STTK:n hallitus: Julkisen sektorin henkilöstö on palkkansa ansainnut ja sovitun täytyy pitää

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Työmarkkinoiden neuvottelukierros on edennyt varsin vaihtelevasti teollisuuden työehtosopimusratkaisujen syntymisen jälkeen.

Valtion työ- ja virkaehtosopimus päättyi jo helmikuussa ja Valtion työmarkkinalaitos katkaisi yllättäen neuvottelut maaliskuun alkupuolella. Henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt ilmoittivat työtaistelutoimista ja kiistaa sovitellaan nyt valtakunnansovittelijan johdolla.

– Ei voi todeta muuta kuin että on aikoihin eletty, kun valtiotyönantaja julkisessa keskustelussa toteaa yleisen linjan palkkaratkaisun olevan valtion henkilöstölle liian korkea, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee.

Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimukset umpeutuvat huhtikuun lopulla. Neuvotteluja uudesta sopimuksesta käydään parhaillaan.

– Edellisellä neuvottelukierroksella sovittiin palkkaohjelmista, jotka ulottuvat vuoteen 2027 asti. Sovitusta on pidettävä kiinni myös tällä neuvottelukierroksella, eikä siitä ole mitään syytä venkoilla irti, Palola korostaa.

STTK:n hallitus muistuttaa, että julkisen sektorin henkilöstö turvaa kaikkien suomalaisten arkea ja on osa kokonaisturvallisuutta sekä huoltovarmuutta.

– Julkisen sektorin henkilöstö on avainasemassa kansallisen turvallisuuden, huoltovarmuuden ja kriisinkestävyyden turvaamisessa. Aiemmat vuodet ovat murentaneet kaikkien ja myös julkisen sektorin työntekijöiden ostovoimaa. Hekin ovat palkankorotuksensa ansainneet, Antti Palola linjaa.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

29.7.2025

Jyty: Hallituksen esittämät työsopimuslain muutokset heikentävät palkansaajien työsuhdeturvaa merkittävästi – kielteiset vaikutukset osuvat erityisesti nuoriin naisiin

Lue
1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue