Työmarkkinoiden neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä on kuluneiden vuosien aikana muuttunut merkittävästi. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) päätti vuonna 2015 luopua laajoista työmarkkinasopimuksista, joilla oli pitkään sovittu niin palkkaukseen kuin muuhunkin työsuhdeturvaan liittyvistä asioista ja joita valtiovalta tuki veroratkaisuilla. Näin pyrittiin turvaamaan palkansaajien ostovoima ja yritysten kilpailukyky. Lisäksi sovittiin muun muassa monista työ- ja sosiaalilainsäädännön uudistuksista.
Siirryimme EK:n päätöksen seurauksena laajojen työmarkkinaratkaisujen ajasta toimialakohtaisten ja edelleen yritystason sopimusten aikaan. Hurjapäisimmät yrittäjäjärjestöjen edustajat ovat tavoitelleet työehdoista ja palkkauksesta sopimista jopa yksittäisen työntekijän ja työnantajan väliseksi toiminnaksi. Onneksi tähän ei ole menty – ainakaan vielä. Tiedämme hyvin, kuka silloin on niskan päällä ja kumpi työelämän vahvempi osapuoli.
Elämme ainakin toistaiseksi ajanjaksoa, jolloin työnantaja- ja työntekijäpuolen toimialakohtaiset liitot sopivat työntekijöiden palvelusuhteen ehdoista ja suomalaisen työn hinnasta. Poikkeuksiakin meillä on silti ollut: Sipilän hallituksen aikana keskusjärjestöt neuvottelivat paljon parjatun kilpailukykysopimuksen ja korona-aikana työlainsäädäntöä ja sosiaaliturvaa koskevan määräaikaisen sopimuksen.
Edunvalvontaa, vaikuttamista ja viestintää
Keskusjärjestöjen toimintakenttä ja vaikuttamismuodot ovat muuttuneet merkittävästi, kun niitä vertaa aikaan, jolloin aloitin STTK:n puheenjohtajana. Valta on pienentynyt verrattuna menneeseen ja sitä on siirtynyt yksittäisille liitoille aiempaa enemmän.
Vanha totuus on, että jokainen hallitus – oli sen väri mikä tahansa – kuuntelee herkällä korvalla toimijoita, jotka päättävät suomalaisen työn hinnasta. Tänä päivänä ne ovat toimialakohtaiset liitot.
Keskusjärjestöjä tarvitaan silti edelleen. Jos onkin valta vähentynyt, myös rooli on muuttunut. Näkemykseni mukaan keskusjärjestöillä on jo nyt ja myös jatkossa neljä erittäin merkittävää tehtävää.
Ensimmäinen – ja ehkä edelleen se tärkein – on lainsäädäntötyöhön osallistuminen kolmikantaisissa työryhmissä. Keskeisintä on työ- ja sosiaalilainsäädännön valmisteluun osallistuminen. Tämä kokonaisuus sisältää myös tärkeät, määrävälein käytävät työmarkkinaosapuolten väliset eläkeneuvottelut.
Toinen tehtäväkokonaisuus liittyy yhteiskuntavaikuttamiseen. Keskusjärjestö osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseen käyttäen omia vaikuttamiskanaviaan. Tämä on pitkäjänteistä työtä ja sitä on tehtävä jatkuvasti.
Kolmas kokonaisuus on kansainvälinen vaikuttaminen niin eurooppalaisella- kuin globaalillakin tasolla. Merkitys korostuu entisestään, sillä yhä useamman lainsäädäntöhankkeen juuret ovat Euroopan unionissa. Globaali työ on tärkeää, sillä maailma on varsin epäreilu ja suomalaistenkin etu pitkällä aikavälillä on se, että kehittyvien maiden työolot kohenevat ja vältymme epäreilulta kilpailulta.
Neljäs tehtävä on ajantasainen viestintä meille tärkeistä asioista nykyaikaisia viestintäkanavia hyödyntäen.
Näiden lisäksi keskusjärjestön tehtävä on tukea ja auttaa jäsenjärjestöjä heidän tarpeidensa mukaan neuvottelutoiminnassa ja pyrkiä myös koordinoimaan neuvottelutoimintaa.
Luottamus on hapertunut
Orpon hallitus on vastannut kaksi ensimmäistä vuotta heikkoon taloustilanteeseen mittavilla sopeutustoimilla, joiden painopiste on ollut leikkauksissa. Hallitus on heikentänyt sosiaaliturvaa tavalla, joka kohdistuu erityisesti pienituloisiin, työttömiin ja opiskelijoihin. Työsuhdeturvaa on heikennetty ennen näkemättömällä tavalla.
Hallitus on perustellut sosiaaliturvan leikkauksia ja työmarkkinauudistuksia (lue: yhteiskunnan heikompiosaisten ja työntekijöiden aseman heikennyksiä), julkisen talouden säästöjä, julkisten palveluiden leikkauksia ja etuuksien heikennyksiä välttämättöminä valtion velkaantumisen hidastamiseksi, julkisen talouden tasapainottamiseksi, talouskasvun luomiseksi ja työllisyyden lisäämiseksi.
