STTK mukaan työllisyyspaketin valmisteluun
STTK on mukana kolmikantayössä, jonka maan hallitus käynnisti budjettiriihessä valmistelemaan toimenpiteitä työllisyyden parantamiseksi. Asiasta päätti STTK:n hallitus.– On... Lue lisää
Työttömyysturva on osa sosiaaliturvaa. Työttömyysetuutta maksetaan työttömäksi jääneelle toimeentulon turvaamiseksi.
Työttömälle mahdollisesti myönnettäviä etuuksia ovat työmarkkinatuki, peruspäiväraha ja ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha. Ansiosidonnaista työttömyysetuutta saa, jos on työttömyyskassan jäsenenä ollessaan täyttänyt työssäoloehdon. Etuuksien hakijan tulee rekisteröityä työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon. Työttömyyskorvauksen yhtenä keskeisenä saantiedellytyksenä on, että työnhakija on työmarkkinoiden käytettävissä ja työnhaku on voimassa TE-toimiston ohjeiden mukaisesti.
Työttömyysetuuksista on säädetty työttömyysturvalaissa. Työttömyysturvaa toimeenpanevat Kansaneläkelaitos sekä eri alojen työttömyyskassat.
Tiedote
STTK on mukana kolmikantayössä, jonka maan hallitus käynnisti budjettiriihessä valmistelemaan toimenpiteitä työllisyyden parantamiseksi. Asiasta päätti STTK:n hallitus.– On... Lue lisää
Tiedote
STTK vaatii lainsäädäntömuutoksia vaihtelevaa työaikaa tekevien aseman parantamiseksi. Nollatyösopimus ei määrittele työtuntien alarajaa, sillä työajaksi sovitaan 0-40 tuntia viikossa.... Lue lisää
Tiedote
SAK, Akava ja STTK ovat erittäin huolissaan hallituksen aikeista heikentää työntekijöiden työsuhdeturvaa pysyvästi. Hallituksen esitys työsopimuslain muuttamisesta mahdollistaisi... Lue lisää
Blogi
Erilaiset työn tekemisen muodot ovat lisääntyneet ja työmarkkinoilla työntekijöiltä on edellytetty yhä joustavampia tapoja tehdä työtä. Työntekijät työskentelevät... Lue lisää
Tiedote
Hallitus on päättänyt ohjelmansa mukaisesti ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tehtävistä leikkauksista. STTK pitää työttömyysturvaan kohdistuvia hallituksen leikkausesityksiä erittäin ikävinä ja... Lue lisää