STTK:n työelämän monikulttuurisuutta käsittelevä tietopankki on julkaistu

STTK:n monikulttuurisia työyhteisöjä käsittelevä tietopankki on julkaistu - monikulttuurinen.fi
Kuva: Pinja Ahonen

STTK on julkaissut monikulttuurinen.fi -sivuston, joka toimii tietopankkina esihenkilöille, luottamusmiehille ja työpaikoille. 

Suomessa työskentelee jo nyt paljon maahanmuuttajia ja meillä on laaja työperäisen maahanmuuton tarve. Työelämän monikulttuurisuutta ovat vauhdittaneet myös pakolaiskriisit. STTK:n teettämän kyselyn mukaan työelämässä on kuitenkin suuria haasteita eri kulttuuritaustoista tulevien kanssa. Kyselyn perusteella työpaikkojen suurimmat haasteet liittyvät kielitaidon lisäksi erilaisiin tapoihin tehdä töitä, ennakkoluuloihin, perehdytyksen puutteellisuuteen, rasismiin ja syrjintään. 

Monikulttuurinen.fi -sivuston tavoitteena on auttaa työyhteisöjä arvostamaan erilaisuutta, ymmärtämään ja käsittelemään rasismia sekä luomaan kaikille turvallinen ilmapiiri.  

Kattavalta sivustolta löytyy käytännön esimerkkien lisäksi antirasistinen sanasto, vinkkejä kulttuurisen osaamisen kehittämiseen ja uuden työntekijän perehdyttämiseen. Lisäksi voit oppia rasismista ja sen ilmenemisestä työpaikoilla, yhdenvertaisen työilmapiirin suunnittelemisesta ja turvallisemman tilan periaatteiden luomisesta. 

Sivusto perustuu STTK:n tiedottaja Tomi Rantasen AMK-opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukseen. Siihen on haastateltu monimuotoisuus- ja yhdenvertaisuusasiantuntijoita sekä monikulttuurisissa työpaikoissa työskenteleviä henkilöitä.  

Sivusto on julkaistu suomeksi ja englanniksi. 

Vieraile sivustolla: http://monikulttuurinen.fi 

Lisätietoja STTK:ssa: Tomi Rantanen, tomi.rantanen@sttk.fi, puhelin 040 586 4519 

#työelämä

Lausunto

Alustatyölaki

Inka Douglas | 27.8.2026

STTK:n ja SAK:n yhteinen lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle Yleiset huomiot Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry ja STTK ry...

Lausunto

Työoikeudellisten saatavien vanhentumis- ja kanneajat

Inka Douglas | 25.8.2026

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle Yleiset huomiot Esityksessä ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi työoikeudellisia vanhentumis- ja kanneaikoja. Työsuhteen kestäessä noudatettaisiin kolmen...

Lausunto

EU:n monivuotisen rahoituskehyksen 2028–2034 kumppanuussuunnitelman hallintorakenteen valmistelu

Maria Häggman | 21.8.2026

STTK:n lausunto työryhmäraportista valtioneuvoston kanslialle STTK:n keskeiset viestit: Yleiset näkemykset työryhmäraportista STTK pitää työryhmän raporttia perusteellisena ja hyvin...

#tasa-arvo työelämässä

Blogi

EU:lla on kirittävää työelämän kehittämisessä

Maria Häggman | 17.8.2026

Brysselin syksy käynnistyy tilanteessa, jossa EU hakee suuntaa yhä epävarmemman maailman keskellä ja neuvottelee samalla mittavista uudistuksista kehysbudjettiinsa....

Blogi

ILO osoittaa, että monenkeskinen sopiminen ei ole umpikujassa

Juri Aaltonen | 24.6.2026

YK:n alainen ILO on ehdottomasti maailman tärkein työmarkkinoiden toimintaan vaikuttava järjestö. ILOn globaaleja saavutuksia ovat muun muassa pakkotyön...

Lausunto

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriön virkapuheenvuoron valmisteluun

Taina Vallander | 25.5.2026

Mikä on mielestänne TEMin strategian päätavoitteisiin liittyvä keskeinen haaste tai ongelma, joka tulisi ratkaista seuraavalla hallituskaudella? Mikä on...

#yhdenvertaisuus työelämässä

Lausunto

Ahvenanmaan itsehallintolaki

Minna Ahtiainen | 5.8.2026

STTK:n lausunto oikeusministeriölle Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi kokonaan uusi Ahvenanmaan itsehallintolaki. Laki korvaisi vuoden 1991 itsehallintolain ja olisi neljäs...

Blogi

ILO osoittaa, että monenkeskinen sopiminen ei ole umpikujassa

Juri Aaltonen | 24.6.2026

YK:n alainen ILO on ehdottomasti maailman tärkein työmarkkinoiden toimintaan vaikuttava järjestö. ILOn globaaleja saavutuksia ovat muun muassa pakkotyön...

Tiedote

Sateenkaarinuorten syrjintään työelämässä ja koulutuksessa on puututtava konkreettisin toimin

| 17.6.2026

Vuoden 2025 Nuorisobarometrin mukaan 18 prosenttia nuorista kokee kuuluvansa seksuaalivähemmistöön ja lähes joka toinen johonkin vähemmistöön. Nuorista 16...