STTK:n Antti Palola: Vihreä siirtymä voi olla Suomen uusi vihreä kulta, mutta se edellyttää osaamista

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Vihreään siirtymään liittyvä teollisuus ja sitä tukevat puhtaat energiaratkaisut muodostavat laajan globaalin kasvualan, johon panostetaan kaikkialla – Kiinassa, Yhdysvalloissa ja useissa EU-maissa. Myös Suomi on puhtaan energian kärkimaita, mutta omahyväisyyteen ei ole aihetta.
─ Vihreän siirtymän tuotteiden ja palveluiden tuotannossa olemme esimerkiksi Ruotsia ja Tanskaa jäljessä. Tanskan tuulivoimaklusteri on maailman huippua, ja Pohjois-Ruotsissa tehdään todella suuria investointeja esimerkiksi akkuteollisuuteen sekä vedyn ja puhtaan teräksen tuotantoon, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa.

Suomessa monet vihreän siirtymän investointisuunnitelmat tuntuvat valitettavasti jäävänkin vain suunnitelmiksi.
─ Investointien konkretisoituminen edellyttäisi johdonmukaista ja yli hallituskausien ulottuvaa vihreää siirtymää tukevaa politiikkaa, joka samalla tukisi perinteisten vahvojen teollisuuden alojemme uudistumista. EU:n jäsenmaiden olisi lisäksi noudatettava yhteisiä valtiontukisäännöksiä, jotka ovat erityisesti pienten maiden kuten Suomen etu.

Palolan mielestä vihreä siirtymä voi olla Suomen uusi vihreä kulta, mutta sen saavuttamiseksi tarvitsemme lisää aktiivisia panostuksia työikäisten osaamiseen.
─ Näin pidetään palkansaajat mukana muutoksessa, turvataan osaavan työvoiman saanti yrityksille ja tuetaan tuotannon jalostusarvon nostoa. Valitettavasti hallitus kulkee osaamislinjauksissa vastavirtaan, Palola pahoittelee.

Suomi eturintamaan myös asenteissa

Pohjoismaiden neuvoston kyselyssä suomalaisten asenteet ilmastonmuutosta ja vihreää siirtymää kohtaan olivat kriittisempiä kuin muissa Pohjoismaissa. Ilmastonmuutokseen ei suhtauduta yhtä vakavasti, eikä vihreän siirtymän kasvumahdollisuuksiin uskota yhtä vahvasti. Suomessa palkansaajajärjestöt näkevät hyvin laajasti vihreän siirtymän mahdollisuudet, mutta peräänkuuluttavat valtiolta aktiivisia toimia kaikkien pitämiseksi mukana muutoksessa.
─ Pohjoismaat ovat meille kovia kirittäjiä myös vihreän siirtymän oikeudenmukaisessa toteutuksessa. Tarvitsemme Suomeen kipeästi toimia, joilla varmistamme alueellisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen muutoksen. Keskeiset toimet muissa Pohjoismaissa liittyvät juuri osaamisen varmistamiseen.

Antti Palola osallistuu tänään 26.6. Vetyklusterin Porin SuomiAreenalla järjestämään keskusteluun, jonka teema on Suomi – maailman paras paikka vedylle?

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue