisi syytä ottaa itse asettamansa kasvutyöryhmän ehdotukset vakavasti ja miettiä, mitä tuli tehtyä, Palola toteaa.
Suomi tarvitsee osaajia. Yksi merkittävimmistä kasvun esteistä on ammattitaitoisen työvoiman puute. Osaamistason nostamiseksi tarvitaan monia toimia.
– Oppivelvollisuuden pidentämistä tukevia toimia on jatkettava niin, että koko toisen asteen tutkinto voidaan suorittaa maksutta. Panostamalla aikuiskoulutukseen voidaan vastata jo työelämässä olevien työntekijöiden osaamistarpeeseen työn murroksen keskellä ja mahdollistetaan alan- ja ammatinvaihto. Myös korkeakoulujen aloituspaikkoja on lisättävä, Palola listaa.
Nykyinen hallitus on suitsinut maahanmuuttoa. Hallituksellekaan ei silti pitäisi olla epäselvää, että Suomessa tarvitaan työ- ja osaamisperusteista maahanmuuttoa, jotta selviämme matalan syntyvyyden ja väestön ikääntymisen luomista haasteista.
– Eikä riitä, että tänne tullaan muualta maailmasta käymään, vaan meidän on saatava heidät myös olemaan. Tässä niin lapsille kuin aikuisillekin tärkeä kiinnittymisen väylä on koulutus.
Digitalisaatio ei ole ainoastaan työelämän haaste vaan se ulottuu aivan jokapäiväiseen elämäämme vauhdilla. Tekoäly luo paljon haasteita ja huoliakin, mutta kehityksen pyörää ei voi pysäyttää.
– STTK on esittänyt kansallista tekoälyohjelmaa, jonka turvin tuottavuus voitaisiin saada jälleen kasvu-uralle. Myös työnantajien on kannettava vastuunsa ja järjestettävä työntekijöilleen koulutusta työajalla ja työnantajan rahoittamana.
Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.