Suomen julkisen talouden hoitamista ohjaa uusi finanssipoliittinen lainsäädäntö, joka sisältää päivitetyt EU-säännöt ja kansallisen lisäosan eli niin sanotun velkajarrun. Sääntelyn tavoitteena on, että julkisen talouden velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on enintään 60 prosenttia ja pitkällä aikavälillä enintään 40 prosenttia.
Julkista taloutta ohjataan sekä vaalikausien mittaisilla että ylivaalikautisilla rahoitusasematavoitteilla, jotka parlamentaarinen finanssipoliittinen työryhmä asettaa. Niin sanotun velkajarrutyöryhmän helmikuussa julkistamien tavoitteiden mukaan lähivuosien sopeutustarve on 8–11 miljardia euroa.
Sopeutukset vaikuttavat taloustilanteeseen. Erityisesti kokonaiskysyntää leikkaavat sopeutustoimet heikentävät hyvän talouskehityksen mahdollisuuksia. Talouden kehitys vaikuttaa suoraan velkasuhteeseen ja sitä kautta julkisen talouden hoitoa ohjaaviin pitkän aikavälin tavoitteisiin.
Suomessa työttömyys on nyt korkealla ja kuluttajien luottamus matalalla. Julkisen talouden velkaantuminen ei ole pysähtynyt. Väärin ajoitettu kokonaiskysyntää leikkaava talouspolitiikka syventää ahdinkoa entisestään.
Julkisen talouden sopeuttamisessa on tavoiteltava mahdollisimman vähäistä haittaa. On valittava mahdollisimman pientä sopeutusta edellyttävät rahoitusasematavoitteet.
Parlamentaarinen työryhmä ottikin askelia tähän suuntaan valitsemalla neljän vuoden sijaan seitsemän vuoden sopeutuskauden. Vaikka sopeutuksen mittakaava olisi pienemmästä päästä, sopeutustarve on silti valtava.
Työryhmä käyttää jatkossa merkittävää valtaa julkisen talouden ohjaamisessa, mutta rahoitusasematavoitteet perustuvat valtiovarainministeriön laskelmiin ja niiden taustalla oleviin oletuksiin talouskehityksestä. Valtiovarainministeriön arviot antavat pohjan sille, kuinka paljon työryhmällä on liikkumavaraa sopeutuksissa.
Valtiovarainministeriön rooli talouspolitiikan ohjaamisessa näyttää kasvavan entisestään, ja EU-sääntöjen vaatimukset yhdessä valtiovarainministeriön arviointiroolin kanssa voivat jättää parlamentaarisen työryhmän liikkumatilan odotettua pienemmäksi. Vaarana on, että työryhmän tehtäväksi jää valtiovarainministeriön arvioiden poliittinen siunaaminen. Toisaalta demokratian kannalta on huolestuttavaa, että asiantuntijoidenkin näkökulmasta monimutkaisen sääntelykehikon pohjalta on vaikea käydä yleistajuista julkista keskustelua.
Parlamentaarisen prosessin vahvistamiseksi on silti keinoja. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota vaikutusarviointien kehittämiseen. Valtiovarainministeriön on lisättävä arviointiensa läpinäkyvyyttä ja osallistettava eri alojen asiantuntijoita arviointityöhön. Samalla ministeriön tulisi huolehtia siitä, että arvioinnin tietopohja on taloustieteen kärkeä.
Sopeutusten vaikutusten arvioinnin keskeisiin elementteihin kuuluu sopeutusten vaikutusta talouden kehitykseen mittaava finanssipolitiikan kerroin. Siihen liittyy myös hystereesi eli riski siitä, että talouteen kielteisesti vaikuttaneen ilmiön vaikutus jatkuu ilmiön poistuttuakin. Finanssipolitiikan kertoimeen ja hystereesiin liittyvät oletukset vaikuttavat merkittävästi valtiovarainministeriön laskelmien lopputulokseen ja sitä kautta parlamentaarisen työryhmän liikkumavaraan. Tämä korostaa oletusten läpinäkyvyyden ja riittävien perustelujen merkitystä.
Taloustieteessä pystytään nykyisin seuraamaan uudistusten vaikutuksia yhä pidemmällä aikavälillä. Leikkaukset, joiden vaikutukset julkiseen talouteen ovat olleet lyhyellä aikavälillä tervehdyttäviä, ovatkin saattaneet kääntyä pitemmällä aikavälillä julkisen talouden rasitteiksi. Suomessa sosiaaliturvan leikkauksilla on pyritty lisäämään työllisyyttä, mutta toistaiseksi vaikutukset eivät ole näkyneet julkisessa taloudessa toivotulla tavalla.
Valtiovarainministeriön pitäisi arvioida pitkän aikavälin vaikutuksia etenkin leikkauksiin perustuvan sopeutuspolitiikan osalta. Parlamentaarisen työryhmän on syytä pitää kiinni vaikutusarviointien kehittämisestä ja vaatia ministeriöltä perusteellista analyysiä eri sopeutusten seurauksista.
Tom-Henrik Sirviö
Kirjoittaja on STTK:n ekonomisti.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 16.3.
