Ikääntyneet uhkaavat pudota kuntakokeiluista
Hallitus valmisteli pika-aikataululla ensimmäiset työllisyystoimenpiteet jo budjettiriiheen syyskuussa. Riihestä tuli ulos 25 kohdan lista työllisyystoimenpiteistä. Yksi niistä oli...
Työllisyysaste lasketaan työssä olevien osuutena työikäisestä väestöstä. Työikäisillä tarkoitetaan 15–65-vuotiaita, joista työvoimaan kuuluvia ovat työlliset ja työttömät. Työllisinä pidetään vähintään tunnin viikossa ansiotyötä tehneitä tai tilapäisesti työstä poissaolevia.
STTK haluaa edistää korkeamman työllisyysasteen aikaansaamista Suomessa. Tällä vaalikaudellamaan hallituksen tavoite on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin ja se on jo nyt toteutunut. Ensi vaalikaudella työllisyysastetta tulisi saada nostettua vielä yli 75 prosentin, jotta väestön ikääntymisestä aiheutuvat julkisten menojen lisäykset voidaan rahoittaa. Tällöin Suomen työllisyysaste nousisi pohjoismaiselle tasolle.
Blogi
Blogi
Tiedote
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen raportissa aktiivimallin vaikutuksista työttömiin ja TE-toimistojen toimintaan todetaan, että aktiivimallin työllisyysvaikutuksia on vaikea arvioida muun muassa suhdannetilanteen...
Blogi
Tiedote
Blogi