STTK laski tänä vuonna kolmannen kerran, kuinka monta päivää keskipalkkaisen työntekijän on tehtävä töitä ansaitakseen pörssiyhtiön johtajan yhden...
Blogi
Yhdessä kohti maaliviivaa
Kirsi Suominen | 15.2.2019
En tiedä johtuuko se iästä vai elämänkokemuksesta, mutta olen viime aikoina oppinut pitämään hiihtämisestä. Kouluaikojen kauhusta, josta ensimmäiseksi...
Blogi
ILO – 100 vuotta työelämän ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kehittäjänä
| 12.2.2019
Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus oli lähtökohta, kun kansainvälinen työjärjestö ILO sata vuotta sitten perustettiin. Vuonna 1919 elettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä...
Blogi
Henkinen kuormittavuus työelämässä hälyttävää
| 11.2.2019
STTK on korostanut viime vuosina aktiivisesti työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen merkitystä. Keväällä 2016 haastoimme kaikki suomalaiset työpaikat parantamaan...
Blogi
Perustulon haasteet
| 8.2.2019
Perustulo käsitteenä voi tarkoittaa nykyään lähes mitä vain. Perinteisesti sillä on kuitenkin tarkoitettu universaalia, vastikkeetonta sosiaaliturvan muotoa. Sen...
Blogi
Sosiaaliturvan uudistus vauhtiin
Samppa Koskela | 8.2.2019
Perustuloa koskeva keskustelu on saanut viime vuosina uutta tuulta alleen. Työn murros tuntuu kiihtyvän ja perustuloa on tarjottu...
Blogi
Valtiovarainministeriö kehittyy
| 4.2.2019
Valtiovarainministeriön puheenvuoro hallitusohjelmaneuvottelujen ja tulevan neljän vuoden talouspolitiikan taustoittamiseksi oli positiivinen yllätys. Valtion ylimmäinen kirstunvartija on vuodesta 1991...
Blogi
Missä Kikyn kolmas loikka?
| 31.1.2019
Pitkä ja luotaantyöntävä nimi – Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta, lempinimeltään tukuseto – antoi raporttinsa tänään. Pääviesti on tuttua,...
Blogi
Aikuiskoulutus tarvitsee kokonaisuudistuksen
Riina Nousiainen | 29.1.2019
Vaalien lähestyessä alkaa spekulointi siitä, mikä teema nousee puolueiden kampanjoinnissa ja keskusteluissa hallitsevaksi. Tarjolla on monia yhteiskunnallisesti tärkeitä...