Johdon palkkiot yhtiökokouksen päätettäväksi

Tasa-arvoinen palkkaus

Stephen Elopin jättisuuri palkkio herättää syystä suomalaisissa ihmetystä. Se näyttää ulospäin kohtuuttomalta.  Suomessa ja muualla maailmassa alkaa kansalaisten mitta täyttyä johdon ylisuuria palkkioita ja erilaisia palkitsemisjärjestelmiä kohtaan.  Ne näyttävät kannustavan lyhytjänteiseen toimintaan eikä niissä ole yhteyttä suoritukseen.

Sveitsi siirtämässä päätösvallan johdon palkkioista yrityksen hallituksilta yhtiökokoukselle

Esimerkiksi Sveitsissä meni tämän vuoden keväällä läpi kansalaisaloite, joka siirtäisi päätösvallan johdon palkkioista yrityksen hallituksilta yhtiökokoukselle. Lisäksi Sveitsin kansalaisaloitteeseen sisältyi muun muassa allekirjoituspalkkioiden ja kultaisten kädenpuristusten kieltäminen. Euroopan Komissio on kaavaillut, että osakkeenomistajilla olisi oikeus äänestää palkka- ja palkkiokäytännöistä.

Nykyisin Suomessa yrityksen johdon palkasta ja palkkioista päätetään yhtiön hallituksessa.  Mielestäni Suomessakin olisi syytä harkita osakeyhtiölain pikaista uudistamista siten, että yhtiökokous eli yrityksen omistajat saisivat oikeuden päättää johdon palkkioista. Uskon, että lisääntyvä avoimuus ja asioiden julkinen käsittely yhtiökokouksessa olisi omiaan hillitsemään palkkioita.

Mielestäni Suomessakin olisi syytä harkita osakeyhtiölain pikaista uudistamista siten, että yhtiökokous eli yrityksen omistajat saisivat oikeuden päättää johdon palkkioista.

Lisäpohdintaa vaatii mielestäni se, tulisiko palkitsemista rajata lakisääteisesti esim. kieltämällä tietyt palkitsemisen muodot tai asettamalla kattoja palkkioille. Elävä elämä on osoittanut sen, että palkkausjärjestelmiä laativat konsultit ovat luova ammattikunta.

Jos hallitus ei lähde asiassa liikkeelle tai ellei asia nouse eduskunnan käsittelyyn lakialoitteen kautta, en pitäisi mahdottomana, että Suomessakin ruohonjuuritasolla aktivoidutaan asiassa kansalaisaloitteen laatimiseksi.

***

STTK: Palkansaaja tienannut tänään pörssipomon päiväpalkan – ero tuloissa kasvanut rajusti

STTK:n kahdeksan teesiä palkitsemisesta

Ajankohtaista

20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue