Suurin osa toimialoista seurasi teknologiateollisuuden sopimusta. Työnantajapuolella oli hyvin tiukka koordinaatio palkankorotusten osalta. Päänavauksen tasosta syntyi lattia ja...
Hallitus sopi kevään puoliväliriihessä vuosien 2026 – 2029 julkisen talouden suunnitelmasta. Päätösten ytimessä sanottiin olevan Suomen talouskasvun edellytysten...
Tehyn tuore kyselytutkimus hoitotyön johtajille osoittaa, että hyvinvointialueuudistus on johtanut sosiaali- ja terveyspalveluissa toimivien yksiköiden koon kasvuun ja...
Tehy osallistuu Pride-kuukauteen nostaakseen esiin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden merkitystä sekä yhteiskunnassa että työelämässä. Pride on juhla, mutta samalla...
Suomessa työpaikat ovat olleet keskeisessä roolissa tuottavuuden kehittämisessä, sillä peräti kaksi kolmasosaa viime vuosikymmenten tuottavuuden kasvusta on syntynyt...
Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK, Akava ja STTK yhteinen lausunto finanssivalvonnalle Yleiset kommentit Palkansaajakeskusjärjestöt pitävät tärkeänä, että Finanssivalvonta ennakollisesti ohjeistaa valvottaviaan...
STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle Yleistä arviointimuistiosta Asiakokonaisuus on laaja, ja arviointimuistio kattaa kattavasti mahdolliset päällekkäisyydet ja selkeyttämisen...
STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle Mitä vaikutuksia arvioitte ehdotetulla ammattihenkilöasetuksen 16 §:n kumoamisella olevan esimerkiksi yhteiskunnan tai kotitalouksien...
Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK, Akava ja STTK yhteinen lausunto Mitkä ovat mielestänne nykyisten julkisuuslain 24 §:n salassapitoperusteiden kehittämistarpeet? Palkansaajakeskusjärjestöt SAK,...