Työmarkkinakeskusjärjestöt, Climate Leadership Coalition sekä kehitysjärjestöjä edustava Fingo vetoavat avoimella kirjeellä EU:n ja sen jäsenmaiden poliittisiin päättäjiin ja...
”Minulle kerrottiin, etten voi alkaa vastaavan hoitajan sijaiseksi, koska olen lapsettomuushoidoissa ja lapsi voi tulla milloin vain.” ”Sulla...
STTK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle ja työ- ja elinkeinoministeriölle Yleiset kysymykset Onko suunnitelmassa ja sen linjauksissa tunnistettu olennaiset...
Hallituksen on saatettava voimaan EU:n palkka-avoimuusdirektiivi viimeistään vuoden 2026 aikana. Ammattiliitto Jyty ehdottaa ottamaan mallia Ruotsista, jossa asetettiin...
Syrjinnän vähentäminen työpaikoilta edellyttää, että henkilöstön palkkausjärjestelmät ja palkkatietojen käsittely olisivat nykyistä avoimempia. Tietoa ei-syrjivistä perhevapaisiin liittyvistä käytännöistä...
Tasa-arvolain määräys, joka kieltää työnantajaa jättämästä uusimatta työsopimusta raskauden taikka perhevapaan takia, kun työtä on edelleen tarjolla, on...
EU:n uudet finanssipolitiikan säännöt pakottavat enemmistön EU-maista sopeutuskuurille jo ensi vuonna. Tämä heikentää talouskasvua ja voi pahimmillaan laukaista...
Palkansaajien keskusjärjestöt SAK ja STTK sekä ammattiliitot SEL ja Pro eivät hyväksy Petteri Orpon hallitusohjelman mukaista leipomotyölain kumoamista....
Jos hallitus aidosti haluaisi pitää kiinni kirjauksestaan, jolla raskaus- ja perhevapaasyrjintään kohdistettaisiin tehokkaampia keinoja, se ei toteuttaisi kaavailemiaan...