Kehysriihitavoitteet 2026: Kasvu tehdään yhdessä

Työelämän tasa-arvon edistämiseen ja syrjinnän ehkäisyyn tarvitaan konkreettisia toimia. 
Hallitusohjelmassa on useita sukupuolten tasa-arvoon vaikuttavia kirjauksia, joiden yhteisvaikutuksista on laadittava kokonaisarviointi. 

 
Palkkatasa-arvoa on edistettävä konkreettisin toimenpitein.  

Yksi merkittävimmistä sukupuolten välisen palkkaeron taustatekijöistä on palkkatietojen puutteellinen läpinäkyvyys. Tämän vuoksi palkka-avoimuutta on edistettävä valmistelussa ollutta palkka-avoimuusdirektiivin minimitasoa kunnianhimoisemmin. Palkka-avoimuusdirektiivin kansallisessa täytäntöönpanossa palkkaraportointi- ja arviointivelvoitteet on ulotettava vähintään 30 työntekijän työpaikkoihin. Myös saman ja samanarvoisen työn määritelmä on kirjattava lakiin. Palkkarakenteiden avulla tulee jatkossa pystyä arvioimaan, ovatko työntekijät työn arvon suhteen vertailukelpoisessa tilanteessa. Lisäksi sääntelyn seuraamusjärjestelmää tulee tehostaa koska hallituksen esitysluonnos ei tarjoa riittäviä keinoja yksittäiselle työntekijälle tai työnhakijalle puuttua epäkohtiin.  

Tämän vuoksi laiminlyöntimaksun käyttöalaa on laajennettava ja uhkasakon käyttömahdollisuutta helpotettava. Työmarkkinakeskusjärjestöillä tulee antaa mahdollisuus saattaa työnantajan menettelyä koskevia asioita yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle myös nyt säädettävien uusien pykälien osalta. Tasa-arvolain hyvitysten euromääriä on myös tarpeen korottaa nykyisestä.  

Raskaus- ja perhevapaasyrjintään on puututtava lisäämällä raskaana olevien, ja perhevapaita käyttävien ja vapailta työhön palaavien lainsäädännöllistä turvaa ja oikeussuojakeinoja.   

Kuluvan hallituskauden aikana on laadittava kattava selvitys lastenhoidon tuista ja niiden kehittämisvaihtoehdoista. Hoitovastuun jakamisen, vanhempien työhön paluun ja lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen mahdollisuuksia on lisättävä ja lasten koulunaloituksen tukea vahvistettava vanhempien työn ja perheen yhteensovittamisen helpottamiseksi. Selvityksessä on tarkasti huomioitava varhaiskasvatukseen vaikuttavat seikat ja tarvittavat toimet. 
 
Työ- ja elinkeinoministeriö asetti ajalle 1.10.2011–30.3.2012 työryhmän (ns. trendityöryhmä), jonka tehtävänä oli selvittää työmarkkinoiden ja yritystoiminnan muutostrendejä ja rakennemuutoksia sekä arvioida niiden vaikutuksia esimerkiksi työn tekemisen muotoihin ja työvoiman käyttötapoihin. Ryhmän tekemä selvitys pitää päivittää ja samalla tarkastella tehtyjen lainsäädännöllisten muutosten vaikuttavuutta.  

 
Etätyön ominaispiirteet on tunnistettava työlainsäädännössä. Se edellyttää poikkihallinnollista etätyöselvitystä, jonka tavoitteena olisi kartoittaa etätyötä laajemmin ja selvittää sekä työ- ja elinkeinoministeriön että sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaan liittyviä mahdollisia lainsäädännön kehittämistarpeita. 

 
Työturvallisuuslakia pitää kehittää tunnistamaan paremmin etätyöhön liittyviä erityispiirteitä. Sääntelyä tulisi täsmentää siten, että etätyöhön liittyvät riskit pystyttäisiin tunnistamaan paremmin ja työnantajan velvollisuudet etätyön riskien arviointiin ja torjuntaan olisivat selkeämmät. Työnantajan tulee tarjota etätyön tekemiseen tarvittavat työvälineet ja yhteydet sekä niihin tarvittava opastus ja koulutus. 
 

