Työntekijöille avattava tie hiilineutraaliin työelämään

Ympäristöministeriön Kestävä elvytys -työryhmä valmisteli kiinnostavan raportin, jonka julkaisutilaisuudessa kuultiin myös palkansaajien kommentit ehdotuksiin.

Ryhmä uskoo, että elvytys on kannattavinta tehdä vihreän talouden periaattein, ratkaisemalla ekologista kestävyyskriisiä ja toimimalla sosiaalisesti oikeudenmukaisesti.

Raporttiin on sisällytetty myös työntekijöiden oikeudenmukaiseen siirtymään liittyvät toimet, eli työpaikkojen tuotannon, palveluiden ja prosessien muutoksesta seuraavat työllisyys- ja osaamisvaatimukset.

Pariisin sopimuksessa oikeudenmukainen siirtymä ja työntekijöiden osallistaminen hiilineutraalisuustoimiin nähdään välttämättömänä. Kansainvälinen työjärjestö ILO puolestaan on suositellut ottamaan työntekijät mukaan vähähiilisen politiikan laatimiseen ja toteutukseen kaikilla tasoilla ja kaikissa mahdollisissa vaiheissa.

Vihreän siirtymän myötä syntyy täysin uusia ammatteja ja aloja. Yrityksien iso haaste on tunnistaa uudet tuotanto- ja palvelumallit sekä prosessien muutostarpeet. Pätevän työvoiman ja myös johtohenkilöiden osaaminen on keskeinen edellytys sille, että vihreässä siirtymässä löydetään tarvittavat innovaatiot ja niitä osataan hyödyntää.

Työntekijälle uusien, hiilineutraaliin yhteiskuntaan valmistavien taitojen hankkiminen, päivittäminen ja kehittäminen on tehokkain tapa taata oma työpaikka tai löytää uusi.

Pula osaavasta henkilöstöstä viivästyttää ja vaikeuttaa siirtymäprosessia. Nykyiset taidot eivät kanna jatkossa kovin pitkälle, vaan osa kaikkien taidoista vanhenee nopeasti. Siksi osaamisen ja koulutuksen uudet sisältövaatimukset edellyttävät mukauttamista työpaikkojen todelliseen tarpeeseen.

Työntekijälle uusien, hiilineutraaliin yhteiskuntaan valmistavien taitojen hankkiminen, päivittäminen ja kehittäminen on tehokkain tapa taata oma työpaikka tai löytää uusi. Kriisialoilla, kuten esimerkiksi paperivalmistus, kuljetus, autoteollisuus ja energia-ala, iso haaste on työntekijöiden uudelleensijoitus taantuneilta aloilta hiilineutraalitavoitteen mukaisille aloille.

Jos Kestävän elvytyksen työryhmän oikeudenmukaista siirtymää koskevat ehdotukset toteutetaan, niiden vaikutus nopeuttaa hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamista. Ehdotukset ovat monipuolisia, muun muassa yhteisen tilannekuvan rakentaminen työpaikoilla tarvittavista muutoksista, vuoropuhelu työpaikoilla ilmastoimien vaikutuksista työllisyysteen ja työntekijöiden osaamiseen, toimivat rakenteet oikeudenmukaisen siirtymän suunnitteluun, toimeenpanoon ja seurantaan, alueelliset ja kansallinen oikeudenmukaisen siirtymän strategiat, siirtymätoimet ilmasto- ja energiastrategiassa ja maankäyttöstrategiassa sekä koulutuksen ja osaamisen päivittämisen merkityksen tunnistaminen.

Odotan innolla näiden toimien konkretisoitumista erityisesti työntekijöiden osallistamisessa toimiin, rahoituksessa ja työpaikkatoimien edistämisessä.

Leila Kurki
Asiantuntija, työllisyys ja innovaatiot

Ajankohtaista

21.10.2025

Hallitusohjelman työmarkkinauudistusten ristiriitaisuudet heikentävät työmarkkinoiden toimintaa

Lue
21.10.2025

Tehyn laaja kysely: Työntekijöiltä täystyrmäys hallituksen kaavailemalle lakimuutokselle – määräaikaisuuksien lisääminen lisäisi alanvaihtohalukkuutta pois sote-alalta

Lue
17.10.2025

STTK ei edelleenkään hyväksy työsopimusten määräaikaisuuksien helpottamista

Lue
15.10.2025

Kansallinen ruokastrategia 2040

Lue
14.10.2025

Kansallinen velkajarru on virhe

Lue
14.10.2025

STTK:n hallitus: Kustannusten hillintä hyvinvointialueilla ohittanut kansalaisten palveluiden tarpeet 

Lue
10.10.2025

TSS-sopimus – Suomen kahdeksas määräaikaisraportti

Lue
10.10.2025

Työyksinäisyys haastaa hyvinvointia

Lue