Pohjois-Savon pelastuslaitoksella on solmittu paikallinen sopimus 24 tunnin työajasta.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksella on solmittu paikallinen sopimus 24 tunnin työajasta. Se kattaa pelastushenkilöstön Kuopiossa, Siilinjärvellä, Iisalmessa ja Varkaudessa.

STTK ja Suomen yrittäjät: Paikallista sopimista ja yhteistoimintaa kehitettävä.

Sopimuksella Pohjois-Savon pelastuslaitos otti käyttöön Teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS 2018) liitteen 8 mukaisen työajan, jossa työtä tehdään keskimäärin 42 tuntia viikossa enintään 24 tunnin työvuoroina, 52 viikon tasoittumisjaksolla.

Sopimus kattaa pelastushenkilöstön viidellä paloasemalla

Sopimus kattaa jo aikaisemmin vuorokausityötä tehneen pelastushenkilöstön viidellä paloasemalla.

Pelastuslaitoksella oli voimassa oleva aluehallintoviraston lupa vuorokausityöhön ja ensihoitohenkilöstö jatkaa vuorokausityötään tämän luvan alla.

Paikallinen sopimus on voimassa maaliskuun puoliväliin 2020 saakka.

Sopimuksen mukaan työnantaja voi pilkkoa yhden työvuoron kahdeksi tai kolmeksi vuoroksi 12 kalenteriviikon aikana eli vuoden aikana enintään neljä työvuoroa.

Pilkottua työaikaa voidaan käyttää koulutukseen, turvallisuuskoulutukseen, palotarkastuksiin ja muihin työtehtäviin.

Paikallisella sopimuksella koulutuspäivien sijoittamiseen tulee enemmän joustavuutta ja eväitä entistä parempaan suunnitelmallisuuteen, pelastuslaitoksella nähdään.

Työaikasopimuksen yhteydessä sovittiin vahvistetun työvuoroluettelon käyttöönotosta. Työvuorot vahvistetaan neljäksi viikoksi kerrallaan.

Sopimuksesta neuvoteltiin hyvässä hengessä, luottamusmies Pasi Rissanen Kuopion Palomiesyhdistys Spal ry:stä sanoo.

– Sopimukseen pääseminen kertoo yhteisymmärryksestä ja siitä, että sekä työnantaja että työntekijät näkevät kumpikin liitteen 8 joustavien elementtien hyödyt. Syntyy siis win-win-tilanne.

Olemme tehneet aika paljon paikallisia sopimuksia eri asioista ja homma on pelannut hyvin.

Pohjois-Savon pelastusjohtaja Jukka Koposen mielestä pelastuslaitoksella on aina ollut toimivat välit työnantajan, luottamusmiesten ja henkilöstön kesken.

– Voimme käydä asioita läpi keskustellen. Olemme tehneet aika paljon paikallisia sopimuksia eri asioista ja homma on pelannut hyvin.

Aiheesta enemmän kesäkuussa ilmestyvässä Pelastusalan ammattilainen -lehdessä.

***

Paikallinen sopiminen ei onnistu direktiolla

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue