Arvoisa STTK:n edustajisto, muut läsnäolijat.
Lämmin kiitos luottamuksesta!
Olen tehnyt työtä STTK:n jäsenliitoissa yli 23 vuotta. Kun aikanaan nuorena juristina aloitin Ammattiliitto Prossa – silloin vielä Toimihenkilöunionissa – en arvannut, että joskus seisoisin tässä keskusjärjestön puheenjohtajana.
Polku tähän hetkeen on muodostunut monenlaisesta työstä. Olen ollut mukana lähestulkoon kaikessa, mitä ammattiliitossa tapahtuu.
Kaikkea tekemistä on yhdistänyt yksi asia – ihmisten auttaminen. Olipa kyse yksittäisen jäsenen palkkasaatavan hakemisesta oikeuden kautta, satojen tuhansien jäsenten työehdoista neuvotteleminen tai mielenosoittaminen yhdessä jäsenten kanssa eduskunnan edessä – aina kyseessä on ollut ihmisen hyväksi tehty työ.
Yritysten lakisääteinen tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Ammattiliittojen tärkeä tehtävä on pitää huoli siitä, että se tehdään turvallisesti sekä kohtuullisin ja oikeudenmukaisin ehdoin. Siten, että tasapaino säilyy. Me olemme vastavoima, jota yhteiskunnassa tarvitaan, jotta demokratia elää ja toimii hyvin.
Syksyn aikana olen käynyt paljon keskusteluja STTK:n jäsenliittojen kanssa. Kaikkia teitä yhdistää huoli tämän päivän työmarkkinatilanteesta. Olette korostaneet tarvetta suojata työelämää heikennyksiltä, jotka tällä hetkellä kohdistuvat hyvin epätasapainoisesti ainoastaan palkansaajiin.
Kannamme kaikki huolta Suomen taloudesta ja toimintakyvystä. Olemme valmiita tekemään töitä hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi, mutta emme tällä Suomen nykyisen hallituksen linjaamalla tavalla, jossa talkoisiin velvoitetaan vain palkansaajat ja heikompiosaiset.
Kolmikantainen lainsäädäntövalmistelu on vuosikymmenten ajan ollut suomalaisen työelämän tukipylväs. Se on turvannut tasapainon työnantajien ja palkansaajien etujen yhteensovittamisessa ja vaikuttanut siihen, että Suomi on vakaa ja häiriötön yhteiskunta niin työnantajille kuin palkansaajillekin.
Nykyinen hallitus on muuttanut työelämää kohtuuttoman kovin ottein. Palkansaajien etuja ja oikeuksia on loukattu kipeästi ja usein varsin kestämättömin perusteluin.
Suomen nykyinen hallitus on muun muassa
- kaventanut suomalaisten oikeuksia ilmaista mielipiteitään
- pyrkinyt vaikeuttamaan ammattiyhdistysliikkeen toimintaa
- puuttunut ennenäkemättömällä tavalla työmarkkinoihin säätämällä palkkamonttulain ja laajentamalla paikallisen sopimisen mahdollisuuksia yksityisellä sektorilla ohi työehtosopimusten
- poistanut aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan
- leikannut työttömyysturvaa, sairauspäivärahaa ja asumistukea
- heikentänyt yhteistoimintaa työpaikoilla
- Parhaillaan valmistelussa ovat vielä esimerkiksi:
- työsuhdeturvan heikentäminen
- määräaikaisten työsuhteiden salliminen ilman perusteltua syytä ja
- säästövapaaoikeuden heikentäminen
Kaikkea tätä hallitus on perustellut työllisyyden parantamisella ja yritysten kilpailukyvyn nostamisella. No, tulokset eivät ole kovin mairittelevia. Työttömyys on historiallisen korkealla, talous sakkaa ja kuluttajien luottamus on alhaalla. Valoa ei näy eikä edes tunnelin päätä.
Hallituksen ideologinen rymistely on onnistunut ainoastaan sekoittamaan työmarkkinoiden toiminnan ja lisäämään vastakkainasettelua yhteiskunnassa.
On pakko kysyä: Tätäkö EK oikeasti halusi, kun se luovutti työmarkkinavallan poliitikoille?
Poikkeuksellisen vahva poliittinen ohjaus on murentanut kolmikantaisen lainvalmistelutyön perustaa. Se on kuihtunut varjoksi, joka hädin tuskin pysyy pystyssä. Jos seuraava hallitus jatkaa samaa menoa, se merkitsee kuolinsuudelmaa historialliselle yhteistyölle, joka on alkanut talvisodan kiihkeimpien taisteluiden aikana tammikuun kihlauksesta vuonna 1940 ja jonka avulla Suomesta on rakennettu hyvinvointiyhteiskunta.
Vaikka viimeaikainen kehitys on ollut surullista, periksi ei anneta.
