STTK: Oikeudenmukaisen siirtymän tueksi tarvitaan osaamissopimus

opiskelijoita luokassa

Osaavan työvoiman saatavuus on noussut nopeasti koko työelämää haastavaksi ongelmaksi. Rekrytointivaikeuksia on useilla toimialoilla eri puolilla maata. Vaikein tilanne on sosiaali- ja terveysalalla.
– Väestön ikääntyminen, teknologian kehitys ja siirtymä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa kiihdyttävät työelämän osaamistarpeiden muutosta. Koulutusjärjestelmältä vaaditaan ketteryyttä tunnistaa näitä työelämän muuttuvia tarpeita ja tarjota niihin vastaavaa koulutusta, STTK:n asiantuntija Riina Nousiainen korostaa.

Nousiainen osallistuu tänään Kuntamarkkinoilla työvoiman saatavuutta käsittelevään paneeliin.

Tällä hallituskaudella käynnistetty jatkuvan oppimisen uudistus ei ole vielä valmis.
– Osaajapulaan vastaaminen edellyttää, että ihmisillä on mahdollisuus jatkuvan oppimisen kautta osaamisensa täydentämiseen ja alan vaihtoon, Nousiainen painottaa.

Jatkuva oppiminen kasaantuu voimakkaasti korkeimmin koulutetuille sekä esimies- ja asiantuntijatehtävissä työskenteleville. Sama ilmiö havaitaan työpaikoilla, kun tarkastellaan, ketkä osallistuvat työnantajan maksamaan henkilöstökoulutukseen.
– Nykytilanne jättää osan työntekijöistä osattomaksi, eikä se ole oikeudenmukaisen siirtymän kannalta optimaalista. Työmarkkinoille tarvittaisiinkin jonkinlainen osaamissopimus. Siinä sovittaisiin työelämän tarpeista lähtevän osaamisen kehittämisen pelisäännöistä kuten työajan käytöstä koulutukseen ja kustannusten oikeudenmukaisesta jakautumisesta, Nousiainen esittää.

Myönteistä on, että Suomi on sitoutunut lisäämään TKI-investointien määrää neljään prosenttiin BKT:stä.
– Parannettavaa on siinä, miten innovaatioita jalostetaan tuotteiksi, palveluiksi ja tavoiksi toimia. Innovaatiokyvykkyyden vahvistaminen edellyttää työpaikoilla uutta osaamista. STTK on esittänyt TKI-kannustimien ehdoksi henkilöstön osaamisen kehittämisen elementtiä, kuten osaamiskartoituksia ja niiden pohjalta toteutettua koulutussuunnitelmaa.

Tällä viikolla julkaistu valtioneuvoston tulevaisuusselonteko muistuttaa siitä, että talouskasvu perustuu tuottavuuskasvuun. Tuottavuuden kannalta keskeistä ovat panostukset osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatioihin. Julkiset panostukset koulutukseen ovat kuitenkin olleet Suomessa jo pitempään laskussa, mikä on kansainvälisestikin vertailtuna poikkeuksellista.
– Rahoitusta on kehitettävä pitkäjänteisesti sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävältä pohjalta. Tämä on myös keskeinen viestimme ensi kevään eduskuntavaaleihin.

Lisätietoja STTK:ssa: Riina Nousiainen, puhelin 050 310 6056.

Ajankohtaista

12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue
9.6.2025

Tehy tuo esiin suomalaista hoitotyötä ja edunvalvontaa maailman suurimmassa hoitotyön kongressissa Helsingissä

Lue