Kultainen kupoli siintää kaukana yläpuolella. Temppelin pihalta katsottuna kullanhohtoa himmentää tiheä bambukeppien ristikko. Jos siristelen kunnolla, näen tiheikön lomassa kiipeileviä hahmoja.
– Tämä on Yangonin suurin ja kuuluisin temppeli, 99 metriä korkea.
Leveästi hymyilevä opas viittilöi yläilmoihin.
Myanmarin suurimman kaupungin Yangonin Shwedagon pagodan ympärillä vaeltelevat marraskuisena sunnuntaina turistit, oppaat sekä viininpunakaapuiset munkit ja vaaleanpunaiseen verhotut nunnat.
Temppelin kupolia kullataan. Työn tekevät nuo bambukeppien väleissä kurottelevat ihmiset. Paikallisten miesten tavoin longyi-hameeseen pukeutuneen oppaan hymy ei sammu, kun hän kertoo turistien usein kauhistelevan kultaajien vaarallista työtä ilman turvavaljaita.
– Mutta he eivät koskaan putoa, sillä Buddha suojelee heitä!
Tällä leppoisalla luottamuksella on menty toki monessa kehittyvässä maassa ennenkin, ja kun esimerkiksi työtapaturmia ei Myanmarissa tilastoida, pagodan oppaat saavat tarinoida rauhassa.
Perinteisten uskomusten alta versoo kuitenkin sitkeää uutta ruohoa. Temppelivierailua seuraavalla viikolla kuuntelen ison hotellin kokoushuoneessa myanmarilaisten ammattiliittojen johtajia ja työntekijöitä, jotka esittelevät tiheätekstisiä powerpointtejaan kansainvälisen ay-liikkeen ja myös yhden suomalaisen liiton edustajille.
Vaikka seinälle läjähtävät kalpeat luvut koskien esimerkiksi jäsenmääriä eivät ole huimia, ilmassa on ärhäkkää energiaa. Paikalla on paitsi paikallisten liittojen vanhempaa miespolvea, myös nuoria ja äänekkäitä naisia. Liiton johtajakin on nainen. Kiivaat puheenvuorot kertovat, että tavoitteita on paljon ja samoin uskoa tulevaisuuteen.
Ennen ammattiliitot olivat maassa kokonaan kiellettyjä
Entinen Burma eli sotilasdiktatuurin alla kymmeniä vuosia ennen kuin siitä vihdoin tuli Myanmarin ”kansojen tasavalta” liki kymmenen vuotta sitten. Ennen vallanvaihtumista ammattiliitot olivat maassa kokonaan kiellettyjä. Ne olivat silti olemassa, mutta heikosti ja vain salaa. Nyt niillä on yleisesti tunnustettu asema, ja niitä rakennetaan ja vahvistetaan myös suomalaisen ay-liikkeen tuella.
Tekstiilialan liiton naisjohtaja seisoo jalat harallaan ja arvostelee kovalla äänellä tehtaanomistajia, jotka keplottelevat eroon työpaikkojen ammattiyhdistyksistä sulkemalla tehtaita ja avaamalla hetken kuluttua uuden jossain muualla. Nainen on entinen tekstilitehtaan työntekijä. Hän latelee suoria sanoja siitä, miten järjestö tarvitsee enemmän jäsenhankkijoita, enemmän rahaa ja enemmän kouluttajia.
Me kaikki ulkomaalaisosallistujat enimmäkseen kuuntelemme. Emme todella voi tietää, millaista näiden ihmisten työ on, koska emme tee sitä. Mutta voimme kertoa kokemuksiamme ja ajatuksiamme siitä, miten meillä ja muualla työntekijät ovat tehneet työelämästään ihmisarvoisempaa.
SASKin työ ja koko toiminnan periaate on sitä sorttia, että sen luulisi läpäisevän kansallismielisemmänkin maailmankatsomuksen: että autetaan ihmisiä heidän omassa maassaan itse parantamaan omaa tilannettaan.
Kokouksen jälkeen mietin yhä niitä temppelin suippoa kupolia henkensä kaupalla kultaavia pieniä hahmoja. Ehkä he päätyvät jonain päivänä rakennustyöntekijöiden ammattiliiton jäseniksi. Kenties ne äänekkäät naiset panevat aivan ranttaliksi, ja raksamiehillä on kohta turvavaljaat.
Sini Saaritsa
Kirjoittaja on viestinnän suunnittelija SASKissa
***
Suomen ay-liike puolustaa työntekijöiden ihmisoikeuksia kehitysmaissa