Tieto lisää turvaa myös työelämässä

Kirjoittaja:

Riina Nousiainen

asiantuntija, koulutus ja osaaminen

Profiili

On kulunut pari vuotta siitä, kun ohjasin valmistumisen kynnyksellä olevia opiskelijoita. Kurssilla hiottiin työnhaun taitoja ja pohdittiin työelämän perusasioita. Aika monia pelotti ajatus työelämään ”siirtymisestä”. Oli epävarmuutta omista kyvyistä ja niiden riittävyydestä työelämän kilpailussa. Osaa nuorista huoletti työpaikan saaminen, sillä vielä muutama vuosi sitten vastavalmistuneiden työllistyminen takkusi pahan kerran.

Valtaosalla kurssin opiskelijoista oli jo kokemusta työelämästä, eivätkä kokemukset aina olleet positiivisia. Omiin perusoikeuksiin tutustuminen sai monet pohtimaan aiempia kesä- ja muita työkokemuksiaan uudessa valossa. Puutteita muun muassa työhön perehdytyksessä ja työturvallisuudessa ei ollut aiemmin osattu tunnistaa saati kyseenalaistaa.

Nuoret suhtautuivat työelämään kuitenkin varsin luottavaisesti, joskus turhankin sinisilmäisesti. Mieleeni on jäänyt muun muassa opiskelijan pohdinta siitä, että työnantaja todennäköisesti tietää parhaiten, kuinka paljon palkkaa työstä kuuluu maksaa.

Työpaikan saamisen lisäksi olisi tärkeää pohtia, minkälaiseen työpaikkaan haluaa ja mitä työltä voi odottaa. Työaika, työsuhteen muoto tai muut työsopimuksen yksityiskohdat eivät ehkä ole päällimmäisenä mielessä pyöriviä asioita, mutta asioita jotka ovat osa työn arkea ja jotka jokaisen oletetaan tuntevan.

STTK:n teettämän kansalaiskyselyn mukaan enemmistö 18-29 -vuotiaista nuorista arvioi, että heidän koulutukseensa sisältyi vain vähän tai ei lainkaan työelämätietoa ja -käytäntöjä koskevaa opetusta. Myös työelämätiedon opetuksen laadussa koettiin olleen puutteita.

Työelämään valmistuva nuori on valintojen edessä, joilla on vaikutuksia koko hänen tulevalle työuralleen. Työpaikan saamisen lisäksi olisi tärkeää pohtia, minkälaiseen työpaikkaan haluaa ja mitä työltä voi odottaa. Työaika, työsuhteen muoto tai muut työsopimuksen yksityiskohdat eivät ehkä ole päällimmäisenä mielessä pyöriviä asioita, mutta asioita jotka ovat osa työn arkea ja jotka jokaisen oletetaan tuntevan. Siksi on tärkeää, että työelämätietous sisältyisi opetussuunnitelmiin kaikilla koulutusasteilla.

Kansalaistutkimus nuorten työelämätaidoista: https://sttk.fi/files/kansalaistutkimus-nuorten-tyoelamataidoista-ja-tyohon-perehdyttamisesta/

Työelämätietoa nuorille: www.työelämään.fi

Ajankohtaista

3.10.2025

Tehy arvioi Helsingin hovioikeuden tuomion Kätilöopiston työntekijöiden vahingonkorvausvaateiden hylkäämisestä ja päättää mahdollisista jatkotoimista perehtymisen jälkeen

Lue
3.10.2025

Ensihoitovalmius on heikentynyt – Muuttuva lainsäädäntö edellyttää hyvinvointialueilta lisäresursseja

Lue
3.10.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Suomalainen metsänhoito voi olla yhtä aikaa tehokasta ja kestävää

Lue
2.10.2025

MVL hakee viestintä- ja sidosryhmäasiantuntijaa

Lue
2.10.2025

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sekä metsäasiantuntijoiden puheenjohtaja Stefan Borgman 130-vuotiaan järjestön kokouksessa: Metsiltä odotetaan paljon

Lue
2.10.2025

Tehy vaatii hallitusohjelman noudattamista – kaikkia sote-alan työntekijöitä on suojeltava työväkivallalta

Lue
1.10.2025

Metsäammattilaiset kokevat metsäkeskustelun mediassa yksipuoleisena ja tunneperäisenä

Lue
1.10.2025

Hali ja SuPer: Riittävä kielitaito turvattava vieraskielisille hoitajille

Lue