Työtapaturma- ja ammattitautilain korvattavuutta koskevia säännöksiä tulee uudistaa kattamaan etätyössä sattuneet vahinkotapahtumat vastaavalla tavalla kuin lähityössä. Valtion henkilöstön osalta etätyössä sattuneiden tapaturmien korvattavuutta laajennettiin 1.1.2023 voimaan tulleella erillissääntelyllä.  
 
Valmisteilla olevat ensihoitohenkilöstön työturvallisuutta parantavat lainsäädäntömuutokset on laajennettava koskemaan koko sote-henkilöstöä. Sote-alan työtehtävissä kohdataan laajasti väkivaltaa ja sen uhkaa.   

Työturvallisuussääntelyä haitallisen psykososiaalisen kuormituksen hallitsemiseksi on kehitettävä asetuksella. Asetuksella on selkiytettävä, mitä tarkoittavat työn sisältöön, työn organisointiin ja työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyvät kuormitustekijät ja määriteltävä psykososiaalisten kuormitustekijöiden mittaaminen, arviointi, toimenpiteet sekä ennaltaehkäisevä toiminta. Lisäksi asetuksella on selkiytettävä, mitkä ovat työnantajan toimintavelvollisuudet psykososiaalisen kuormituksen ennaltaehkäisemiseksi, vähentämiseksi sekä toimenpiteiksi, jos työntekijä on kuormittunut terveyttä heikentävällä tavalla.  

Samoin on täsmennettävä työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet kuormituksen ennaltaehkäisyssä ja kuormittavien tilanteiden poistamisessa. Kolmikantaisessa kuormitusjaostossa valmisteltu esitys asetuksesta työn psykososiaalisista kuormitustekijöistä on saatettava osaksi lainsäädäntöä tukemaan työntekijöiden jaksamista, ennaltaehkäisemään ongelmia ja selkiyttämään työnantajien velvoitteita. 
 

Työikäisten mielenterveysongelmien ehkäisyä ja hoitoa on tehostettava. Terapiatakuun laajentamista yli 23-vuotiaille on syytä harkita.   

Työssäjaksamista ja pitkiä työuria on tuettava joustavilla työaikaratkaisuilla, hyvällä johtamisella ja osa-aikatyön mahdollisuuksia parantamalla.   

Työterveyshuoltoa on kehitettävä ennaltaehkäisevien ja työkykyä tukevien palveluiden vahvistamiseksi. Yhteistyötä julkisen terveydenhuollon kanssa kehitettävä.  

 
Valtakunnallisen Lupa- ja valvontaviraston toiminnan käynnistyessä työsuojeluviranomaisen resurssien riittävyys on varmistettava ja työmäärää seurattava valvonnan kattavuuden ja laadun takaamiseksi. 

Julkisen sektorin tuottamat palvelut ovat yhteiskunnan kestävyyden ja toimintakyvyn perusta. Ne turvaavat hyvinvoinnin ja yhdenvertaisen palvelujen saatavuuden, mikä luo vakaat ja ennustettavat edellytykset myös yksityisen sektorin toiminnalle ja koko talouden sujuvuudelle. Väestörakenteen muutokset, kuten vanhusväestön määrän kasvu sekä työikäisen väestön supistuminen vaikuttavat voimakkaasti julkisten palveluiden tuottamiseen tulevaisuudessa. Julkiselta sektorilta niin valtiolta, kunnista kuin hyvinvointialueiltakin myös eläköityy henkilöstöä voimakkaasti, esimerkiksi hoitoalalta eläköityy tulevien kymmenen vuoden aikana kolmannes henkilöstöstä.  
 
Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää aiempaa tiiviimpää kansallisten turvallisuus- ja huoltovarmuustoimijoiden yhteistyötä, systemaattista varautumiskoulutusta ja -investointeja materiaalisiin valmiuksiin.   
 
Julkisen sektorin tulee olla hyvinvointiyhteiskunnan ydinpalveluiden ensisijainen tuottaja, jonka palvelutuotantoa voidaan täydentää yksityisen sektorin palveluilla. Kansalaisten riittävien ja laadukkaiden palveluiden tulee olla valtion-, kuntien- ja hyvinvointialueiden hallintorakenteiden kehittämisen ensisijainen tarkoitus. Se tulee varmistaa riittävällä rahoituksella. Valtion-, kuntien- ja hyvinvointialueiden rajapintojen kehittäminen esimerkiksi hallinnollisten-, ennaltaehkäisevien sekä perustason palveluiden saatavuuden parantamiseksi ja selkeyttämiseksi on välttämätöntä. 
 
