ILO:n konferenssissa etsittiin keinoja epävirallisen talouden torjumiseen

Kirjoittaja:

Ville Kirvesniemi

juristi, työlainsäädäntö

Profiili

Epävirallinen talous aiheuttaa haasteita työntekijöiden oikeuksien toteutumiselle ympäri maailman. Kansainvälisen työjärjestö ILO:n työkonferenssissa etsittiin keinoja epävirallisen talouden torjumiseen ja siirtymään kohti virallista taloutta.

ILO on kansainvälinen työjärjestö, jonka tehtävä on luoda kansainvälisiä työelämän yleissopimuksia sekä valvoa ja tukea jäsenmaitaan sopimusten noudattamisessa. Vuoden 2025 työkonferenssi järjestettiin kesäkuun alussa Genevessä.  

Osallistuin Suomen delegaation jäsenenä yleiskeskustelukomiteaan, jonka aiheena olivat innovatiiviset keinot epävirallisen talouden torjumiseen ja siirtyminen kohti virallista taloutta.  

Epävirallisella taloudella tarkoitetaan taloudellista toimintaa, joka tapahtuu usein virallisen sääntelyn ja valvonnan ulkopuolella. Siihen liittyvä työn tekeminen ja taloudellinen toiminta eivät tyypillisesti kuulu virallisen työ-, vero- tai sosiaaliturvalainsäädännön piiriin tai kuuluvat siihen vain osittain. Se on erityisen yleistä matalan tulotason maissa ja aiheuttaa merkittäviä haasteita työntekijöiden oikeuksien toteutumiselle, sosiaaliturvalle ja kestävälle kehitykselle.  

Epävirallisella taloudella tarkoitetaan taloudellista toimintaa, joka tapahtuu usein virallisen sääntelyn ja valvonnan ulkopuolella.

Viralliseen talouteen siirtymisellä taas tarkoitetaan prosessia, jossa työntekijät ja yritykset siirtyvät pois säätelemättömästä epävirallisesta taloudesta kohti säänneltyä ja sosiaaliturvalla suojattua taloudellista toimintaa. Siirtymä viralliseen talouteen on ILO:n keskeinen tavoite, jota tukee ILO:n samasta aiheesta antama suositus. 

Mistä komitean työssä oli kyse?

Komitean työ pohjautui etukäteen laadittuun taustaraporttiin, joka käsittelee epävirallisen talouden laajuutta ja vaikutuksia, jotka koskevat yli 2 miljardia ihmistä maailmanlaajuisesti. Raportti korostaa hyvän hallinnon, sääntelyn, vuoropuhelun ja kestävän yritystoiminnan merkitystä viralliseen talouteen siirtymisen edistämisessä. Se myös peräänkuuluttaa valtioiden hyviä konkreettisia esimerkkejä sekä koordinoituja toimia, osallistavaa päätöksentekoa ja tiedon jakamista, jotta oikeudenmukaista ja kestävää siirtymää onnistutaan luomaan, ja jotta ketään ei jätetä kehityksessä jälkeen. 

Raportti korostaa hyvän hallinnon, sääntelyn, vuoropuhelun ja kestävän yritystoiminnan merkitystä viralliseen talouteen siirtymisen edistämisessä.

Komiteassa keskusteltiin epävirallisen talouden kehityksen taustatekijöistä, siirtymän esteistä ja mahdollisuuksista sekä tehokkaista politiikoista ja innovatiivisista ratkaisuista talouden virallistamisen edistämiseksi. Lisäksi komitea pohti, miten ILO ja sen kolmikantaiset osapuolet voisivat koordinoida toimia, rahoittaa siirtymää ja vahvistaa yhteistyötään. Lopuksi komitea laati yleiskeskustelusta julkilausuman.  

Mitä komiteatyön johtopäätökset konkreettisesti pitävät sisällään? 

Julkilausuma korostaa valtioiden, työmarkkinaosapuolten ja ILO:n vastuuta siirtymän edistämisessä. Konkreettisia toimia, joita jäsenvaltioille ja työmarkkinaosapuolille suositellaan, ovat muun muassa: 

  • näyttöön perustuvien strategioiden luominen 
  • sosiaaliturvan ja työoikeuksien vahvistaminen
  • koulutuksen ja osaamisen kehittämisen edistäminen 
  • epävirallisen talouden toimijoiden päätöksentekoon osallistumisen varmistaminen vuoropuhelun ja edustuksellisten järjestöjen kautta.

ILO:n puolestaan tulisi julkilausuman perusteella tukea jäsenvaltioita teknisellä avustuksella, tutkimuksella ja tiedonvaihdolla. Lisäksi sen tulisi kehittää globaaleja työkaluja, kuten tilastointimenetelmiä ja vertailukelpoisia indikaattoreita, jotka tukevat siirtymän seurantaa ja arviointia.  

Työntekijäpuoli piti tärkeänä myös sitä, että ILO:n tulisi komiteatyön jälkeen järjestää muun muassa kolmikantainen asiantuntijakokous, jonka aiheena ovat innovatiiviset lähestymistavat epävirallisen talouden torjumiseksi. Lisäksi sen tulisi laatia maailmanlaajuinen ja aikataulutettu tiekartta virallistamisen tehostamiseksi. Tiekartta voitaisiin mukauttaa kunkin jäsenmaan kansallisiin olosuhteisiin ja se sisältäisi lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteet sekä seurantakehyksen. 

Kesäkuun konferenssi tarjosi ennen kaikkea läpileikkaavan katsauksen maailman tilanteesta epävirallisen talouden näkökulmasta. Aika näyttää, ottaako epävirallinen talous komiteatyön pohjalta konkreettisia maailmanlaajuisia askelia kohti oikeudenmukaista ja kestävää työelämää.

Ville Kirvesniemi
Kirjoittaja on STTK:n juristi

Ajankohtaista

19.6.2025

ILO:n konferenssissa etsittiin keinoja epävirallisen talouden torjumiseen

Lue
18.6.2025

Hallitus on lisännyt suomalaisten eriarvoisuutta ja heikentänyt arjen turvallisuutta

Lue
17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue