Palomiesliitto: Pelastuslaitosten säästöt uhkaavat kansalaisten turvallisuutta

Pelastustoimen toimintavalmiutta ei saa vaarantaa säästötavoitteiden takia. Pelastushenkilöstöön kohdistuvat vähennykset vaikuttavat suoraan kansalaisten turvallisuuteen.

Useilla pelastuslaitoksilla on viime aikoina käynnistetty henkilöstöön kohdistuvia säästötoimia. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Lapissa on vireillä pelastustoimen henkilöstöön vaikuttavia rahoituksen leikkauksia. Taustalla ovat kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien käynnistämät yt-neuvottelut.

Säästöihin tähtäävien yt-neuvottelujen ja jo päätettyjen säästöjen piirissä on jo lähes 11 prosenttia pelastusalan ammattilaisista.

Palomiesliitto varoittaa kuntapäättäjiä lyhytnäköisistä päätöksistä.

– Useilla alueilla pelastustoimessa työskennellään jo nyt resurssien äärirajoilla. Pelastajia ei ole yhtään ylimääräistä. Jos tästä vielä ruuvia tiukennetaan, vaikutukset näkyvät tavalla tai toisella kuntien asukkaiden arjessa, sanoo edunvalvontajohtaja Pasi Jaakkola Palomiesliitosta.

Juuri julkistetun kansalaiskyselyn mukaan suomalaiset haluavat turvata pelastustoimen resurssit. Kun kansalaisilta kysyttiin, voidaanko pelastuslaitosten toimintavalmiutta madaltaa, jos kustannuksia saadaan näin pienennettyä, 81 prosenttia oli täysin tai jokseenkin eri mieltä. Jyrkkä enemmistö vastaajista vastusti ajatusta, että palomiehiä voisi tarvittaessa säästösyistä vähentää. TNS Kantarin toteuttamaan tutkimukseen vastasi 1 027 henkilöä.

Palomiesliitolle kansalaisten viesti on selkeä, Jaakkola toteaa.

– Kansalaiset eivät halua säästöjä pelastustoimeen. Kuntapäättäjien pitää kantaa vastuunsa ja varmistaa, että oman alueen pelastustoimi tuottaa riittävää ja välitöntä apua hätätilanteissa.

Lisätietoja:

Pasi Jaakkola
Palomiesliiton edunvalvontajohtaja
puh. 045 854 1989
etunimi.sukunimi@palomiesliitto.fi
www.palomiesliitto.fi

Viestinnän yhteyshenkilö
Mikko Terävä
puh. 045 657 6882
etunimi.sukunimi@palomiesliitto.fi

Ajankohtaista

18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue
12.8.2025

STTK:n tavoitteet budjettiriiheen: talouskasvua, luottamusta ja hyvinvointia

Lue
11.8.2025

STTK:n hallitus: Valtiovarainministeriön budjettiesitys on luokaton

Lue