Julkisiin palveluihin on kohdistunut mittavia säästöjä ja rakenteellisia uudistuksia kuluvalla hallituskaudella. Säästöjen kokonaisvaikutuksia tulisi selvittää kattavin jälkiarvioinnein. Esimerkiksi valtion virastojen toimintamenosäästöjen kokonaisvaikutuksista yhteiskunnalle ei ole tehty vaikutusarviointia. Vastaavasti hyvinvointialueisiin ja kuntiin kohdistuvien säästöjen vaikutukset tulisi arvioida. Palveluista tinkiminen voi johtaa taloudellisiin menetyksiin.  

 
Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusleikkaukset sekä palveluverkoston supistaminen heikentävät hyvinvointialueiden kehittämistyötä ja ohjaavat sopeutuksiin.  

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituslaki tulee korjata ja alibudjetointi lopettaa. Rahoitus on mitoitettava todelliseen palvelutarpeeseen ja henkilöstöriittävyyteen. Päätöksenteon on perustuttava avoimiin vaikutusarvioihin. 

Rahoitusmallin on turvattava palveluiden saatavuus. Sen toimivuutta on seurattava ja siihen liittyvän päätöksenteon on oltava pitkäjänteistä ja tietopohjaista. Arviointimenettelyt on toteutettava läpinäkyvästi. Talouden ohella on arvioitava sosiaali- ja terveyspoliittisia tavoitteita sekä palveluiden kehittymistä.  
 
Hyvinvointialueiden verotusoikeuden (hyvinvointialuevero) käyttöönottoa on tarkasteltava keinona talouden ennakoinnin parantamiseen.  

Henkilöstön jaksaminen ja saatavuus on varmistettava johdonmukaisella työvoimapolitiikalla ja koulutuksella. Sote-palvelujen henkilöstömäärä on mitoitettava suhteessa työmäärään ja työnjakoa on kehitettävä. Työskentelyolosuhteita, palkkausta ja muita työehtoja on kehitettävä yhdessä henkilöstön kanssa, jotta aloilla olevat ja valmistuvat pysyvät siellä.  
 
Potilastietojärjestelmät on harmonisoitava ja hallinnollista kuormitusta vähennettävä. Toimivat järjestelmät parantavat saatavuutta ja laatua. Teknologia voi tukea, mutta ei korvata ihmistä hoitotyössä. 

Työturvallisuuden parantamiseen tähtäävät lainsäädäntömuutokset on laajennettava koskemaan koko sote-henkilöstöä.  
 
Henkilöstön mielenterveys- ja TULE riskien ehkäisyyn (työjärjestelyt, palautumisen tuki, kohdennettu työterveys) tulee kohdentaa riittäviä toimia.  

Varhaiskasvatus- ja päivähoitopalveluiden saatavuus on turvattava riittävällä henkilöstöresursoinnilla ja rahoituksella. Varhaiskasvatuksen veto- ja pitovoimaa on parannettava työoloja ja palkkausta kehittämällä. Henkilöstön osallistaminen on tärkeää. 
 
Lasten ja nuorten varhaiseen tukeen pitää panostaa. Ennaltaehkäiseviä palveluja, erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyden tukea (kouluterveydenhuolto, varhaisen tuen mallit) tulee vahvistaa. 
 
Pelastustoimen toimintaedellytykset on turvattava koko maassa. Pelastustoimessa on arvioitu olevan 330 miljoonan euron ja 2 500 henkilön vaje. Kehysriihessä on linjattava jatkotoimenpiteistä vajeen umpeen kuromiseksi. Hätäkeskusammattilaisten koulutuspaikkoja on lisättävä.  
 
Olennainen osa hyvinvointia ja terveyttä edistävistä palveluista tuotetaan sosiaali- ja terveysalan järjestöissä. Niiden toimintaa rahoitetaan merkittäviltä osin valtionavustuksin. Leikkausten vaikutuksia palveluiden saatavuuteen on arvioitava huolellisesti ja varauduttava toimintamahdollisuuksien tukemiseen palveluntuotannon turvaamiseksi. 

Sosiaaliturvaa koskevan päätöksenteon tulee olla pitkäjänteistä. Sen on perustuttava tutkittuun tietoon ja kattaviin vaikutusarviointeihin. Hallitusohjelman sosiaaliturvaan kohdistuvien kokonaisvaikutusten arviointiin on turvattava riittävät resurssit. 

Jo toteutettujen sosiaaliturvaleikkausten vaikutuksia on arvioitava. Samoihin henkilöryhmiin kumuloituvista ja pitkän tähtäimen kustannusriskejä sisältävistä leikkauksista on luovuttava. 

Sosiaaliturvauudistuksessa on panostettava laadukkaiden, oikea-aikaisten ja vaikuttavien palveluiden kehittämiseen. Kehittämistyölle on turvattava riittävä rahoitus ja henkilöstöresurssit.  
Kelan riittävät resurssit sosiaaliturvan toimeenpanoon on turvattava.  
 
Sosiaaliturvaa on kehitettävä vastaamaan aikaisempaa paremmin myös itsensä työllistäjien ja silppu-, osa-aika- ja keikkatöissä olevien työntekijöiden tarpeisiin sekä huomioimaan henkilöt, joiden työkyky on alentunut. Asumistuen ansiotulovähennykseen kohdistuva leikkaus tulee perua. Ansiotulovähennyksen leikkaus heikentää työnteon kannustimia selvästi. 

Työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien poisto tulisi perua. Suojaosat kannustavat ottamaan vastaan osa-aikaista työtä ja siten lisäävät työllisyyttä. Tutkimuksissa on havaittu, etteivät suojaosat kuitenkaan vähennä kokoaikaisen työn tekemistä. 

Kuluvalla hallituskaudella tulisi välttää lisäsopeutusta, jotta mahdollistetaan kasvun käynnistyminen ja kansalaisten taloudellisen mielenrauhan palautuminen. Mahdollinen lisäsopeutus tulisi tehdä heikompiosaisista huolehtien, yhteiskunnan peruspalveluja ja -etuuksia vaarantamatta. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi kiristämällä varallisuuden verotusta sekä tarkastelemalla kansainvälisessä vertailussa matalaa yritysverotuksen tasoa.  
 
Kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitus tulee turvata, jotta palvelut voidaan tuottaa laadukkaasti. Hyvinvointialueet tarvitsevat riittävästi aikaa talouden tasapainottamiseen, jotta lisäirtisanomisilta ja henkilöstön uupumiselta vältytään.  
 
Talouskasvun edistämiseksi korkeakoulutuksen aloituspaikkoja tulisi lisätä ja rahoituksesta huolehtia. TKI-määrärahojen rahoituslain mukaisesti tasosta on huolehdittava ja määrärahoja kohdennettava aiempaa paremmin kasvun tueksi. Koulutuksesta leikkaaminen on lyhytnäköistä.  
 
Verojärjestelmän kasvua haittaavat vääristymät tulisi korjata uudistamalla listaamattomien yritysten osinkoverotusta. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mahdollisuuksia vaikuttaa esimerkiksi yrityskauppoihin tulisi vahvistaa.  

Suomen työllisyys on historiallisen heikolla tasolla. Tilanteen korjaaminen edellyttää välittömiä toimenpiteitä. Ansioturvaleikkaukset ja työsuhteen turvan heikentäminen eivät saa olla hallituksen ainoita aktiivisia työllisyyskeinoja. Erityisesti nuorisotyöttömyyteen on reagoitava aktiivisesti. Nuorisotakuu vaatii uudistamista.  
 
Yksityinen sektori ei pysty vastaamaan työttömyyden nopeaan kasvuun, vaan tilanne edellyttää julkisen sektorin aktiivisia politiikkatoimia. Vaikeimmin työllistyville ryhmille sekä heikoimman työllisyyskehityksen alueilla tarvitaan räätälöityjä työllisyysohjelmia sekä osaamisen päivittämiseen ja kohtaanto-ongelman purkamiseen tähtääviä politiikkatoimia. Pienituloisten ja työttömien työnteon kannusteita pitää parantaa. Ulosottoaikoja on lyhennettävä sekä velkajärjestelyyn pääsemistä helpotettava. Kokoaikaiseen työhön siirtyminen ei ole pienituloisille mahdollista, koska sitä ei ole työmarkkinoilla tarjolla. Osa-aikaisen työn vastaanottamiseen tulisi kannustaa ilman työttömyysturvan ja asumistuen heikkenemistä (suojaosan palautus).  
 
