STTK: Perhevapaauudistus valmisteltava huolella

Perhevapaauudistus

STTK:n hallitus käsitteli tänään perhevapaauudistusta. Järjestö pitää myönteisenä, että uudistustyö on vihdoin lähtenyt liikkeelle, mutta lopputuloksen kanssa ei pidä hätiköidä.
– Tarvitaan vaikuttava, ei kosmeettinen perhevapaauudistus. Uudistuksen vaikutusarviot on tehtävä huolella, puheenjohtaja Antti Palola tiivistää.

STTK:lle keskeisiä tavoitteita ovat palkka- ja muun työelämän tasa-arvon edistäminen sekä naisten työmarkkina-aseman ja urakehityksen parantaminen. Perhevapaauudistuksessa on lähtökohtana oltava työn ja perheen yhteensovittaminen, lasten ja perheiden hyvinvointi sekä joustavia vaihtoehtoja tarjoava järjestelmä.
– Jotta isät voisivat jatkossa pitää enemmän perhevapaita, vain isille kohdistettavien kiintiöiden kasvattaminen on välttämätöntä. Vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten on jakauduttava tasaisemmin nais- ja miesvaltaisten alojen kesken. Uudistuksen tulisi mahdollistaa myös nykyistä laajempi osa-aikatyö, Palola linjaa.

STTK arvioi, että harvasta asiasta vallitsee suomalaisessa yhteiskunnassa niin laaja yhteisymmärrys kuin tarpeesta tehdä perhevapaauudistus. STTK on jo pitkään kannattanut niin sanottua 6+6+6-mallia, jonka pohjalta uutta perhevapaamallia tulisi valmistella. Siinä äidin osuus on kuusi kuukautta, isän kuusi ja kolmas osuus on vanhempien vapaasti valittava.

– Uudistuksen hetki on nyt. Samalla on varmistettava laadukkaat varhaiskasvatuspalvelut, moniammatillinen henkilöstörakenne ja kohtuullinen maksutaso palveluiden käyttäjille.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

***

STTK: Perhevapaauudistuksesta tuli farssi

STTK perhevapaat

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue