Työpaikan perhemyönteisyydestä hyötyvät kaikki
Valtaosa ihmisistä on tai on ollut osa perhettä jossain vaiheessa elämäänsä. Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan vuoden 2020 lopussa Suomessa... Lue lisää
Valtaosa ihmisistä on tai on ollut osa perhettä jossain vaiheessa elämäänsä. Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan vuoden 2020 lopussa Suomessa... Lue lisää
Rokotussuositukset ja niihin liittyvä asiantuntemus ovat viranomaisten vastuulla eikä Tehy ota kantaa niihin. Sote-henkilöstö on kuitenkin hämmentynyttä ja huolissaan... Lue lisää
Ammattiliitto Jytyn hallitus on valinnut liiton edunvalvontajohtajaksi varatuomari Jukka Maarianvaaran. Hän aloittaa tehtävässä 28.11.2022. Maarianvaara siirtyy Jytyyn tasa-arvovaltuutetun... Lue lisää
STTK:n lausunto valtiovarainministeriölle Veropohjan tiiviys ja säilyvyys ovat tärkeitä tavoitteita Suomen julkisen talouden vahvistamiseksi. Ulkomaisten kiinteistösijoitusten voittojen verotus... Lue lisää
Nuoret ovat melko tyytyväisiä omiin uravalintoihinsa ja opiskeluihin. Ohjausta omaan uravalintaan on silti tehostettava, sillä se näyttäisi olevan... Lue lisää
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan hoitohenkilöstön edustajat on otettava aina mukaan, kun suunnitellaan ratkaisuja hoitajapulaan. Jos hoitajat jätetään... Lue lisää
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi (24.10.) puolivuosittaisen katsauksensa alueellisiin kehitysnäkymiin. Ne luovat meille kuvaa maakuntien nykytilasta ja lähitulevaisuudesta. Ei... Lue lisää
Ympäristöministeriö on julkaissut päivitetyn strategiansa, jossa painottuvat kolme teemaa: ekologisen kestävyyskriisin kokonaisvaltaiset ratkaisut, vihreän siirtymän johtaminen sekä hyvinvointia... Lue lisää
Sote-uudistus kolkuttelee vihdoinkin ovella. Vuoden vaihteessa toimintansa aloittavat hyvinvointialueet ovat monella tapaa ratkaisevassa asemassa, kun pohditaan mihin suuntaan... Lue lisää