Edelliset sukupolvet ovat rakentaneet meille yhteiskunnan, jossa kansalais-, poliittiset- ja sosiaaliset oikeudet ovat olleet kunnioitettuja ja turvattuja.
Meidän on tehtävä enemmän, jotta seuraava sukupolvikin saa pitää niitä itsestäänselvyytenä.
Palkansaajajärjestöt ovat viime vuosina tehneet hyvää yhteistyötä. Tarvitsemme kuitenkin entistäkin vahvempaa ja tiiviimpää yhteistyötä palkansaajien äänen vahvistamiseksi niin STTK:n jäsenliittojen kesken kuin muiden palkansaajaliittojen kanssa.
Suunnan muuttaminen edellyttää myös työnantajakeskusjärjestöjen halua kehittää suomalaista työelämää ja yhteiskuntaa – rakentavasti ja yhteistyössä.
Meillä on isoja ja vakavia ongelmia ratkaistavana kuten taloushaasteet ja turvallisuustilanne sekä ilmastonmuutoksen ja tekoälyn tuomat vaikutukset. Jo senkin vuoksi on kyettävä aiempaa parempaan yhteistyöhön.
Suomessa työnantajien edunvalvonta on jakautunut neljälle keskusjärjestölle: Kunta- ja hyvinvointialatyönantajat, Elinkeinoelämän keskusliitto, Valtion työmarkkinalaitos ja Kirkon työmarkkinalaitos.
STTK:n jäsenliitot neuvottelevat työ- ja virkaehdoista kaikkien näiden kanssa.
Olen tehnyt viimeisen kahdeksan vuoden ajan läheistä yhteistyötä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kanssa. Emme suinkaan ole aina olleet samaa mieltä asioista, mutta asiallinen ja neuvottelukumppania arvostava keskustelutapa, pyrkimys ymmärtää myös toisen osapuolen tarpeita ja ennen kaikkea tahto löytää ratkaisuja on ollut yhteistyölle leimallista. Resepti on luonut rauhaa työmarkkinoille.
EK:n alaisten liittojen kanssa ehdin tehdä yhteistyötä 15 vuotta sitä ennen. Tuolloin liitoilla oli mahdollisuus neuvotella vapaasti alakohtaisia työehtosopimuksia. Tuolloin oli mahdollisuus aitoon neuvotteluun ja kompromissien tekoon.
Tällä hetkellä tilanne yksityisellä sektorilla on se, että aitoja neuvotteluja ei ole mahdollista käydä. Osapuolet tekevät sopimuksia tiukasti määriteltyjen raamien puitteissa. EK:n koordinaatio on niin tiukkaa, että edes kustannusvaikutuksen toteuttaminen ei riitä. Tekniikat, joilla on perinteisesti saatu liikkumavaraa neuvotteluihin, eivät enää ole työkalupakissa.
EK:n koordinaatio on ulottunut jopa valtion ja kirkon alojen pöytiin ja on tällä liian jyrkällä koordinaatiolla vahingoittamassa merkittävällä tavalla suomalaista työmarkkinatoimintaa. Kun alakohtaisia haasteita ja jälkeenjääneisyyksiä ei työehtosopimuksilla voida ratkoa, jännitteet nousevat ja se tulee väistämättä näkymään työmarkkinoilla. Ennustan, että yrityksille niin tärkeä kilpailukyky kärsii pitkällä aikavälillä.
Minun pyyntöni EK:n uudelle toimitusjohtajalle on lähteä uudelle, yhteistyötä rakentavalle tielle.
Tarvitsemme Suomen työmarkkinoille yhdessä sovitun työmarkkinamallin ja myös yksityiselle sektorille mahdollisuuden aitoihin neuvotteluihin. Emme sellaista, jonka ovat päättäneet yksin Suomen nykyinen hallitus ja EK, ja joka selvästikään ei toimi.
Vierailimme STTK:n edunvalvontatoimikunnan kanssa alkusyksystä Ruotsissa. Tavoitteena oli tutustua Ruotsin työmarkkinamalliin ja kuulla eri toimijoiden näkemyksiä sopimusjärjestelmän vahvuuksista, heikkouksista ja tulevaisuuden näkymistä.
Tapasimme palkansaaja- ja työnantajapuolen järjestöjä sekä valtakunnansovittelijaa. Mieleeni jäi erityisesti se, että kaikki tapaamamme tahot painottivat läheisen ja hyvän yhteistyön sekä kompromissien tärkeyttä. Ruotsin mallissa tuntui kaikkien mielestä olevan erityistä se, että politiikka ja poliitikot pidetään sen ulkopuolella.
Kaikki tunnistivat ja tunnustivat myös sen, että Ruotsin työmarkkinamalli ei ole täydellinen. Se on ongelmallinen ruotsalaisten mielestä erityisesti palkkatasa-arvon edistämisen näkökulmasta. Olemme kuulleet, kuinka Suomessa hallituspuolueiden ministerit ovat kilvan painottaneet, että Ruotsin malli edistää palkkatasa-arvoa. On ristiriitaista, että mallin rakentajat Ruotsissa kertovat aivan erilaista tarinaa kuin suomalaiset poliitikot. Joku puhuu siis puppua.
