Jyty: Henkilöstön asemasta puhuttu sote-uudistuksessa aivan liian vähän

Hallitus antoi valinnanvapautta koskevan lakipaketin eduskunnan käsiteltäväksi torstaina 8.3. Jotta lokakuun 28. päiväksi suunnitellut maakuntavaalit toteutuisivat, tulisi sote- ja maakuntalakipaketti hyväksyä jo kesäkuussa. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn mukaan lakiluonnos sisältää useita ongelmakohtia, joista henkilöstön asema ei ole uudistusta eteenpäin vietäessä vähäisin.

Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki korostaa, että valinnanvapauden piiriin kuuluvien sote-palvelujen organisointi ja tuottajavastuut on suunniteltava huolellisesti. ”Uudistuksen rakenne maakuntineen, liikelaitoksineen ja palvelukeskuksineen on sekava. Lisäksi uudistuksen yhtenä uhkana on, että kansalaisten yhdenvertaisuus palvelujen suhteen ei toteudu eri puolilla Suomea yhdenvertaisesti”, Pihlajamäki huomauttaa.

”Jos sote- ja maakuntauudistus toteutuu aikataulussa, tulee muutosprosessi olemaan vaativa ja edellyttää ennen kaikkea sitä, että henkilöstön asemaa koskevat muutokset uudistuksessa valmistellaan hyvää yhteistoimintamenettelyä noudattaen. Tästä on puhuttu aivan liian vähän tähän mennessä, kun uudistusta on valmisteluelimissä viety eteenpäin.”

Tarvitaan panostusta henkilöstön koulutukseen

Pihlajamäki huomauttaa, että digitalisaatio ja tuloksellisuuden kehittäminen muuttavat mm. tuki- ja hallintotehtävissä olevien työnkuvia tulevina vuosina merkittävästä. ”Nyt jos koskaan tarvitaan panostusta henkilöstön koulutukseen, sillä myös uudelleenkouluttautumisen tarve kasvaa. Koulutustarpeet onkin arvioitava mahdollisimman hyvin ennakolta”, Pihlajamäki painottaa.

Jytyn puheenjohtaja korostaa, että eduskunnan on punnittava tarkkaan, toteutuuko sote-lakipaketissa valinnanvapaudelle määritellyt tavoitteet mm. palvelujen saatavuuden paranemisen näkökulmasta, kustannusten nousun hillinnän sekä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisen osalta . Ratkaisut on löydettävä myös mitä pikimmiten sote- ja maakuntatason eri ict-järjestelmien integraation parantamiseen.

Valinnanvapautta koskevassa lainsäädännössä on tarkoitus toteuttaa Pihlajamäen mukaan valtava julkisten palvelujen markkinaehtoistaminen, joka tulee tarkoittamaan maakuntatasolla jatkuvaa kilpailuttamisrulettia.

”Jos siihen ei ole osaamista, kuten tällä hetkellä valitettavasti tilanne laajalti on, tavoiteltavat säästöt uhkaavat jäädä toteutumatta puhumattakaan siitä, että palvelujen laatu ja vaikuttavuus heikkenevät. Nyt näyttää, että lainsäädäntötyötä viedään eteenpäin sellaisella kiireellä, että valmistelun laadusta on oltava todella huolissaan”, Pihlajamäki varoittaa.

Lisätietoja: puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756

Ajankohtaista

9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue
6.5.2025

SuPer on hyväksynyt neuvottelutuloksen kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimuksiin – Palkkatasa-arvon edistämistä jatketaan hoitoalalla ja kasvatus- ja ohjausaloilla

Lue
1.5.2025

Antti Palolan vappupuhe

Lue