Syyskuun alussa voimaan astuvia muutoksia työttömyysturvaan 

Kirjoittaja:

Samppa Koskela

juristi, sosiaaliturvalainsäädäntö

Profiili

Hallitusohjelmaan on kirjattu useita heikennyksiä työttömyysturvaan. Osa muutoksista astui voimaan jo aiemmin tänä vuonna, ja seuraavat syyskuun alussa. Nyt voimaan astuvat muutokset koskevat muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista ja ansiosidonnaisen työssäoloehtoa. 

Työllisyyspalvelut työttömälle

Työttömyysturvan porrastaminen 

Ansiosidonnainen työttömyysturva porrastetaan. Tämä tarkoittaa, että työttömyysturva laskee 80 prosentin tasolle kahdeksan työttömyysviikon jälkeen (n. 2 kk.) ja 75 prosentin tasolle alkuperäisestä 34 työttömyysviikon jälkeen (n. 8 kk.). 

Muutokset työskentelyedellytykseen 

Ansiosidonnaisen työssäoloehdon pituus kaksinkertaistuu. Nykyisin ansiosidonnaista voi saada puolen vuoden (26 kalenteriviikkoa) työskentelyn jälkeen. Jatkossa vaaditaan vuoden työskentely. 

Pidempää työssäoloehtoa sovelletaan, jos ansiopäivärahan maksamisen edellytyksenä olevaan työssäoloehtoon voidaan lukea työtä uuden tuloperusteisen mallin mukaisesti syyskuun 2024 ajalta tai sen jälkeen. 

Työttömyysturvan työssäoloehto muutetaan tuloperusteiseksi. Tämä tarkoittaa, että päivärahaoikeus ei jatkossa riipu tehtyjen työtuntien määrästä, vaan riittävää työttömyyttä edeltävää työskentelyä arvioidaan palkan perusteella. Tällä hetkellä ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on työskennellyt 18 tuntia viikossa noin puolen vuoden ajan. Tästä viikkokohtaisesta tuntirajasta luovutaan, ja jatkossa edellytetään, että henkilö on työskennellyt 12 kalenterikuukautta ja ansainnut tällöin vähintään 930 euroa kuukaudessa. 

Muut heikennykset 

Ansiopäivärahan työssäoloehdon kertyminen palkkatuetussa työssä loppuu. Aiemmin palkkatuettu työ on kerryttänyt työssäoloehtoa 75 prosentin osuudella. Palkkatukityö ei pääsääntöisesti enää kerrytä työssäoloehtoa, jos työ on alkanut 2.9. 2024 tai sen jälkeen. 

Ikään sidottuja työttömyysturvan suojasäännöksiä poistetaan. 58 vuotta täyttäneiden päivärahaa koskevasta suojasäännöksestä ja 57 vuotta täyttäneiden työllistämisvelvoitteesta luovutaan. 

Merkittäviä toimeentulo-ongelmia monille 

STTK on vastustanut tällä hallituskaudella työttömyysturvaan tehtyjä suuria heikennyksiä. Työttömyysturvan tason, työssäoloehdon ja suojasäännösten muutokset ovat hyvin valitettavia, koska niistä seuraa merkittäviä toimeentulo-ongelmia monille työttömille ja heidän perheilleen. Lisäksi etenkin monien pienipalkkaisten pätkätyöläisten ja osa-aikatyötä tekevien työttömyysturvan taso heikentyy hyvin merkittävästi työssäoloehtoa koskevien muutosten ja muiden työttömyysturvaleikkausten yhteisvaikutuksesta. 

Lisätietoja STTK:ssa: juristi Samppa Koskela samppa.koskela@sttk.fi 

Ajankohtaista

12.9.2025

Tehyn johto soteministeri Grahn-Laasoselle: Raskaussyrjintä riivaa sote-alaa jo nyt, ja lakimuutos lisäisi sitä entisestään

Lue
12.9.2025

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen huolissaan Suomen mediakentästä ja toimittajien jaksamisesta – ”STT:n, MTV:n, Ylen ja HS:n uutisointi on turvattava ja journalisteista pidettävä huolta”

Lue
11.9.2025

Laadukasta varhaiskasvatusta tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan

Lue
11.9.2025

Hyvinvointialueiden rahapula ei oikeuta lakien rikkomiseen

Lue
11.9.2025

Sodat leimasivat von der Leyenin puhetta

Lue
10.9.2025

Selvitys: Maahanmuuttaja-naiset kokevat Suomen yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen

Lue
10.9.2025

Töitä maahanmuuttajanaisille – STTK:n esityksiä maahanmuuttajanaisten työllisyyden tukemiseksi

Lue
9.9.2025

Velkajarru pohjassa talouskasvu hyytyy

Lue