Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ja Suomen hätäkeskusammattilaisten liitto HAL ovat jättäneet sisäministeriölle ja Hätäkeskuslaitokselle toimenpide-ehdotuksen työn psykososiaalisten kuormitustekijöiden...
GA Telesis Engine Services on saanut tänään Eettisen rekrytoinnin -palkinnon tunnustuksena esimerkillisistä rekrytointikäytännöistään. Palkinto myönnettiin Ammattiliitto Pron järjestämässä...
Kansainvälisen autonrengasjätti Michelinin pääjohtaja paukautti hiljattain haastattelussa, että ranskalainen minimipalkka ei ole ihmisarvoinen. Kosmetiikkayritys L’Oréalissa tuumataan, että työntekijän...
Hallituksen budjettiriihessä laitettiin lähinnä toimeen aiempia hallitusohjelman ja kehysriihen päätöksiä. Alijäämä kasvaa ensi vuonna 12,2 miljardiin euroon. Kovasta sopeutuksesta huolimatta...
STTK:n lausunto valtiovarainministeriölle STTK:n näkemyksen mukaan esitys valtion aluehallintouudistukseksi on perusteltu ja kannatettava. Kehityssuuntana monialaisuuden ja poikkihallinnollisuuden vahvistaminen...
Ammattijärjestö Tehy arvioi, että HUS on toiminut vastoin yt-lakia, koska se ei ole neuvotellut henkilöstön kanssa ajoissa päätöksestään...
RIAn kyselyyn vastanneista enemmistö, peräti 57 %, on kokenut tulleensa syrjityksi tai eriarvoisesti kohdelluksi työelämässä rakennusalalla. Naisvastaajista 79...
On ollut ilahduttavaa, miten hyvässä hengessä erilaiset toimijat ovat edistäneet avoimuusrekisteriä, aloittaneet sen käytön ja haluavat kehittää sitä...
Nopea avunsaanti hätätilanteissa ja kriisinkestävyys on yksi yhteiskuntamme keskeisistä turvatekijöistä. Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL edellyttää, että pelastustoiminnalle varmistetaan...