STTK ei edelleenkään hyväksy työsopimusten määräaikaisuuksien helpottamista

Kirjoittaja:

Inka Douglas

juristi, työlainsäädäntö

Profiili

Hallitus pääsi sopuun määräaikaisten työsopimusten helpottamisesta. Ehdotettu ratkaisu työsopimusten ketjuttamisen estämiseksi on edelleen ongelmallinen.

Hallituksen tavoitteena on, että määräaikaisen työsopimuksen voisi jatkossa tehdä ilman perusteltua syytä, jos kyse on ensimmäisestä työsopimuksesta työnantajan ja työntekijän välillä. Hallitusohjelmassa edellytettiin, että muutoksia valmisteltaessa lainsäädännössä varmistetaan, ettei muutos lisää työsopimusten perusteetonta ketjuttamista.

Lehtitietojen mukaan hallituksen sopima ratkaisu ketjuttamisen estämiseksi on se, että jos vuoden määräaikaisuuden päätyttyä työnantaja jatkaa saman tai vastaavan työn teettämistä, sitä tulee tarjota samalle työntekijälle, joka on jo ollut määräaikaisessa työsuhteessa vuoden. Velvoite on voimassa neljä kuukautta.

– Ehdotettu muutos on edelleen ongelmallinen, eikä estä riittävällä tavalla määräaikaisten työsopimusten laitonta ketjuttamista. Lisäksi ehdotettu malli saattaa olla ongelmallinen suhteessa EU:n määräaikaisia työsopimuksia koskevaan puitedirektiiviin, joten jatkovalmistelua tarvitaan yhä, STTK:n juristi Inka Douglas sanoo.

Ketjuttamista koskevasta ratkaisutavasta huolimatta on selvää, että määräaikaisten sopimusten tekemisen helpottaminen lisää erityisesti raskaussyrjintää.  

Lisätietoja STTK:ssa: 
Juristi Inka Douglas, puhelin 040 154 8960 

Ajankohtaista

1.12.2025

Työterveyshuolto nyt – mistä on kyse?

Lue
28.11.2025

Hanna Pakarinen teki naisille voimabiisin– mukana Tehy!

Lue
27.11.2025

Pelastustoimen uusi palvelutasopäätös uhkaa heikentää kokonaisturvallisuutta Satakunnassa – Aluevaltuustolla vielä mahdollisuus vaikuttaa

Lue
26.11.2025

SPAL: Pohjois-Savon pelastustoimi kriittisessä tilanteessa – lisähenkilöstöä tarvitaan heti

Lue
24.11.2025

BASTUN-kokous STTK:ssa: ammattiliitoilla keskeinen rooli kriisien aikana

Lue
24.11.2025

SuPerin Inberg: Teknologia ei saa murentaa hoivan minimitasoa

Lue
21.11.2025

Tehyn uusi yhteiskuntasuhteiden päällikkö on Ira Hietanen-Tanskanen

Lue
20.11.2025

Ammattiliitto Pron edustajisto: suomalaisyrityksillä on nyt näytön paikka

Lue