Olemme kaikki varmasti samaa mieltä siitä, että Suomen julkinen talous on tilanteessa, joka on pidemmän päälle kestämätön. Valtion velkaantuminen on seuraus pitkäaikaisesta talouskasvun puutteesta ja julkisen talouden epätasapainosta, joka puolestaan johtuu siitä yksinkertaisesta asiasta, että menot ovat kasvaneet nopeammin kuin tulot.
Taloushaasteiden lisäksi elämme erittäin epävarmaa ja -vakaata maailmanpolitiikan ja -talouden aikaa. Ukrainassa soditaan eikä loppua näy. Lähi-Idän tilanne on rauhanponnistelusta huolimatta edelleen tulenarka. USA:n presidentin arvaamaton toiminta ei sekään millään tavalla paranna maailman talous- ja turvallisuustilannetta. Suurvaltojen viimeaikainen sapelien kalistelu lisää kaikkien huolta tulevaisuudesta.
Epävarmuus heijastuu suoraan ihmisten arkeen. Kuluttajien luottamus talouteen on heikko ja heidän ostokäyttäytymisensä muuttunut huomattavan varovaiseksi. Jälleen vanha sanonta käy toteen: Rahaa laitetaan sukan varteen pahan päivän varalle.
Nyt säästetään pankkitilille, tingitään kulutuksesta ja lykätään hankintoja parempiin aikoihin. Epävarmuus ei ole vain taloudellista vaan myös psykologista. Kun ei luoteta tulevaisuuteen, ei uskalleta elää ”rohkeasti” ja vältetään pitkän aikavälin sitoumuksia.
Suomalaiset ovat fiksuja, kun epävarmassa talous- ja työllisyystilanteessa varautuvat pahaan päivään, pitkään sellaiseen. Vinkkinä hallitukselle sanon, että jos halutaan saada yksityinen kulutus kasvuun ja kansantalouden rattaat pyörimään, olisi viisautta luopua esimerkiksi irtisanomiskynnyksen madaltamisesta ja määräaikaisten työsuhteiden helpottamisesta. Ne ovat hallituksen viimeisin esitys palkansaajien kurittamiseksi.
On täysin ymmärrettävää, että monella usko parempaan on koetuksella ja silloin kulutetaan hyvin niukasti. Näin on heilläkin, joilla edelleen on työ ja sen takaama säännöllinen toimeentulo. Luottamukselta on mennyt pohja.
Ilman luottamusta ei ole kulutusta. Ilman kulutusta ei ole kasvua. Ilman kasvua ole hyvinvointia.
STTK:laisten tekemä työ tukee monin tavoin jokaisen suomalaisen hyvää arkea.
Olen ollut STTK:n puheenjohtaja 12 vuotta. Totesin valinnan jälkeisessä linjapuheessani seuraavasti: ”STTK:laisten tekemä työ tukee monin tavoin jokaisen suomalaisen hyvää arkea. Heidän tekemänsä työ ja vastuunkanto muodostavat hyvinvointiyhteiskunnan selkärangan. Tämän vuoksi olemme edunvalvonnassamme näiden keskituloisten palkansaajien asialla – heidän, jotka ahkeroivat ja tekevät työnsä, maksavat veronsa, laskunsa ja lainansa, kouluttavat lapsensa ja huolehtivat lähimmäisistään ja ympäristöstään”.
Tämä pitää edelleen paikkansa, eikä sitä tarvitse uudelleen sanoittaa.
Elämme haastavia aikoja ja ammattiyhdistysliikettä tarvitaan nyt, jos koskaan. Emme saa lannistua, vaikka välillä tuntuu vaikealta ja ankealta. Tehtävämme on puolustaa työntekijöiden oikeuksia, vähäväkisten säällistä elämää ja toimeentuloa, oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa.
Vaikeana hetkenä kannattaa muistaa Koskelan Alman viisaat ja koskettavat sanat Väinö Linnan Täällä pohjan tähden alla-romaanissa: ”Ei ole vielä aamutonta yötä ollut”.
Olen saanut tehdä etuoikeutettua työtä edustaessani STTK:laista järjestöperhettä ja teitä kaikkia, jotka muodostatte edellä kuvaamani suomalaisen yhteiskunnan selkärangan.
Kiitos teille osoittamastanne luottamuksesta ja antamastanne mahdollisuudesta.
Kiitän kaikki minua työssäni tukeneita: Teitä jokaista STTK:laista jäsentä, STTK:n edustajistoa ja hallitusta, jäsenjärjestöjä ja STTK:n asiantuntevaa toimistoa.
Toivotan rauhallista joulua ja hyviä tulevia vuosia!
Antti Palola
STTK:n puheenjohtaja