OECD:ssä unohdetun kansan asialla – rakennetaan siltoja muurien sijaan

OECD

Osallistuin OECD Forumiin Pariisissa, jossa tänä vuonna keskeisenä teemana oli kuinka rakennetaan yhteiskuntaa, joka saa mukaansa myös ne, jotka tuntevat jääneensä syrjään. Talouden kansainvälistymisen, maahanmuuton sekä nopean teknologisen kehityksen aikaansaamat muutokset pelottavat monia. Lisäksi kasvun hedelmät viime vuosikymmeninä eivät ole jakaantuneet kehittyneissä maissa tasaisesti.

Näiden kehityskulkujen voittajat ja häviäjät elävät eräänlaisissa rinnakkaisulottuvuuksissa kehittyneissä maissa, sillä monissa maissa alueelliset erot ovat kasvaneet näiden ilmiöiden myötä. Tämä on näkynyt poliittisen populismin nousuna, jonka vastaus ihmisten huoliin on ollut taloudellinen protektionismi ja eristäytyminen impivaaraan.

Olemme onnistuneet luomaan markkinatalousmallin, jossa yhdistyy taloudellinen tehokkuus, ympäristön suojelun korkea taso ja sosiaalisen oikeudenmukaisuus.

Nämä yksinkertaiset reseptit eivät kuitenkaan toimi. Kun alat rakentamaan muureja ympärillesi, päädyt lopulta lukittuun tilaan, josta ei pääsekään enää ulos. Muurien sijaan on rakennettava siltoja. OECD on viime vuosien ajan pitänyt voimakkaasti esillä politiikkatoimia mukaansa ottavan kasvun aikaansaamiseksi.

Forumissa palkansaajaliikkeen puheenvuoroissa nostettiin esiin sitä, että monissa maissa ei ole kunnollisia mahdollisuuksia neuvotella reiluista työehdoista ja palkoista. Palkansaajien sopimismahdollisuuksien heikentymisellä/heikentämisellä on tutkimuksissa todettu olevan yhteys tulonjaon epätasaisuuden kasvuun.

Tulevaisuudessa on keskeistä varmistaa, että työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa ihmisille on riittävät mahdollisuudet kehittää ammatillista osaamistaan läpi työuran.

Suomessa unohdetun kansan asiaa ajetaan parhaiten uudistamalla meillä olevaa pohjoismaista hyvinvointimallia, joka mahdollistaa yhteiskuntamme menestymisen kansainvälisessä taloudessa. Olemme onnistuneet luomaan markkinatalousmallin, jossa yhdistyy taloudellinen tehokkuus, ympäristön suojelun korkea taso ja sosiaalisen oikeudenmukaisuus. Pohjoismaisissa yhteiskunnissa jaetaan riskiä, joka syntyy kasvaneesta taloudellisesta epävarmuudesta. Tämä luo turvallisuuden tunnetta, minkä johdosta olemme valmiimpia ottamaan muutokset vastaan.

Tulevaisuudessa on keskeistä varmistaa, että työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa ihmisille on riittävät mahdollisuudet kehittää ammatillista osaamistaan läpi työuran. Lisäksi on luotava edellytykset yritysten kasvulle ja innovaatioille, jotta voidaan synnyttää uusia työpaikkoja menetettyjen tilalle.  Kolmanneksi kansainvälisen kaupan pelisääntöjen on oltava reilut ja luotava tasapuoliset olosuhteet myös pienille avotalouksille ja niiden yrityksille.

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue