Suomen heikko talouskehitys herättää huolta, kuten on syytäkin. On kuitenkin kummallista, että keskustelua kasvusta käydään yhä useammin julkisten palveluiden kurjistamisen kautta.
Olematon talouskasvu on piinannut Suomea jo lähes pari vuosikymmentä. Oireet ovat näkyneet muun muassa julkisten palveluiden ja sosiaaliturvan rahoitushaasteina sekä julkisen velkaantumisen kasvuna. Viimeisimpänä Suomen talouden kehitystä haastaa Lähi-idän kriisiytynyt tilanne.
Ei olekaan ihme, että keskustelu talouskasvusta on ollut kiihtymään päin. Tällä viikolla Sitra julkaisi Kasvuatlaksen, jossa avataan Suomen talouskasvun mahdollisuuksia eri näkökulmista ja ehdotetaan ratkaisuja. Lisäksi järjestettiin pääministerin konferenssi talouskasvusta, jossa pääpuhujana oli taloustieteen nobelisti professori Philippe Aghion.
Kummassakin oli hyviä suosituksia. Kasvuatlaksessa peräänkuulutetaan esimerkiksi osaamis- ja koulutustason nostamista. Onkin vaikea kuvitella Suomen menestyvän ilman osaavaa työvoimaa. Toisaalta pääministerin konferenssissa professori Aghion nosti esiin perinteisen pohjoismaisen sosiaaliturva- ja työmarkkinamallin hyödyt.
Nämä ovat juuri niitä teemoja, joiden kautta talouskasvukeskustelua pitäisikin käydä. Koska talouskasvu muodostuu pitkällä aikavälillä ennen kaikkea innovaatioiden pohjalta, korostuu niiden mahdollistaminen. Siis se, että on osaavaa ja hyvinvoivaa työvoimaa luomassa positiivista talouskehitystä.
Hyvinvointivaltion purkaminen ei ole kasvutoimi
Valitettavasti Suomessa talouskasvun varjolla käydään aivan toista keskustelua. Yksi Sitran Kasvuatlaksen nostoista koski sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden määrittelemistä. Käytännössä avaus kuulostaa hyvinvointivaltion ”tehdasasetusten palautuksineen” hyvin paljon hyvinvointivaltion purkamiseen tai merkittävään heikentämiseen tähtäävältä. Pääministeri sanoi asian konferenssissaan vieläkin suoremmin. Hänen mukaansa seuraavan hallituskauden keskeinen tehtävä on julkisen sektorin koon pienentäminen.
Hyvinvointivaltion purkaminen ei kuitenkaan ole kasvutoimi. Suomalaisen yhteiskuntamallin menestyksen taustalla ovat ennen kaikkea yksilön mahdollisuudet hankkia osaamista, turvautua yhteiskunnan tarjoamiin laajoihin turvaverkkoihin vaikeissa elämäntilanteissa ja laaja yleinen luottamus.
Yhteiskunnan rakenteiden purkaminen purkaa väistämättä myös näitä yhteiskuntamallin hyviä puolia. Tämä on nähty konkreettisesti tällä hallituskaudella. Vaikka hallitus syyttää taloustilanteesta kansainvälistä tilannetta, ei perustelu kestä kriittistä tarkastelua. Kun katsoo viimeaikaista eurooppalaista dataa, on Suomessa ollut heikoin talouskasvu ja korkein työttömyys.
Suomen taloustilanteen taustalla ovat pitkälti juuri hyvinvointivaltion heikentämiseen tähtäävät toimet. Sosiaaliturvaleikkaukset eivät tuoneetkaan merkittävästi uusia työllisiä, vaan heikensivät kokonaiskysyntää ja lisäsivät ihmisten epävarmuutta tulevasta. Työmarkkinapolitiikka ei lisännytkään työllisyyttä ja parantanut talouskehitystä, vaan sai elinkeinoelämän vaatimaan yhä enemmän ja työntekijät pelkäämään.
Tulevaisuususkoa ei luoda kurjistamalla
Hyvinvointivaltion purkamiseen tai merkittävään heikentämiseen tähtäävän ajattelun taustalla taitaakin olla ennen kaikkea ideologia. Taloudellisia hyötyjä sillä tuskin on – paitsi tietenkin niille yrityksille ja yksilöille, jotka hyötyvät heikentämisestä merkittävästi.
Suomessa olisikin aika herätä todellisuuteen. Vaikka Suomen julkinen sektori on kansainvälisessä vertailussa suuri, työskentelee julkisella sektorilla talouden kokoon suhteutettuna Pohjoismaisia verrokkeja vähemmän ihmisiä. Samalla talouden kokoon suhteutettuna Suomi kerää noin kahdeksan miljardia euroa vähemmän verotuloja kuin Tanska. Ei ihme, etteivät julkiset varat riitä menoihin.
Suomella on yhteiskuntana varaa juuri siihen, mihin päätetään – myös laajaan hyvinvointivaltioon. Tulevaisuutta ei kuitenkaan luoda kurjistamalla ja siihen tähtäävien politiikkaehdotusten viljelemisellä. Sen sijaan tarvitaan yhteispeliä Suomen parhaaksi. Se tarkoittaa laajoja ja toimivia julkisia palveluja ja sosiaaliturvaa.
Tom-Henrik Sirviö
Kirjoittaja on STTK:n ekonomisti