Suomessa työvoimapolitiikan resursointi on talouden kokoon suhteutettuna edelleen pohjoismaisia verrokkeja heikompi. Tavoitteena tulee olla pohjoismainen taso.  

Ruotsin ja Tanskan tason saavuttaminen edellyttää yli 400–500 miljoonan euron rahoituslisäystä. Työvoimapalveluiden rahoitus on siirtynyt valtionosuusperusteiseksi. Työvoimapalveluille suunnitellun rahoituksen kohdentuminen työvoimapalveluihin tulee varmistaa korvamerkinnällä. 
 
Tutkimusten mukaan asiantuntijakohtaisen työnhakijamäärän pienentyminen edistää työllisyyttä. Asiantuntijakohtaisen työnhakijamäärän sääntely lisäisi työnhakijoiden yhdenvertaisuutta, sillä alueelliset erot ovat suuria. Erityisesti vaikeasti työllistyvät ryhmät, kuten nuoret, maahanmuuttajat, vähemmän koulutetut, osatyökykyiset ja ikääntyneet kärsivät siitä. Työttömyyden pitkittyessä työnhakijan terveydentila ja kuntoutustarve tulisi arvioida puolen vuoden välein.    

Työvoimapalveluiden keskiössä tulee olla työnvälitystoiminta. Työnantajapalvelut toimivat työllisyyspalvelualueilla vaihtelevasti. Niitä tulee kehittää huolehtimalla julkisten työllisyyspalveluiden tunnettuudesta sekä henkilöstöresursseista ja osaamisesta. Alueellista työvoiman tarvetta tulisi ennakoida aktiivisesti työvoimapalveluiden ja elinkeinoelämän sekä koulutuksenjärjestäjien yhteistyöllä, huomioiden kehittyvät alat ja yritykset.   
 
Työvoiman alueellista liikkuvuutta on tuettava kohtaanto-ongelman helpottamiseksi. Toimia voivat olla esimerkiksi työmatkakulujen omavastuuosuuden pienentäminen, liikkuvuusavustuksen korotusosan palauttaminen, asunnon myyntitappion verovähennysoikeus työstä johtuvan paikkakunnalta poismuuton yhteydessä sekä purkuavustusten myöntämisvaltuuksien nostaminen esimerkiksi muuttotappioalueilla.  
 
Eettistä työperäistä maahanmuuttoa on edistettävä. Lupaprosesseja on sujuvoitettava, riittävä kielitaito varmistettava ja osaamisen tunnustamiseen panostettava. Esimerkiksi sote-alalla osaamisen tunnustaminen on tehtävä ilman kelpoisuusehtojen madaltamista. 
 
Työllisyysasteen nostamiseksi oppisopimuksen ja palkkatuen väyliä tulisi laajentaa, jotta siirtymä työvoimapula-aloille, kuten esimerkiksi sote-alalle, helpottuisi.  
 
Työllisyysalueiden, kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä työllisyyden hoidossa ja palveluiden tuottamisessa tulee vahvistaa ja yhteistyön rahoitus tulee turvata.  

Koulutuksen maksuttomuus sen kaikilla asteilla on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruskivi ja kilpailukyvyn tae. Se tulee turvata myös työikäisten osaamisen kehittämisen mahdollisuuksien osalta. Koulutuksen julkinen rahoitus ja koulutuksen laatu on turvattava kaikilla koulutusasteilla sekä vapaan sivistystyön osalta. Maksuton tutkintoon johtava koulutus turvaa kansalaisten sivistyksellisiä oikeuksia. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa 2040 tulee huomioida työikäisten mahdollisuus koulutustason nostoon sekä tutkintokoulutuksen maksuttomuus. Siirtymiä korkeakoulutuksen sisällä tulee helpottaa ja ensikertalaiskiintiötä joustavoittaa.  
 
Aikuiskoulutustuelle tulee luoda korvaava malli, joka turvaa toimeentuloa opintovapaan aikana. Etuus on ansiosidonnainen ja sen rahoitus perustuu työntekijöiltä ja työnantajilta kerättäviin työttömyysvakuutusmaksuihin. Mallin tulisi kannustaa työn ja opintojen yhdistämiseen huomioiden työvoimapula-alat.  

