Suomen digitaalinen kompassi, 2. luonnos

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle

Kansallinen digikompassi kokonaisuutena

STTK tukee Suomen digikompassin visiotyötä ja tavoitteiden asettamista konkreettisine toimenpiteineen.

STTK muistuttaa, että yksilön perusoikeuksien näkökulmasta julkisen sektorin on turvattava kansalaisille mahdollisuudet ja välineet sähköiseen asiointiin osallistumisoikeuksien, hyvän hallinnon ja yhdenvertaisuuden nimissä. Koko digikompassi- hankkeen lähtökohtina tulee olla perusoikeuksien toteutuminen digitaalisten palvelujen käytössä sekä vahva henkilökohtainen tietosuoja ja tietoturva.

Osaaminen

Tavoitteessa tulee korostaa erityisesti aikuisväestön ja nyt työelämässä olevien digiosaamisen kehittämistä ja päivittämistä sekä työelämälle tarpeellisten lyhyiden oppimis- moduulien, koulutushankkeiden yms. rakentamista osaksi työelämän arkea ja tehtäväkokonaisuuksien uudistamista.

Digitaaliset julkiset palvelut

Suurimpina esteinä digipalvelujen käytölle on varsinaisten asiointipalvelujen vaikeakäyttöisyys. Osa käyttäjistä on toisaalta edelleen digitaalisten palvelujen mahdollisuuksien ulkopuolella. Yhtä tärkeää kuin yleinen kaikille kansalaisille tarkoitettu palelu, on edistää esimerkiksi toimintarajoitteisten kuluttajien digitaalisen identiteetin saanti- ja käyttömahdollisuuksia.

Olennaista on varmistaa, että julkisten palvelujen digitalisoinnissa on tarjolla kattavasti myös vaihtoehtoisia palvelukanavia, joiden avulla asiointi voidaan tehdä henkilökohtaisesti.

Henkilökohtaisen palvelun tarvetta ei saa aliarvioida, vaan suunnittelussa on oltava alusta lähtien mukana realistinen kuva erilaisista asiakasryhmistä ja heidän palvelutarpeistaan.

Henkilökohtainen palvelu on rakennettava alusta lähtien sisälle kaikkiin digitaalista asiakkuutta tavoitteleviin palvelukonsepteihin, jotta vältytään asiakkaille oikeanlaisen palvelumallin puutteesta johtuvista hankaluuksista ja lisäkustannuksista.

Digitaalinen infrastruktuuri

Digitalisaatio ja datan hyödyntäminen tarvitsevat valtavasti energiaa toimiakseen. Siksi on erityisen tärkeää, että digitalisaationhankkeissa ja digivihreässä siirtymässä korostetaan järjestelmien, ohjelmistojen yms. kestävää käyttöä ja kierrätysmahdollisuutta, sekä energiatehokkuuden sisään rakentamista laitteisiin.

Yritysten digitalisaatio

Nyt tavoitteissa keskitytään pitkälti lähinnä teollisuuden yritysten bisnesmahdollisuuksien edistämiseen ja esimerkiksi palveluyritysten, kuntien ja hyvinvointialueiden digikehitys jää digivision tavoitteiden ulkopuolelle.

Edellä jo kirjatun lisäksi tässä tavoitteessa on korostettava osaamattomuuden kielteisiä seurauksia, eli työntekijöiden ja koko johdon digikyvykkyyden selkeää parantamista.

Ulla Hyvönen
STTK ry



Ajankohtaista

12.9.2025

Tehyn johto soteministeri Grahn-Laasoselle: Raskaussyrjintä riivaa sote-alaa jo nyt, ja lakimuutos lisäisi sitä entisestään

Lue
12.9.2025

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen huolissaan Suomen mediakentästä ja toimittajien jaksamisesta – ”STT:n, MTV:n, Ylen ja HS:n uutisointi on turvattava ja journalisteista pidettävä huolta”

Lue
11.9.2025

Laadukasta varhaiskasvatusta tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan

Lue
11.9.2025

Hyvinvointialueiden rahapula ei oikeuta lakien rikkomiseen

Lue
11.9.2025

Sodat leimasivat von der Leyenin puhetta

Lue
10.9.2025

Selvitys: Maahanmuuttaja-naiset kokevat Suomen yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen

Lue
10.9.2025

Töitä maahanmuuttajanaisille – STTK:n esityksiä maahanmuuttajanaisten työllisyyden tukemiseksi

Lue
9.9.2025

Velkajarru pohjassa talouskasvu hyytyy

Lue