Antti Palola jatkaa STTK:n puheenjohtajana

Antti Palola jatkaa STTK:n puheenjohtajana. Hänen kautensa kestää joulukuuhun 2021 asti. Valinnan teki tänään kokoontunut STTK:n uusi edustajisto eikä Palolalla ollut vastaehdokkaita.

Antti Palola (58) valittiin STTK:n puheenjohtajaksi neljä vuotta sitten. Hän on koulutukseltaan merikapteeni ja työskennellyt ennen STTK:ta muun muassa Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtajana ja Suomen Laivanpäällystöliiton varatoiminnanjohtajana.

STTK nostaa edunvalvontansa ja yhteiskunnallisen vaikuttamistyönsä kärkihankkeiksi alkaneella edustajistokaudella työelämälainsäädännön, perusturvan uudistamisen, eläkeasiat, tasa-arvotyön ja hallitusohjelmavaikuttamisen.

Antti Palola painottaa sopimusyhteiskunnan merkitystä muuttuvassa työmarkkinoiden toimintaympäristössä.
– Keskusjärjestöt eivät näillä näkymin neuvottele työehdoista vaan se on liittojen työtä. Työmarkkinatoiminnassa paras tulos saavutetaan pitkäjänteisellä työskentelyllä, ei poukkoilulla tai riitelyllä. Muuttuvissakin oloissa uskon neuvotteluun ja sopimiseen.

Palola varoittaa jatkossakaan poliitikkoja sotkeutumasta työmarkkina-asioihin.
– Sekä lyhyt että pitkä historia osoittavat, että siitä ei seuraa mitään hyvää. Poliitikot hoitakoot oman rootelinsa, työmarkkinajärjestöt omansa. Kumpaakin tarvitaan ja hyvää yhteistyötä, mutta ei katteettomia lupauksia eikä jyrkkää vastakkainasettelua.

STTK:n mielestä työelämää ja sosiaaliturvaa on kehitettävä, mutta järkevästi ja maltilla.
– Työelämän muutos on nopeaa, mutta toimivia rakenteita ei pidä lyhytnäköisesti lähteä hajottamaan.

Myös sopimusjärjestelmän on elettävä ajassa ja sitä on kehitettävä vastaamaan työmarkkinoiden muutoksia.
– Uskon paikallisen sopimisen lisääntyvän, mutta senkin maltilla ja hallitusti. Vähimmäisehdot on turvattava eikä STTK tingi työ- ja virkaehtosopimuksista eikä yleissitovuudesta työmarkkinasopimusten turvaajana, Palola tiivistää.

Antti Palolan CV.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

1.12.2025

Työterveyshuolto nyt – mistä on kyse?

Lue
28.11.2025

Hanna Pakarinen teki naisille voimabiisin– mukana Tehy!

Lue
27.11.2025

Pelastustoimen uusi palvelutasopäätös uhkaa heikentää kokonaisturvallisuutta Satakunnassa – Aluevaltuustolla vielä mahdollisuus vaikuttaa

Lue
26.11.2025

SPAL: Pohjois-Savon pelastustoimi kriittisessä tilanteessa – lisähenkilöstöä tarvitaan heti

Lue
24.11.2025

BASTUN-kokous STTK:ssa: ammattiliitoilla keskeinen rooli kriisien aikana

Lue
24.11.2025

SuPerin Inberg: Teknologia ei saa murentaa hoivan minimitasoa

Lue
21.11.2025

Tehyn uusi yhteiskuntasuhteiden päällikkö on Ira Hietanen-Tanskanen

Lue
20.11.2025

Ammattiliitto Pron edustajisto: suomalaisyrityksillä on nyt näytön paikka

Lue