Aikuiskoulutustuen korvaavan mallin käyttöönotosta sekä työnantajien vastuun selkiyttämisestä työntekijöiden osaamistason ylläpitämiseksi tulisi käynnistää asiantuntijaselvitys kuluvan hallituskauden aikana.  
  

Ammatillisiin perustutkintoihin tulee lisätä mahdollisuus laajentaa tutkintoa yleissivistävillä opinnoilla. Perustaitojen kuten työelämätaitojen, matemaattisten taitojen tai kielitaidon vahvistaminen parantaisi mahdollisuuksia työllistyä ja menestyä jatko-opinnoissa. Muutos tulisi toteuttaa kuluvan hallituskauden aikana. Ammatillisen koulutuksen ja tutkintojen laatua ja työelämävastaavuutta varmistamaan tulee luoda uusi työelämäyhteistyötä vahvistava rakenne. 

Maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden asemaa työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa tulee vahvistaa tutkintoihin lisättävällä kielitakuulla. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenä puhuville tulee tarjota mahdollisuus osallistua laajempiin kotimaisten kielten osaamista vahvistaviin opintoihin osana tutkintoa ja maksuttomasti. Työnantajien vastuuta työntekijöidensä mahdollisuudesta osallistua kielikoulutukseen ja yhteiskuntaorientaatioon sekä sen kustannuksiin tulisi laajentaa.

Suomi tarvitsee pitkän aikavälin kasvuohjelman, joka sisältää kestäviä keinoja työllisyystilanteen ja tuottavuuden parantamiseen. Ohjelmaan tulisi sisällyttää työllisyyden-, palveluiden- ja alueiden kehittämistä tukevia rakenteellisia uudistuksia, huoltovarmuutta ja omavaraisuutta parantavia investointeja sekä työntekijöiden osaamisperustan kehittäminen. Erityisesti tulisi huomioida katoavat rakennemuutosalat sekä nousevat, työvoimaintensiiviset alat. Työmarkkinajärjestöt tulee ottaa mukaan ohjelman valmisteluun ja toteuttamiseen. 
 
Kasvuohjelman tulisi perustua kaksoissiirtymän (digitaalinen ja vihreä siirtymä) vauhdittamiseen ja sen tulisi tukea huoltovarmuutta, työllisyyttä sekä omavaraisuutta esimerkiksi teknologian hyödyntämisessä, energian saatavuudessa kuin infrastruktuurin kehittämisessä. Ohjelmassa tulisi sitoutua kansainvälisiin ja EU-tason päästötavoitteisiin. Näin voidaan varmistaa Suomen talouden ja teollisuuden pysymistä mukana kansainvälisessä kilpailussa. Ohjelmassa tulisi huomioida digitaalisen ja vihreän siirtymän eettisyys, eli taloudelliset, sosiaaliset ja alueelliset vaikutukset sekä panostukset työntekijöiden osaamiseen ja työllisyyteen. 

Investointien houkuttelemiseksi Suomen on pidettävä huolta infrastruktuurista. Tietoliikenneyhteyksien ja digipalveluiden valtakunnallinen saatavuus ja saavutettavuus sekä kehittäminen julkisten ja yksityisten toimijoiden yhteistyönä tulisi sisällyttää osaksi kasvuohjelmaa. Ohjelmaan tulisi myös liittää energiaomavaraisuuden kehittäminen panostamalla uusiutuvan energian tuotantoon. Uusiutuvalla energialla voidaan vastata kasvavaan sähkön tarpeeseen sekä ehkäistä sähkön hintavaihtelua. Osana ohjelmaa olisi myös laadittava suunnitelma tiestön korjausvelan, ratahankkeiden, satamien sekä sähkön siirtoverkon välttämättömistä panostuksista sekä julkisen liikenteen kehittämisestä myös kasvukeskusten ulkopuolella. Tiestön kunto on keskeinen huoltovarmuus- ja turvallisuuskysymys.  

Sosiaali- ja terveydenhuolto on osa huoltovarmuutta. Toimivat sote-palvelut ovat tärkeä osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Suomessa on pitkään aliresursoitu sote-palveluita, minkä vuoksi olemme jääneet jälkeen muista Pohjoismaista. Sosiaali- ja terveyshuollon resursseja tulee lisätä pitkäjänteisesti. Sosiaali- ja terveyspolitiikkaa tulee toteuttaa parlamentaarisella menettelyllä ja yli hallituskausien kestävillä ratkaisuilla.