Ammattiliitto Pro: SASKin rahoitusleikkaukset täysin poliittisia

Ulkoministeriö on ilmoittanut huomattavista leikkauksista Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin rahoitukseen vastoin omien valmistelijoidensa suositusta. Ammattiliitto Pro pitää leikkauspäätöstä ay-liikkeeseen kohdistuvana vastatoimena ja siten täysin poliittisena päätöksenä, jolla on negatiivisia seurauksia myös suomalaisille yrityksille.

– SASKin hakemus täytti UM:n kriteerit hyvin, eikä leikkaukselle ole perusteita. Kehitysavun ja ulkopolitiikan tulee olla puoluepoliittisesti neutraalia. Tämä päätös osoittaa, että Suomi ei halua tukea reilua työelämää kehittyvissä maissa, vaikka siitä on todistettuja hyötyjä myös Suomelle, Pron puheenjohtaja Niko Simola huomauttaa.

Hallaa suomalaisille yrityksille

Hallitus on päättänyt painottaa kaupan ja kehityksen yhdistävää kehitysyhteistyötä korostaen yritysten roolia kehitysyhteistyössä.

 – SASKin työllä vahvistetaan työelämän ihmisoikeuksia yhteistyössä yritysten ja ammattiliittojen kanssa. Siksi on suorastaan hallituksen omien periaatteiden vastaista leikata tästä työstä, jota tehdään kaupan ja kehityksen rajapinnassa, sanoo SASKin toiminnanjohtaja Juska Kivioja.

Parempi työelämä ja riittävä toimeentulo vahvistavat kehittyvien maiden ihmisten hyvinvointia ja taloutta. SASKilta leikkaaminen haittaa laadukkaiden työpaikkojen syntyä ja heikentää sitä kautta yhteiskuntien vakautta. Vakaa toimintaympäristö takaa paremmat menestymisen edellytykset myös kauppaa käyville suomalaisille yrityksille.

Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön

SASKille myönnettiin enintään 10 miljoonan euron rahoitus, kun haettu rahoitus oli 22,5 miljoonaa neljäksi vuodeksi. Tällä kaudella SASKin valtionrahoitus on ollut 16,1 miljoonaa. SASK oli ainut monivuotista rahoitusta saavista järjestöistä, jonka rahoitusta leikattiin huomattavasti, lähes 40 prosenttia.

Valtionavustuslain nojalla myönnettävän avustuksen harkinnanvaraisuudesta huolimatta hakijoiden on virkahenkilöiden mukaan voitava luottaa siihen, että hakemusten käsittelyssä noudatetaan niitä arviointiperusteita, jotka valtionapuviranomainen on hakuilmoituksessa ilmoittanut. Nyt näin ei SASKin kohdalla tapahtunut, vaan yhden järjestön kohdalla virkahenkilöstön päätös sivuutettiin räikeällä tavalla.

Lisätietoja: Ammattiliitto Pro:n puheenjohtaja Niko Simola p. 040 566 8517

Ajankohtaista

5.12.2025

Ammattiliitto Pro: SASKin rahoitusleikkaukset täysin poliittisia

Lue
5.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Yrittäjien eläkkeiden alivakuuttamisen ongelma on kitkettävä

Lue
5.12.2025

Järjestöjen valtionapupäätökset: Merkittävä leikkaus työelämän ihmisoikeustyöhön

Lue
3.12.2025

SPAL: Säästöt vaarantavat pelastuspalvelujen kehittämisen Keski-Suomessa

Lue
3.12.2025

SuPer: Yksityisen varhaiskasvatuksen elinehto on kilpailukykyiset työehdot

Lue
2.12.2025

Tehy vie Kätilöopiston sairaalan vahingonkorvausjutun korkeimpaan oikeuteen

Lue
2.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla

Lue
2.12.2025

Tehyn talouspulssi –blogisarjassa ekonomisti Anni Marttinen kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä otettuja reunaehtoja ja totuuksia  

Lue