Kunnon työn päivänä 7.10. juhlitaan ihmisarvoista työtä

Kunnon työn päivänä 7.lokakuuta kampanjoidaan ihmisarvoisen työn ja työntekijöiden perusoikeuksien puolesta. Samalla juhlitaan hyvää työelämää ja mahdollisuutta vaikuttaa sen kehittämiseen.

Ammattiliittojen keskusjärjestöjen Akavan, SAK:n, STTK:n sekä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK:n Suomeen lanseeraamaa päivää vietetään samaan aikaan arviolta 60:ssä maassa.

Kunnon työssä toteutuvat työelämän perusoikeudet

Kunnon työssä toteutuvat työelämän perusoikeudet ja siitä maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Kunnon työssä on mahdollisuus vapaa-aikaan, turvalliseen työympäristöön ja oman työn kehittämiseen. Teemapäivänä järjestöt haluavat muistuttaa, että kunnon työn ehdot toteutuvat vain harvalla työntekijällä maailmassa.

– Suomalaisille on itsestään selvää, että työelämän perusoikeudet, kuten pakkotyön ja lapsityön kielto tai järjestäytymis- ja neuvotteluoikeus toteutuvat. Meillä on myös oikeus vaikuttaa työelämään ja omaan työhön. Näitä mahdollisuuksia ei suurella osalla maailman työntekijöistä ole. Kunnon työn päivänä muistutetaan tästä epäkohdasta ja juhlistetaan samalla sitä, mikä suomalaisessa työelämässä on kohdallaan, toteaa Katri Blomster Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK:sta.

Kunnon työn päivänä 7. lokakuuta kymmenet miljoonat liittojen ihmiset eri puolilla maailmaa kampanjoivat ihmisarvoisen työn puolesta. Suomessa erilaisia Kunnon työn päivän tempauksia järjestetään tavallisilla työpaikoilla 7.10.2014. Teemapäivää vietetään jo kuudetta kertaa.

#kunnontyönpäivä
facebook.com/kunnontyo
@kunnontyo

Lue: miten voit osallistua Kunnon työn päivään

Lisätietoja:
SASK: kehitysviestinnän koordinaattori Katri Blomster, puh. 040 358 1543
Akava: asiantuntija Miika Sahamies, puh. 050 372 8366
SAK: tiedottaja Laura Ventä, puh. 044 0241275
STTK: viestintäasiantuntija Taina Vallander, puh. 040 184 1464

***

Työelämän oikeudet eivät ole itsestään selvyys

Senaste artiklarna

18.4.2024

STTK:s styrelse: Det finns ingen alternativlös finanspolitik utan det är fråga om värderingar

8.4.2024

Svenska och finska centralorganisationerna framför sina synpunkter på Europas konkurrenskraft

20.3.2024

STTK:s styrelse: Sysselsättningen och produktiviteten ska stödjas genom att utveckla arbetslivet, inte genom disciplinpolitik

19.2.2024

Arbetsnedläggelse för farttygsbesättning i Ålands förbindelsefartygstrafik

14.2.2024

STTK:s Palola: Finland bör förbinda sig till att utveckla arbetstagarnas välbefinnande och ekonomiska stabilitet i EU

1.2.2024

FFC och STTK: Tusentals finländare säger STOP till regeringens planer på att försvaga arbetslivet och välfärden

22.1.2024

Tillkomsten av en arbetsmarknadsmodell förutsätter en rättvis förhandlingsprocess

15.1.2024

FFC och STTK bjuder in till demonstration mot regeringens försämringar