Suomessa naisten asema työelämässä on aina ollut miehiä heikompi. Palkkaepätasa-arvon juuret löytyvät historiasta. Vuonna 1945 Paasikiven hallitus valmisteli lain, jonka mukaan naisten palkka sai olla enintään 80 prosenttia miesten palkasta. Lainsäädäntö teki yhteiskunnallisesti hyväksytyksi menettelyn, että samanarvoisesta työstä saattoi maksaa erisuuruista palkkaa pelkästään sukupuolen perusteella. Samalla yleistyi käsitys siitä, että naisten tekemä työ olisi vähemmän vaativaa kuin miesten tekemä.
Vuonna 2025 edellä kuvattua lakia on vaikea ymmärtää, saati hyväksyä. Silti sen varjo kurittaa naisvaltaisten alojen työntekijöitä jokaisena palkkapäivänä.
Palkkatasa-arvo ei ole parantunut juurikaan, vaikka Suomi ratifioi jo vuonna 1962 ILOn samapalkkaisuussopimuksen, jonka mukaan samanarvoisesta työstä täytyy maksaa sama palkka. Palkkatasa-arvoa on pyritty edistämään myös vuonna 1987 voimaan tulleella tasa-arvolailla. Lisäksi Suomen hallitukset yhdessä työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa ovat ylläpitäneet samapalkkaisuusohjelmaa vuodesta 2006 alkaen tavoitteena sukupuolten välisen palkkaeron kaventaminen.
Silti naisen euro oli tilastokeskuksen vuoden 2025 selvityksen perusteella edelleen 84,1 senttiä. Nainen tienaa kokoaikatyössä keskimäärin 16 prosenttia vähemmän kuin mies. Vuoden 1945 lainsäädännöstä tilanne on parantunut vain neljä prosenttia. Tällaista kehitystä tuskin kukaan voi kehua ja kiitellä. Palkkatasa-arvo ei tule toteutumaan edes meidän lapsiemme lapsille, jos vauhti ei kasva.
STTK:n jäsenistä 74 prosenttia on naisia. STTK tulee tulevaisuudessa entistä enemmän edellyttämään konkreettisia toimenpiteitä palkkatasa-arvon edistämiseksi. Tarvitsemme Suomen työmarkkinoille tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta konkreettisesti edistävää lainsäädäntöä.
Vastakkainasettelun aika ei näytä olevan ohi, vaikka eräs hallituspuolueista näin joitakin vuosia sitten vaalikampanjassaan julisti. Tässä ajassa se on vain voimistunut.
Vastakkainasettelu ilmenee muun muassa vähättelynä, syrjintänä, loukkaavana puheena ja tekoina kohdistuen ihmiseen rodun, kansalaisuuden, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella.
Tälle ajalle näyttää joissakin piireissä olevan hyväksyttyä jakaa ihmisiä meihin ja muihin. Ja niiden muiden kohtelussa ei tunnu olevan minkäänlaisia rajoja. Viime vuosina olemme joutuneet todistamaan, että Suomeen on pesiytynyt jopa systemaattista ihmiskaupan harjoittamista.
Vastakkainasettelun lisääntyminen ja arvojen koveneminen ei ole vain Suomen ongelma. Vastaava kehitys on nähtävissä niin Euroopassa kuin valtameren takanakin.
Ammattiyhdistysliikkeen tehtävä on puolustaa oikeusvaltiota. Oikeusvaltio tarkoittaa, että kaikki julkinen valta toimii aina lainsäädännön asettamissa rajoissa demokratiaa ja perusoikeuksia kunnioittaen ja että julkinen valta on riippumattomien ja puolueettomien tuomioistuinten valvonnassa. Eikä ainoastaan paperilla, vaan myös ihan käytännössä ja korkeinta päätöksentekijää – Suomen eduskuntaa myöden.
Suomen rajojen ulkopuolella tapahtunut kehitys on osoittanut, että ei ole lainkaan itsestäänselvyys, että viranomaiskäytännöt ja lainsäädäntö noudattavat nyt ja ikuisesti oikeusvaltioperiaatetta. Tämän valvontaan ja suojaamiseen on panostettava.
Suomessa on noin 2,7 miljoonaa palkansaajaa. Lähes joka toinen vastaantuleva ihminen siis.
Meidän tehtävämme tässä salissa on edistää sitä, millaisessa Suomessa haluamme elää. Meidän käsissämme on tehdä tekoja, jotka lisäävät tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta työelämässä ja koko yhteiskunnassa.
STTK:n tehtävä nyt ja tulevaisuudessa on tehdä ihmisille parempaa elämää.