Olen kesän aikana seurannut mielenkiinnolla keskustelua, jota on käyty ikääntyvien ihmisten hoivasta ja siitä, kenen vastuulla sen tulisi olla.
Väestön ikääntyminen on tosiasia. Se merkitsee myös ikääntyvien hoivan tarpeen merkittävää kasvua eikä siihen tunnu olevan varaa entiseen malliin. Yksinkertainen kysymys kuuluu: Kuka hoitaa ja kenellä on vastuu ikäihmisten hoidosta?
Jos jatkamme nykyisellä uralla, meillä on karkeasti ottaen kolme vaihtoehtoa asian ratkaisemiseksi:
Ensimmäinen on se, että varakkaat ja taloudellisesti hyvin toimeen tulevat ottavat täyden vastuun hoivastaan ja yksikertaisesti maksavat sen omasta pussistaan turvaten näin itselleen hyvän ja ihmisarvoisen vanhuuden.
Toinen vaihtoehto on, että lähiomaiset – lapset tai muut lähipiiriin kuuluvat – ottavat nykyistä huomattavasti suuremman vastuun läheistensä hoivasta. Tämä on mahdollista vain heille, joilla ylipäätään on perheenjäseniä tai muita läheisiä, jotka haluavat kantaa vastuuta.
Kolmas vaihtoehto on sitten se kaikkein surkein. Jos ikääntyvällä ei ole sen paremmin rahaa kuin läheisiäkään, se merkitsee paluuta sadan vuoden takaiseen aikaan. Silloin vanhat laitettiin loppuiäksi asumaan jonkin sortin kunnalliskotiin ja eristettiin arvokkaasta vanhuudesta.
Pitääkö työssä käyvien vastata kasvavassa määrin läheistensä hoivasta? Miten työelämä vastaisi tähän haasteeseen?
Toinen vaihtoehto herättää paljon jatkoajatuksia. Mitä tarkoittaisi lisääntyvän hoivavastuun ottaminen? Pitääkö työssä käyvien vastata kasvavassa määrin läheistensä hoivasta? Miten työelämä vastaisi tähän haasteeseen? Onko mahdollista käyttää työaikaa tai vaihtoehtoisesti tehdä lyhyempää työaikaa osallistuakseen läheisten hoivaan?
Tasa-arvokysymys on aivan keskeinen asia, kun keskustellaan lisääntyvästä hoitovastuusta. Hyväksyisivätkö naiset sen, että vastuu lankeaisi pääosin vain heidän kannettavakseen? Hyväksyisivätkö tämän edes modernit miehet?
Entä kun jo nyt yhä useampi aikuinen elää yhden hengen taloudessa ja hekin ajan myötä ikääntyvät, kuka heistä omien voimien ehtyessä huolehtii, kun perhettä ei ole?
Mikä siis on tulevaisuuden hyvinvointivaltion lupaus ikäihmisten hoivasta? Miten takaamme kaikille ihmisarvoisen ja arvokkaan vanhuuden? Uskoakseni nämä ovat kysymyksiä, joihin itseni lisäksi moni haluaisi saada vastauksen.
Moni veronmaksaja aivan oikeutetusti odottaa, että yhteiskunta kantaa vastuun myös vanhuudesta. Jos näin ei jatkossa olisi, voi kysyä, miksi ja mitä varten minä sitten oikein verojani maksan.
Julkisuudessa käydään vilkasta keskustelua valtion taloudesta, jossa menot ylittävät tulot. Maamme puolustukseen ja turvallisuuteen käytetään jatkossa rahaa huomattavasti aikaisempaa enemmän. Moni poliitikko sanoo, että meillä ei ole varaa nykyisen kaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan palveluksiin.
Moni veronmaksaja aivan oikeutetusti odottaa, että yhteiskunta kantaa vastuun myös vanhuudesta.
Valtion kasvava velkataakka ei anna oikeutta potkia ketään päähän, jos ja kun kutsumme Suomea hyvinvointivaltioksi. Yhteiskunnan on huolehdittava kaikista kansalaisistaan ja taattava heille myös ihmisarvoinen ja arvokas vanhuus.
Valtion velka tai ylipäätään mitkään kustannuspaineet eivät myöskään oikeuta hätäratkaisuihin. Nyt on keskustelun aika ja sen pohjalta määritellä tulevaisuuden hyvinvointivaltio, sen palvelut ja sen maksajat. Parin vuoden päästä käydään taas vaalit ja sen jälkeen on lupa odottaa seuraavia poliittisia askelmerkkejä. – Politiikalla tätäkin asiaa lopulta hoidetaan.
Minkään asian etenemiselle ei myöskään ole hyväksi, että vaihtoehdot ovat nolla tai sata. Hoitovastuun osalta sellainen tarkoittaisi, että joko yhteiskunta hoitaa kaiken tai sitten itse kantaa kaiken vastuun. Kumpikaan vaihtoehto ei kuulosta fiksulta sen paremmin hyvinvointivaltion idean kuin oman ajattelunikaan näkökulmasta.
Sitä voi pohtia, onko omassa vanhuudessa tärkeintä jättää perintöjä vai käyttää se parempaan elämänlaatuun vuosien karttuessa ja voimien vähetessä.
Tai voisinko tehdä jotain läheisteni tai vaikka vain naapurini paremman vanhuuden edistämiseksi ihan ilmaiseksi. Kaikelle hyvälle ei ole hintalappua – kuten sille, että pistäytyy ikäihmisen luo kysymään, mitä sinulle kuuluu?
Antti Palola
Kirjoittaja on STTK:n puheenjohtaja.
Kirjoitus on julkaistu Verkkouutisissa torstaina 21.8.2025.