Työttömyysturvalain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 4 ja 8 §:n muuttaminen, HE eduskunnalle

STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle

Aktiiviajan korotusosista luopumista koskeva ehdotus

Esityksessä ehdotetaan luopumista työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavasta peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korotusosasta sekä ansiopäivärahan korotetusta ansio-osasta. STTK vastustaa korotusosien poistamista.

Korotusosien poistaminen heikentää työllistymistä edistäviin palveluihin osallistuvien henkilöiden toimeentuloa merkittävästi. Näin ollen myös kannustimet osallistua työllistymistä edistäviin palveluihin heikentyvät. Tämä johtaa siihen, että yhä useampi työtön jää palveluiden ja erityisesti osaamista kehittävien toimien ulkopuolelle. Erityisesti heillä, joilla työttömyysetuus jää muutenkin pieneksi, on jatkossa yhä vaikeampi hakeutua toimeentulo-ongelmien vuoksi sopivaan työvoimapalveluun. Positiivisella kannusteella on aktiivisessa työvoimapolitiikassa tärkeä merkitys.

Työttömyysturvaan on jo tehty hyvin merkittäviä leikkauksia tällä hallituskaudella. Nyt esitetty korotusosien poistaminen lisää työttömien toimeentulo-ongelmia entisestään. Samalla esitys heikentää TE-palveluiden mahdollisuuksia käyttää myönteisiä keinoja erityisesti vaikeimmin työllistyvien työllistymisen tukemiseksi. Työllistymistä edistävien palveluiden ajalta maksettavien korotusosien poistaminen voi siksi myös heikentää työttömän työnhakijan työllistymismahdollisuuksia entisestään. TE-palveluiden asiantuntijoilla pitää olla riittävästi keinoja tukea työttömiä työnhaussa.

Korotusosien poistaminen ei koskisi palvelua, joka on alkanut viimeistään 30.6.2024. Myöhemmin alkaneiden palveluiden osalta korotusosan maksaminen päättyisi 31.12.2024. Ehdotettu voimaantulosäännös on hyvin ongelmallinen. Takautuva voimaantulo tulee aiheuttamaan epäselvyyksiä työttömyysturvan toimeenpanijoille sekä palveluihin osallistujille ja palvelunjärjestäjille.

Esityksen vaikutusarvioinnit ovat puutteelliset. Esityksessä todetaan, että esitysten yhteisvaikutusten arviointi valmistuu syksyllä. Korotusosat ovat tärkeä osa aktiivista työvoimapolitiikkaa ja niitä ei pitäisi poistaa, varsinkaan puutteellisten vaikutusarviointien pohjalta.

Liikkuvuusavustuksen korotusosaa koskeva ehdotus

Esityksessä ehdotetaan, että liikkuvuusavustusta ei voisi enää saada korotettuna. STTK ei kannata liikkuvuusavustuksen korotusosan poistamista. Liikkuvuusavustus on tarpeellinen, koska tämä parantaa työnhakijoiden ja avoimien työpaikkojen kohtaantoa.

Liikkuvuusavustusta sai korotettuna noin 1400 henkilöä vuonna 2023. Vaikka määrä ei ole työnhakijoiden kokonaismäärään suhteutettuna suuri, on korotetulla liikkuvuusavustuksella kuitenkin merkityksensä kohtaannon ja työllisyyden parantamisessa.

Osittaista työmarkkinatukea koskeva ehdotus

Esityksessä ehdotetaan, että osittaisen työmarkkinatuen vähimmäismäärää lasketaan nykyisen 50 prosentin sijasta 35 prosenttiin tuen saajalle muuten maksettavasta työmarkkinatuesta. STTK ei pidä tätä etuusheikennystä perusteltuna, erityisesti koska suurin osa osittaista työmarkkinatukea saavista ovat yli 18-vuotiaita. Tällöin vanhempien elatusvelvollisuus on lähtökohtaisesti jo päättynyt.

Lisätietoja STTK:ssa: Samppa Koskela

Ajankohtaista

21.10.2025

Hallitusohjelman työmarkkinauudistusten ristiriitaisuudet heikentävät työmarkkinoiden toimintaa

Lue
21.10.2025

Tehyn laaja kysely: Työntekijöiltä täystyrmäys hallituksen kaavailemalle lakimuutokselle – määräaikaisuuksien lisääminen lisäisi alanvaihtohalukkuutta pois sote-alalta

Lue
17.10.2025

STTK ei edelleenkään hyväksy työsopimusten määräaikaisuuksien helpottamista

Lue
15.10.2025

Kansallinen ruokastrategia 2040

Lue
14.10.2025

Kansallinen velkajarru on virhe

Lue
14.10.2025

STTK:n hallitus: Kustannusten hillintä hyvinvointialueilla ohittanut kansalaisten palveluiden tarpeet 

Lue
10.10.2025

TSS-sopimus – Suomen kahdeksas määräaikaisraportti

Lue
10.10.2025

Työyksinäisyys haastaa hyvinvointia

Lue