Keskituloisen ansiotulojen verotus kevenee

STTK:lainen keskituloinen Toimisen perhe seurasi hallitusohjelman muodostumista ja arvioi siinä tehtyjen linjausten vaikutuksia talouteensa.

Hallitusohjelmassa päätettiin muuttaa verotuksen painopistettä. Päätöksen myötä ansiotuloverotus kevenee. Tämä on Toimisille mieleinen ja STTK:n tavoitteiden mukainen päätös. Ansiotuloveron kevennyksen kokonaissummaksi on suunniteltu 200 miljoonaa euroa, mutta konkreettiset muutokset ovat vielä auki ja niistä sovitaan myöhemmin.

Toimisen keskituloinen perhe

Huonompi uutinen on asuntolainan koron verovähennysoikeuden poistuminen. Toimisilla on asuntolainaa 150 000 euroa. Vuonna 2020 vaikutus heidän ostovoimaansa tulee olemaan noin 15 euroa kuukaudessa. Tällä hetkellä korkotaso on hyvin alhainen. Korkovähennyksen poiston vaikutuksen riski Toimisilla liittyykin korkotason mahdolliseen nousuun.

Hallitusohjelman kulutusverojen korotukset osuvat polttoaineeseen, limonadiin, tupakkaan ja alkoholiin.

Toimisilla on auto, joten polttoaineveron korotus vaikuttaa heidän talouteensa. Polttoaineen hinta nousee 0,13 eurolla sataa kilometriä kohden. Nyt Toimiset miettivätkin, voisiko autolla tehtyjä matkoja vähentää ja korvata esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla, pyörällä tai kävellen. Lasten harrastusten kuljetuksissa Toimiset hyödyntävät jo tehokkaasti kimppakyytejä.

Tupakkaveron korotuksen myötä tupakka-askin hinta nousee 1,8 eurolla, mutta sillä ei ole tupakoimattomien Toimisten talouteen vaikutusta.

Toimisen keskituloinen perhe

Alkoholia Toimiset käyttävät vähän, joten alkoholiveron korotuskaan ei juuri kukkaronnyörejä kiristä. Veron korotuksen myötä oluttölkin hinta kallistuu 0,03 euroa ja viinipullon 0,2 euroa.

Limonadia sen sijaan kuluu kaksi lapsisessa perheessä melko runsaasti. 1,5 litran limonadipullo kallistuu makeisveron kiristyksen myötä 0,1 euroa.

Vaikka keskituloisille palkansaajille jää käteen hieman enemmän rahaa kuin ennen, välillisten verojen korotukset (mm. haittaverot) ja verovähennysten leikkaukset (asuntolaina) syövät hyötyä.  Toimisille ei näin ollen tapahdu verotuksen osalta suurta keventymistä, mutta ei merkittävää kiristymistäkään.

Toimiset tarkastelevat hallitusohjelman vaikutuksia tarkemmin elokuun budjettiriihen yhteydessä.

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue