Hallitus esittää kansallista velkajarrua, joka velvoittaisi laskemaan julkisen velkasuhteen 40 prosenttiin BKT:stä. Tahtina olisi laskea velkasuhdetta prosenttiyksiköllä joka vuosi. Tavoite kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa se on epärealistinen ja vaarallinen. Sen saavuttamiseenkin kuluisi 50 vuotta. Tämä blogi perustuu STTK:n lausuntoon velkajarrusta.
Sopeutusvaatimukset olisivat massiivisia
Velkajarru voisi edellyttää jopa yli 20 miljardin euron sopeutusta vaalikaudella, nettona. Vertailun vuoksi: Orpon hallitus toteuttaa noin kymmenen miljardin sopeutuksen, mutta samalla se laskee veroja ja lisää menoja muun muassa puolustukseen. Tällöin nettomääräinen sopeutus on jäämässä hallituskauden lopussa noin kolmeen miljardiin euroon – ja jo se on aiheuttanut merkittävää talouskasvun hidastumista ja työllisyyden heikkenemistä. Kansallinen velkajarru tarkoittaisi moninkertaista sopeutusta.
Valtiovarainministeriön vaikutusarviossa velkasuhde on oletettu jo laskevalle uralle vuodesta 2031 alkaen, ja lisäksi sopeutuksen haittoja talouskasvulle on vähätelty merkittävästi. Näin ollen vaikutusarvion tuloksena velkajarrun sopeutusvaatimus jää epäuskottavan alhaiseksi eli vajaaseen puoleen miljardiin euroon koko vaalikaudella. Velkajarru edellyttää huomattavasti mittavampaa sopeutusta juuri nousevan velkauran tilanteessa, jolloin se on myrkkyä talouskasvulle ja johtaa myötäsykliseen finanssipolitiikkaan.
Demokratian kannalta on kyseenalaista, jos finanssipolitiikan virityksestä päättämistä kavennetaan kansallisella velkajarrulla. On ymmärrettävää, että Suomi on sitoutunut osana EU:ta noudattamaan yhteisiä finanssipolitiikan sääntöjä. Jo nyt kansallista finanssipolitiikan liikkumatilaa kaventaa kehysbudjetointi, mutta siitä sovitaan demokraattisesti kussakin hallitusohjelmassa. Velkajarru siirtäisi merkittävää valtaa eduskunnalta Talouspolitiikan arviointineuvostolle ja politisoisi sen roolia.
Talouden joustot katoaisivat
Jäykkä sääntö estäisi vastasyklisen finanssipolitiikan. Jos taantuma osuu kohdalle, velkajarru pakottaisi leikkaamaan lisää – mikä syventäisi kriisiä. Kansainväliset kokemukset osoittavat, että liian tiukat säännöt johtavat haitalliseen talouskuriin. Siksi kansainvälinen suunta on toinen. EU:n uusia finanssipolitiikan sääntöjä on joustavoitettu, ei kiristetty.
Myös tiukasta talouskurista tunnettu Saksa on juuri joustavoittanut omaa kansallista velkajarruaan. Velkajarru rajoitti Saksan rakenteellisen alijäämän 0,35 prosenttiin BKT:stä. Velkajarrua kierrettiin erillisten rahastojen kautta aiemmin, eikä se siten ollut täysin sitova. Saksa ajautui vuonna 2021 kriisiin, kun perustuslakituomioistuin piti perustuslain vastaisena koronarahaston varojen uudelleenohjausta toiseen käyttötarkoitukseen. Velkajarrua on kritisoitu myös siitä, että se on tarpeettomasti rajoittanut julkisia investointeja ja siksi Saksan infrastruktuuri on päässyt rapistumaan.
Tänä vuonna Saksa on merkittävästi joustavoittanut velkajarrua sulkemalla siitä ulos prosentin BKT:stä ylittävät puolustusmenot ja 500 miljardin euron (12 % BKT:stä) erikoisrahaston infrastruktuuri-investointeihin. Miksi Suomi kulkisi vastavirtaan ja jäykistäisi finanssipolitiikan liikkumatilaansa vapaaehtoisesti?
Velkajarru on hylättävä
Kansallinen velkajarru on hylättävä. Riittää, että noudatamme EU:n sääntöjä, jotka ovat jo Suomelle hyvin tiukat, mutta sisältävät joustoja. Kansallinen lisäkiristys ei vahvista julkista taloutta – se heikentää kasvua, työllisyyttä ja demokratiaa.
Julkista taloutta on Suomessa vahvistettava. Lakiin kirjattavaa velkajarrua tehokkaampi keino on parlamentaarinen sopimus investointien tukemisesta elinkeinorakenteen uudistamiseksi ja sitoutuminen kokonaiskysyntää mahdollisimman vähän haittaaviin sopeutustoimiin.
Suomessa on myös pitkään ollut käytössä kehysbudjetointi, josta sovitaan demokraattisesti hallitusneuvotteluiden yhteydessä. STTK on esittänyt kehysbudjetoinnin kehittämistä keinona vahvistaa julkista taloutta. Etenkin tulopuolen eli verojen ottaminen mukaan kehysbudjetointiin tekisi siitä yhdenmukaisemman EU-sääntöjen kanssa ja ehkäisisi julkista taloutta heikentävien veronkevennysten jakamisen kesken vaalikauden.
Patrizio Lainà
Kirjoittaja on STTK:n pääekonomisti.
