Avoin kirje parlamentaariselle TKI-ryhmälle

Suomen menestyminen edellyttää kaikkien kolmen kirjaimen toiminnan rahoittamista.

Teillä on käsissänne todellinen tulevaisuustyö. Osoittamanne suunta ratkaissee, miten Suomi pitää asemansa kestävästi yhtenä maailman menestyneimmistä maista.

Olennaisinta on ymmärtää, mitkä ongelmat on ratkaistava. Tavoite TKI-toiminnan julkisen rahoituksen kasvattamisesta on välttämätön, mutta riittämätön tavoite takaamaan Suomelle hyvinvointia. Samalla on huolehdittava, että jokainen euro on mahdollisimman tehokkaassa ja perustellussa käytössä kokonaisuuden kannalta. Julkinen raha on niukka resurssi ja siksi jokaisen euron tulisi tuottaa TKI-työlle mahdollisimman monta euroa lisää yksityisistä ja kansainvälisistä lähteistä.  

Suomi pärjää vain, jos TKI-toiminnan kaikki osa-alueet ovat kunnossa. Huomiota ja rahoitusta tarvitsevat niin tuloksellinen käytännönläheinen kehittäminen, uuden tiedon tuottaminen, tiedon soveltaminen kuin kaupallistaminenkin. Tukea työhönsä tarvitsevat yritykset, julkisorganisaatiot ja kolmas sektori.

Kansainväliset ja kotimaiset analyysit osoittavat, että kokonaisrahoituksen heikkouden lisäksi haasteitamme ovat:

  • TKI-rahoituksen kokonaisuuden hallinnan ja johtamisen puute
  • Tutkimuksen, kehittämisen ja innovoinnin väleihin jäävät rahoitukselliset ja toiminnalliset aukot
  • Innovaatiotoiminnan heikko rooli ja rahoitus työllisyyden ja tuottavuuden edistämiseksi.
  • Rahoituksen puutteet eri toimijoiden välisen yhteistyön varmistamiseksi
  • Tiedon ja osaamisen heikko kumuloituminen mahdollisimman monen toimijan käyttöön
  • Kansainvälisten yritysten ja osaajien haasteellinen sijoittuminen ekosysteemeihin eri puolilla Suomea

Suomen menestymisen kohtalonkysymys on hyvä tai erinomainen työllisyyskehitys sekä työn tuottavuuden paraneminen. Suomessa työn tuottavuuden kehitys on ollut heikompaa kuin relevanteissa vertailumaissa. 93 prosenttia Suomen yrityksistä on alle 10 henkeä työllistäviä mikroyrityksiä. Juuri niissä tapahtuu tai on tapahtumatta käytännönläheinen, asiakaslähtöinen innovaatiotyö. Niin ikään taloutemme kestävyys edellyttää sosiaali- ja terveydenhuollon jatkuvaa asiakaslähtöistä kehittämistä. Näille organisaatioille ammattikorkeakoulut ovat keskeisimpiä julkisia TKI-yhteistyötahoja.

Ongelmat ratkaistaan:

  • Vahvistamalla erityisesti kehittämis- ja innovaatiotoimintaan suunnattuja julkisia panostuksia.
  • Varmistamalla kansallisen TKI-rahoituksen vivutusvoima kansainvälisen rahoituksen ja –toimijoiden saamiseksi Suomeen.
  • Varmistamalla pysyvä rahoitus verkostomaiselle työelämä-, yritys- ja asiakaslähtöiselle innovaatiotyölle, mikä tukee myös kaupallistamista.
  • Varmistamalla rahoituskriteerein, että rahoitusta saavalla verkostolla on aina osoitettu riittävä valmius ja osaaminen verkosto-osaamisesta ja työelämäyhteyksistä.

Lähteet:

  • PK-yritysten yhteistyö korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. 2019:35
  • Yritysten t&k-toiminta ja t&k-investointien kasvattamisen edellytykset. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:50
  • Global innovation Index 2021
  • Business Finlandin arviointi Innovaatioita, kasvua ja kansainvälistymistä. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja.2021:46
  • Tuottavuuden tila Suomessa Miksi sen kasvu pysähtyi, käynnistyykö se uudelleen? Valtiovarainministeriön julkaisuja. 2019:21

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue